null Savuntuoksua Kuusijärvellä

Marek Aaltoselle sauna on paitsi työ- myös rauhoittumispaikka.

Marek Aaltoselle sauna on paitsi työ- myös rauhoittumispaikka.

Savuntuoksua Kuusijärvellä

Kirpeässä syysaamussa tuoksuu savu, nurmi ratisee jäisenä askelten alla ja päivän ensimmäinen uimari nousee höyryävästä järvestä. Tunnelmassa on jotain taianomaista. Kuusijärven savusaunojen lämmittäjälle Marek Aaltoselle, 34, näkymä on arkipäiväinen.

— Eivät nämä ole yhtään pahemmat maisemat tehdä hommia. Kun saan saunat lämpiämään ja katselen tuonne järvelle, niin kyllä siinä aina on jotain erityistä. Voiko parempaa työmaisemaa olla? mies kehaisee.

Viime syksynä Kuusijärven savusanat otettiin käyttöön joka arkipäivä ja niille tarvittiin kokopäiväinen lämmittäjä. Aaltonen on syyskuun alusta lähtien toiminut saunojen lämmittäjänä, tai saunamajurina, kuten hän itse sanoo.

Unelmaduunissa

Marek Aaltosen päivä alkaa kahdeksalta kahvilla. Saunalla on omat rutiininsa.

— Ensimmäisenä napsautetaan päälle radio. Parasta on, jos sieltä tulee 1950-luvun rokkenrollia. Siinä saatan laulaa mukana.

Tuli palaa kiukaiden pesissä ennen yhdeksää. Kahden saunan lämmitykseen kuluu neljä kottikärryllistä puita päivässä. Lämmitykseen käytetään leppää ja kuorittua koivua.

— Lopuksi käytän vain leppää, koska siitä ei tule silmiä kirvelevää katkua. Koivusta taas tulee lämpöä. Vielä aamulla, kun tulen töihin, saunoissa on jäljellä 30 astetta lämpöä.

Savusaunojen lämmitys vaatii kärsivällisyyttä ja aikaa. Pesää ei saa päästää palamaan tyhjäksi.

— Lämmitys ei ole kuitenkaan mitään ydinfysiikkaa. Hommaan menee koko päivä. Puita lisätään tasaiseen tahtiin. Kun kiuaskivet ovat punaiset, on sauna valmis ja lähden kotiin, kertoo Aaltonen.

Ensimmäiset saunojat tulevat lauteille kolmelta iltapäivällä, ja saunat pysyvät lämpiminä iltaan saakka.

— Tämä on unelmaduuni. Saa olla paljon ulkona ja tehdä töitä omaan tahtiin. On hetkiä jolloin tuntuu, etten olisi töissä ollenkaan. Vaikka ei tämä mitään oleskelua ole, vaan hommat tehdään kunnolla.

Lauteilla ei mutrusuita näy

— Yleisesti ottaen saunojat ovat onnellisen oloista porukkaa, ei täällä mutrusuita käy. Mutta saunanlämmityksen onnistumisesta voi samana päivänäkin tulla ristiriitaista palautetta, toinen tykkää ja toinen ei, Marek Aaltonen kertoo.

Kuusijärven kauniit maisemat ovat antaneet valokuvausta harrastavalle Aaltoselle idean. Hän taltioi vuodenaikojen mukaan vaihtuvaa maisemaa joka maanantai ja lataa kuvat nettiin.

— Niistä näkee, miten tämä maisema muuttuu. Kuvat löytyvät Cafe Kuusijärven Facebook-sivuilta.

Savusaunojan nenään käy ensimmäisenä saunojen tuoksu, mutta niiden lämmittäjä on siihen jo tottunut.

— En haista savua enää, mutta ensi alkuun sen kyllä haistoi, toteaa lämmittäjä ja kumartuu savuverhon alta lisäämään puita pesään.

Savu ja lämpö aiheuttavat sen, että Aaltosen pitää juoda päivän aikana pari litraa vettä.

— Silmät ovat jo tottuneet savuun. Ensimmäiset pari viikkoa ne vuotivat. Nyt osaan jo myös varoa vaatteita, etteivät ne nokeennu. Välillä täytyy haukata happea ja häkälöylyjä heitellessä varoa hengittämästä myrkkyjä.

Saunamajuri nauttii pehmeistä löylyistä

Savusaunoista ei Marek Aaltosella ole kokemusta kuin niiden parin kuukauden verran, jotka hän on ollut töissä Kuusijärvellä.

— Kävelin elämäni ensimmäistä kertaa sisälle savusaunaan, kun tulin tänne harjoittelemaan lämmittämistä.

Lämmittämiensä saunojen löylyihinkin hän kiipesi vasta hiljattain. Löylyt tuntuivat hänen makuunsa yllättävän kuivilta.

— Pidän pehmeistä löylyistä. Kun työvuoro loppuu iltapäivästä, sauna on kuumimmillaan eikä sinne tule mentyä. Joskus käyn duunin jälkeen tuossa sähkösaunassa, Aaltonen kertoo.

Entisaikaan saunoissa synnytettiin ja niissä myös pestiin kuolleiden ruumiit. Moni liittää saunomiseen jotain taianomaista, jopa pyhää. Aaltoselle sauna on kuitenkin vain työpaikka.

— Sauna on sauna. En näe siinä mitään erikoista. Itselleni sauna on rauhoittumispaikka, johon kuuluu mukavaa pientä jutustelua ja rento meininki.

Kuusijärven savusaunat ma–pe klo 15–20

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.