null Seksuaalisen vapautumisen seuraava askel

Seksuaalisen vapautumisen seuraava askel

Seksi on kivaa. Tämä olkoon lähtökohta. Mitä veikkaat, tuleeko seuraavaksi mutta…?

Tyylillä tehty eroottinen elokuvakohtaus tuottaa katsojalle mielihyvän tunteen. Sitä eivät voi kieltää nekään, jotka siveellisyyden nimissä vaativat ankarampaa sensuuria. Seksuaalisuus on niin olennainen osa ihmisyyttä, että kirkkokin yrittää löytää duurisointuja vanhan seksuaalikielteisen mollivaikerruksen sijaan.

Piispallinen opetus menee suunnilleen niin, että seksi on avioliittoon kuuluva Jumalan lahja, josta on nykyään lupa jopa nauttia. Tavallinen kansa on jo pitkän aikaa tehnyt niin kuin huvittaa, mutta kirkko kipuilee ja kiemurtelee, kun yhä useampi sen omista työntekijöistäkin asuu avoliitossa. Jos kirkko ei ole seksikielteinen, niin ainakin se on surumielinen.

– Pappi voi kehua vaikkapa porsaanleikettä, mutta hän ei voi vakavissaan sanoa, että rakastelu on upeaa. Siinä nähdään jotain hävytöntä, sanoo raamatuntutkija ja pastori Matti Myllykoski.

Hänen mielestään kysymys ei ole siitä, että kirkossa haluttaisiin suojella intimiteettiä: seurakunnassahan voidaan moraalisissa ja hengellisissä kysymyksissä rikkoa kaikki yksityisyyden rajat.

– Kirkon ongelma suhteessa seksuaalisuuteen on, että häpeä ja intiimisyys vaihtavat paikkaansa. Kun kirkkoisä Augustinus (354–430) pohti, miksi ihmiset vetäytyvät yhdyntöjään varten suljettuun tilaan, hän nimeää syyksi häpeän. Mutta rakastelu ei ole häpeällinen vaan intiimi asia. Se ei kuulu muille, Myllykoski sanoo.

Syy, miksi seksistä tuli kristinukossa häpeällistä, perustuu verraten vitsikkääseen ajatuskulkuun. Aikalaisfilosofien tavoin Augustinus oli kontrollifriikki, jolle mielen tyyneys oli keskeinen päämäärä. Hän uskoi tosissaan, että Adam ennen lankeemusta pystyi tahdonvoimallaan säätelemään erektiotaan. Synnitön yhdyntä olisi siten sellainen, jossa kumpikin voisi aktin aikana aivan rauhassa keskittää kaikki ajatuksensa vaikka tiskirättiin. (Varmaan kumppania imartelisi!) Koska himo ei tottele mielen antamia käskyjä, sukuelimet ovat Augustinuksen mielestä häpeän elimiä.

”Augustinus ja länsimainen pornoteollisuus ovat samaa mieltä siitä, että himo ja rakkaus eivät kuulu yhteen.”

– Augustinus ja länsimainen pornoteollisuus ovat samaa mieltä siitä, että himo ja rakkaus eivät kuulu yhteen, Matti Myllykoski sanoo.

– Tämän takia kirkossa ei voi syntyä käsitystä, että himo palvelisi rakkautta. Parhaimmillaankin se on sallittua, mutta siinä ei nähdä mitään rakentavaa. Mutta miksi ihminen ei voisi himoita ja rakastaa samaa ruumista samaan aikaan?

Seksinormit eivät ole ikuisia

Kirjassaan Seksin sielu roomalaiskatolilainen filosofi ja psykoterapeutti Thomas Moore kritisoi sitä, että moraali mielletään kahleeksi, jonka tehtävä on ulkoapäin suitsia seksuaalista iloa. Tämä ei toimi, koska oikeasti ei ole olemassa mitään muuttumatonta sääntökokoelmaa, josta tietämättömät voivat tarkistaa, mikä on sallittua ja mikä ei.

”Seksuaalisuus on luovuuden perusta.”

Yksitotinen säännöstö, johon seksipoliisit takertuvat, kehittyi vasta 1800-luvulla. On huomattava, että alun perin kyseessä ei yllättäen ollut uskonnollinen vaan maallinen ohjelma, joka kehittyi teollistuvan yhteiskunnan tuotantokoneiston tarpeisiin. Tarvittiin ahkeria ja työtä pelkäämättömiä, esivallalle kuuliaisia kansalaisia.

– Tuolloin luotiin aivan uusi kansalaiskäsitys, jossa korostettiin ihmisten säästäväisyyttä ja kurinalaisuutta. Seksuaalinen pidättyvyys oli vain yksi ihanne muiden joukossa. Niihin kuului myös täysraittius, eikä sekään ollut kirkon sisältä lähtevä ilmiö, selittää Tampereen yliopiston Suomen historian professori Irma Sulkunen.

– Varsinkin lääkärit ajoivat uutta moraalireformia. He määrittelivät haureellisen seksuaalisuuden muodot ja perustelivat itsetyydytyksen ja esiaviollisen seksin terveyshaittoja lääketieteellisesti. Vasta tuolloin alettiin puhua seksuaalisen suuntautumisen kategorioista, jolloin myös homoseksuaalisuus joutui entistä ankaramman kriminalisoinnin kohteeksi. Samoin lesbouden määrittäminen vakiintui, Sulkunen luetteloi.

– Maatalousyhteiskunnassa seksuaalisuutta koskevat normit olivat olleet väljempiä, ja esiaviollista seksiä voitiin pitää jopa välttämättömänä, koska sukua oli jatkettava, Sulkunen sanoo.

Tähän edistykselliseksi ymmärrettyyn moraalijärjestykseen myös kirkko kiinnittyi. Kirkon ja valtion lujat suhteet merkitsivät, että alun perin maallisen yhteiskunnan tarpeisiin luotua kansalaisen ihannemallia alettiin perustella kristillisillä arvoilla huolimatta siitä, että tähän malliin ajan myötä sisältyivät myös eettisesti vastenmieliset pakkosterilisaatiot. Taustalla oli ajan natsihengen mukaisia rotuopillisia näkemyksiä, joita perusteltiin erikoislaatuisilla Darwin-tulkinnoilla.

Seksuaalisuus ei häviä tukahduttamalla

Nykyaikaisen käsityksen mukaan seksuaalisuus on läsnä ihmisessä jo vauvasta saakka. Olisi kuitenkin perverssiä pitää pienen vauvan alastomuutta häpeällisenä.

– Koko iho on eroottista, ja pieni lapsi aistii kaiken juuri ihon kautta. Luottamus maailmaan samoin kuin mielihyvän kokemukset ovat läsnä heti syntymän jälkeen, selittää seksuaaliterapeutti Ann-Marie Breitenstein.

Hän vertaa ihmismieltä sipuliin, jonka eri kerrostumien alla on ihmisyyden neljä peruselementtiä, ilo, suru, viha ja seksuaalisuus.

– Ne ovat ja kehittyvät ihmisessä syntymästä saakka. Seksuaalisuushan ei tarkoita vain sukupuoliaktia, joka on vain yksi osa sitä. Seksuaalisuus on koko kehon läpi virtaava elämänvoima, joka on samalla myös kaiken luovuuden perusta, Breitenstein sanoo.

Hänen mukaansa terapiaan hakeutuvien ihmisten ongelmat koskevat useimmiten seksiä, rahaa ja ihmissuhteita.

– Yleensä terapian syynä ovat omat sukulaiset. Kaikki toki tahtovat hyvää, mutta silti meihin jää pakottamisen jäljet, ja siksi olemiseemme tulee vääristymiä, jotka keho kantaa aina mukanaan, Breitenstein kuvaa.

Esimerkiksi seksuaalisuuteen kauhunsekaisesti suhtautuvassa kasvatuksessa lapselle muodostuu vinoutunut kuva omasta itsestä. Ylisuojelevuuden ja tukahtumisen tuloksena mieli voi vieraantua omasta ruumiista niin paljon, ettei ihminen osaa olla kosketuksissa edes itsensä kanssa.

– Jos perheessä pidetään seksuaalisuutta ahdistavana tai se tukahdutetaan, terve nautinnollisuus vinoutuu, ja seksuaalisuus purkautuu jotain muuta tietä, mikä on tuhoavaa, Breitenstein sanoo.

Seksillä ja uskolla on yhteinen ydin

”Seksuaalisuuden ydin ja uskon ydin ovat sama asia: ihmisen paljaus.”

Psykoterapeutti Thomas Moore on huomannut, etteivät ihmiset seksuaalisesta vapautumisestaan huolimatta ole sen tyydyttyneempiä kuin ennenkään. Tarvitsemme siis lisää seksiä! Mutta sen pitää olla hyvää, ja sen vuoksi Moore etsii seksin sielua.

Sielulla Moore tarkoittaa ihmistä itseään ruumiillisena olentona, jolla on toiveita, muistoja, pelkoja ja haluja. Ihmisen kokonaisvaltaisuudesta johtuu, että ollessaan sielukasta seksuaalisuus on läsnä kaikessa inhimillisessä elämässä.

– Seksuaalisuuden ydin ja uskon ydin ovat sama asia: ihmisen paljaus. Rakastelu riisuu ja tekee haavoittuvaksi ja aseettomaksi, koska se riisuu ihmisen myös henkisesti. Molemmissa on myös kysymys toisen hyväksymisestä. Jos ihminen ei ole rakastettunsa edessä henkisesti paljaana, ruumiillinen suhde täyttyy salaisuuksilla ja valheilla, sanoo pastori Matti Myllykoski.

Mitä haavoittuvaisempi ihminen on, sitä syvemmin hänellä on kaipuu tulla hyväksytyksi, koska hylkäämisen pelko kasvaa, mitä vähemmän on suojaavia maskeja. Aito usko tekee samalla tavalla paljaaksi kuin seksi, sillä vain tekopyhässä uskonelämässä on sijaa toisten hengellisen elämän ronkkimiselle. Muiden ihmisten syynääminen suojaa vain siltä, ettei joutuisi rehellisesti kohtaamaan itseään.

Tämä ei ole erityisesti tekopyhien ihmisten ongelma, vaan se koskee kaikkia, koska sama paljaus liittää jokaisen yksilön myös kuolemaan, joka on läsnä myös seksuaalisuudessa.

– Ihminen on paljas, kun hän syntyy tähän maailmaan, ja hän on paljas täältä lähtiessään. Tämä on ihmisyydessä se paikka, jossa Jumala kohdataan, Matti Myllykoski sanoo.

Kirjallisuutta:

Brusila, Pirkko (toim.): Seksuaalisuus eri kulttuureissa. Helsinki: Duodecim 2008.

Moore, Thomas: Seksin sielu. Suom. Hartikainen, Teija & Pordeccu, Lauri. Helsinki: Like 2003.

Myllykoski, Matti: Perisynti ja seksuaalisuus. Luettavissa verkkolehti Viridiksen sivuilta www.kaapeli.fi/viridis.

Rakkauden lahja. Piispojen puheenvuoro perheestä, avioliitosta ja seksuaalisuudesta. Helsinki: Kirjapaja 2008.

Jaa tämä artikkeli: