Hippu-possu kyllästyy vanhempiensa telkkarin katseluun ja päättää tehdä oman vaihtoehtotelevision.
Seikkailua ja siivoushommia
Syksyn lastenkirjoissa kannetaan huolta monista asioista, pohditaan pelkäämistä ja opetellaan sottapytystä siistiksi.
Latte-siilin luontoseikkailu
Sebastian Lybeck: Latte-siili ja Vesikivi. Lasten Keskus 2009.
Lasten Keskus on löytänyt varsinaisen helmen, Saksassa klassikoksi päätyneen mutta Suomessa unohdetun lastenkirjan. Tai ei kirjaa ihan kokonaan meilläkään unohdettu, sillä Sebastian Lybeckin Latte-siili ja Vesikivi julkaistiin täällä ruotsiksi vuonna 1956.
Kirja on juuri nyt yllättävän ajankohtainen. Yksi sen teemoista on taistelu luonnon puolesta. Latte-siilin kotimetsä kärsii kuivuudesta. Siitä sen voi pelastaa vain taikakivi, joka sattuu olemaan ilkeän karhukuningas Baldurin valtakunnassa. Matkalla sinne Latte joutuu kulkemaan ilvesten ja susien valtakunnan läpi.
7-vuotiasta kuuntelijaa jännitti niin, että kirjaa piti lukea iltasaduksi kymmeniä sivuja kerrallaan. Erityisen vaikutuksen teki viekas ilveskuningas turbaaneineen.
Kunnon vanhan ajan seikkailun on ilmeikkäästi kuvittanut saksalainen taiteilija Daniel Napp.
Pauli Juusela
Kohti hallittua kaaosta
Tuula Korolainen ja Christel Rönns: Kissa Killi ja Sottapytty.
Tammi 2009.
Kissa Killin vaiheita on seurattu aiemmin kirjassa Kissa Killin kiukkupussi (2007). Siinä televisiosarjoista tuttu nanny-tyyppinen kodinhoitajatar pistää asiat ojennukseen.
Nyt Kissa Killi testailee rajojaan ja vastuunottoa.
Eräänä päivänä Killi huomaa, että hänen peilikuvansa elää omaa elämäänsä. Se onkin Sottis, joka on jonkinlainen kissan anarkistinen toinen minä.
Sottis laittaa itsekkäästi elämän ranttaliksi ja Killilläkin on hetken hauskaa. Mutta rajansa kaikella.
Kasvutarinassa tarvitaan vähän viisaan tontunkin apua, sillä ilman hyviä neuvoja ei päästä Sottiksesta eroon. Irrotella saa ja niin pitääkin, mutta omaa vapautta ja kaikkia siivoushommia ei saa kaataa toisten niskaan.
Christel Rönnsin vahvasti ääriviivoitettu kuvakerronta antaa Tuula Korolaisen pippuriseen tarinaan dynaamisuutta ja pyörrettä. Tarinan mukana kulkevat pikkuhahmot ja kommentit luovat rennosti linkkejä kirjan ja lukijan välille.
Hannu Kylkisalo
Goottilaista vapaudenkaipuuta
Hannele Mikaela Taivassalo ja Lena Frölander-Ulf: Hämäräkirja. Teos 2009.
Goottilaisen tummanpuhuva lastenkirja lähtee liikkeelle kysymyksistä "Mitä jos?" ja "Millaista on tuolla ulkona?"
Ulkona nimittäin voi vaania kaikenlaista, ainakin jos on sadun Hovimarsalkkaa uskominen. Siellä voi olla vaikkapa tulikruunattuja saksanhirviä, hämärärosvoja ja muita pahantahtoisia ihmisiä. Mitä enemmän pieni linnan asukas Hovimarsalkan juttuja kuuntelee, sitä enemmän pelko kasvaa hänen mielessään. Ainoa keino murtautua tilanteesta on toiminta.
Hannele Mikaela Taivassalon Hämäräkirja on siitä poikkeuksellinen lastenkirja, että se vähän pelottaa. Turvallisuushakuisella lukijalla on nautinnollinen olo siitä, että hän saa itse olla neljän seinän sisällä. Vaan loppujen lopuksi elämä maagisessa metsässä ei taidakaan olla ihan niin kauheaa eikä ehkä olekaan syytä pysyä linnassa kuin vankilassa.
Lena Frölander-Ulfin kuvitus on taidokasta ja jylhyydessään miltei hypnoottista. Mustalla ja valkoisella rakennetaan tarinan ympärille hienoa, mutta ehkäpä kaikkein pienimpiä lapsia pelottavaa kuvamaailmaa. Hämäräkirja onkin tarkoitettu vähän isommille lapsille ja jopa aikuisille kertomaan siitä, miten pelot syntyvät ja millaista on astua ulos omasta häkistään.
Hannu Kylkisalo
Iloista menoa Sherwoodissa
Mauri Kunnas: Robin Hood. Otava 2009.
Robin Hoodin ja tämän iloisen rosvojoukon tarina viehättää sukupolvesta toiseen. Keskiaikaan sijoittuvassa klassikkotarinassa on värikkäitä hahmoja, hauskoja käänteitä ja paha saa nautinnollisesti aina palkkansa.
Alun pitäen tarun päähenkilö oli rosvo, joka ei tiettävästi jakanut saaliistaan köyhille. Mauri Kunnaksen versiossa Robin on seikkailijan uran valinnut aatelisperheen oikeamielinen poika. Pääpaha on Nottinghamin herkkusuu sheriffi ja henkilögalleriassa kauneutta edustaa Robinin mielitietty, Marion-neito.
Kunnaksen Robin Hood on aivan yhtä hauska ja rikkaasti detaljoitu, kuin hänen muutkin historialliset lastenkirjansa, kuten esimerkiksi Koirien Kalevala ja Kuningas Artturin ritarit. Keskiaikainen brittiläinen maaseutukulttuuri on kuvattu tarkasti, eikä sheriffin mässäilevästä linnaelämästäkään löydy huomautettavaa.
Kirjassa ovat tutut Robin Hood episodit, kuten jännittävä jousiammuntakilpailu, Pikku-Johnin ja munkki Tuckin tapaaminen sekä sheriffin poskelleen menevät syntymäpäivät.
Hannu Kylkisalo
Hippu Kippura ja televisio
Petra Heikkilä: Hipun laatikkoleikki. WSOY 2009.
Hippu Kippura on possu, jonka perheeseen ostetaan televisio. Valitettavasti vain, kuten monessa muussakin perheessä, televisio varastaa lapselta vanhemmat.
Hippu tekee uuden television pakkauspahveista ja styroksista oman television, siivoojarobotin ja vielä jäätelötötteröitäkin, mutta äiti ja isä eivät huomaa Hippua vieläkään. Televisiosta tulee heidän mieliohjelmiaan.
Hippu taas on keksinyt, että valmiiksi tarjottu on tylsää ja että on kivaa luoda itse asioita, kuten omia televisio-ohjelmia.
Petra Heikkilä tekee tarinaa hienovaraisesti. Piirrosten ja valokuvattujen materiaalien yhdistelmä toimii.
Hipun pelastukseksi tulee sähkökatkos. Silloin äiti ja isä huomaavat, että Hipun ohjelma vaihtoehtotelevisiosta onkin hauskaa, ja sitä paitsi siihen voivat kaikki yhdessä osallistua.
Tarina on vaikuttavampi, miltä se yhtäkkiä näyttää. Aikuiselle lukijalle tulee todennäköisesti muistikuvia samankaltaisesta perheasetelmasta omasta lapsuudesta — ja ehkä myös omasta nykyperheestä.
Hippu Kippura -sarjassa on aiemmin ilmestynyt kirja Kimurantti juttu (2005).
Hannu Kylkisalo
Jaa tämä artikkeli: