Seitsemän viikon mahdollisuus
Pääkirjoitus: Vielä muutama vuosikymmen sitten julkisuudessa näytti siltä, että paastoa viettävät vain ortodoksit ja katoliset. Nyt Facebookissa seurataan, kuinka kunkin paastolupaukset pitävät. Joku on päättänyt luopua suklaasta ja toinen viinistä. Ekopaastoaja tarkkailee vaikkapa hiilijalanjälkeään. Paasto tai ainakin sen harkitseminen on jo monen juttu.
Minulle paaston ajasta on tullut yksi uskontomme suurimmista lahjoista.
Paastossa voi kääntää katseen omaan elämäänsä ja sen valintoihin. Mihin käytän aikani? Olenko tarpeeksi lasteni kanssa? Ymmärränkö ottaa tarpeeksi aikaa itselleni? Pelkistäminen auttaa näkemään, mikä elämässä on tärkeää juuri nyt. Paastolla on sama pyrkimys kuin hiljaisuuden retriiteillä. Se auttaa ihmistä kohtaamaan itsensä, Luojansa ja maailman.
Paasto on selkeyttämisen aikaa. Sen viesti on: Keskity olennaiseen, hylkää turha.
Perinteisesti paasto on liittynyt myös katumukseen. Katumus ei ole kovin muodikasta, mutta se on jotakin perin inhimillistä. Jokainen katuu joskus sydämensä pohjasta sitä, mitä on sanonut, tehnyt tai jättänyt tekemättä.
Efraim Syyrialaisen paastorukous osuu vuosi toisensa jälkeen suoraan suoneen. Vai mitä sanotte tästä: ”Herra, elämäni valtias! Estä minusta laiskuuden, velttouden, vallanhimon ja turhanpuhumisen henki.” Erämaaisä osasi 300-luvulla kirjoittaa suoraan tähänkin aikaan.
Onneksi rukous myös jatkuu: ”Anna minulle, sinun palvelijallesi, sielun puhtauden, nöyryyden, kärsivällisyyden ja rakkauden henki.” Että on tässä vielä joku mahdollisuus, Jos Jumala suo.
Ja sitten, paasto on mystinen ovi. Tuhkakeskiviikon virressä lauletaan ”Käykäämme nyt Jerusalemiin ja yhdessä paastotkaamme, ja Kristusta kärsimystiellänsä nyt nöyrästi seuratkaamme”. Katse kääntyy omasta elämästä myös laajempaan kuvaan.
On maaliskuun hanget ja nuoskat, tippuvat räystäät, appelsiinit kevätväsymystä torjumassa. Ja sitten kuitenkin, samaan aikaan, on kallioinen polku kohti Jerusalemia. Jeesus kulkee tuossa edellä. Sora rahisee jalkojeni alla. Aamun viileys on haihtunut, aurinko lämmittää jo. Nyt hän puhuu.
Neljänkymmenen päivän matka pääsiäisaamuun on kristityn identiteetin tutkimisen aikaa. Kun tässä kuljen ja olen, mitä merkitsee olla kristitty?
Paaston aika on seitsemän viikon mahdollisuus vaikka mihin.
Urpu Sarlin
urpu.sarlin@evl.fi
Jaa tämä artikkeli: