— Hanka-koira on hyvä seuralainen, joka pakottaa lähtemään liikkeelle monta kertaa päivässä, sanoo Kyllikki Kaartinen.
Selällään kasvanut
Kyllikki Kaartisen koko kouluikä kului sairastaessa. Häntä hoidettiin 1940-luvulla myös Ruotsissa.
Kun elettiin kevättä ja kesää 1944, alle kouluikäinen ilomantsilaistyttö Kyllikki Härkönen koki väsyvänsä helposti. Ruoka ei maistunut. Selkään oli alkanut sattua aiemmin.
Äiti huomasi saunassa peukalonpään kokoisen nystyrän Kyllikin selässä. Hän päätti lähteä viemään tyttöä lääkäriin Lieksan sairaalaan.
— Olin 6-vuotias ja kauhuissani, kun jouduin jäämään sairaalaan yksin. Minulla todettiin selkärangan tuberkuloosi. Myöhemmin äiti kertoi lääkärin sanoneen hänelle, että olisi parempi minulle, jos kuolisin. Oli todennäköistä, etten paranisi, tai jos paranisin, siihen menisi kauan.
Niihin aikoihin tuberkuloosiin menehtyi ihmisiä perhekunnittain. Kyllikkikin sai tartunnan lähipiiristä.
— Tätini miehen veli sairasti keuhkotuberkuloosia. Hänet tuotiin kotiin kuolemaan. Olin paljon hänen huoneessaan ja istuin hänen mahansa päällä. Yskösastia oli sängyn vieressä. Kenenkään mieleen ei tullut, ettei lapsi saisi olla potilaan luona.
Lääkäri oli oikeassa siinä, että paraneminen veisi aikaa. Kyllikki sairasti jokseenkin päätoimisesti 14 vuotta.
Lieksassa Kyllikin selän päälle valettiin kipsi. Sen kuivuessa syntyi kaukalo, jossa piti maata selällään. Hän pääsi sentään kaukalonsa kanssa kotiin makaamaan. Siellä hän oli toista vuotta.
— Silloin ei ollut vielä tuberkuloosilääkkeitä. Minulle neuvottiin syöttämään hiivaa. Se puhdistaisi verta.
Perhe asui pienessä huoneessa. Kyllikillä oli yhteinen sänky reilua vuotta vanhemman veljen Jaakon kanssa.
— Piti olla levossa, liikkua ei saanut. Kotona makasin kaukalossa yöpaita päällä. Kesällä pääsin ulos viltin päälle, ja silloin minulla oli vaatteet päällä.
Jostakin tuli tieto, että suomalaisia sairaita lapsia otettaisiin Ruotsin hoidettaviksi. Kotimaan sairaalat olivat täynnä. Sodan jäljiltä oli paljon vammaisia ja sairaita.
Kaiken kaikkiaan Ruotsissa sai sotien jälkeen sairaalahoitoa noin 2000 suomalaislasta. Kyllikki lähti Ruotsiin 7-vuotiaana.
— Äiti vei minut ehkä Joensuuhun. Olimme jonkun kodissa, kun nukahdin. Äiti ja täti lähtivät muka käymään jossakin, mutta eivät tulleet takaisin. Ruotsiin matkustettiin junalla. Lotat saattelivat meidät rajalle. Minulla oli kaukalo mukana ja olin siinä pitkälläni. Matka kesti kauan.
Matkaan tuli mutkia kun Kyllikki sai kurkkumädän ja joutui Ruotsissa aluksi kulkutautisairaalaan.
— Olin yhden hengen huoneessa. En osannut ruotsia, eikä kukaan hoitajista puhunut suomea. Olo tuntui haljulta. Minua piikitettiin. Ehkäpä se oli penisilliiniä.
Kun matka jatkui, Kyllikki oli lyhyitä jaksoja eri hoitopaikoissa eri kaupungeissa, mutta niistä ei ole jäänyt kovin selkeitä muistikuvia. Lopulta hänen sairaalakseen vakiintui St. Göranin sairaala Tukholmassa.
— Olin suurimman osan ajasta osaston ainoa lapsipotilas. Vain yhdessä vaiheessa siellä oli toinen lapsi. Muistan vieläkin hänen nimensä, Clary.
— Minua kohdeltiin sairaalassa hyvin. Aikuispotilaiden vieraat toivat tuomisia myös minulle.
Tukholman eteläpuolella Nynäshamnissa sijaitsi Kultahäämuiston parantola. Kuningas Oscar, joka oli kiitollinen avioliitostaan, oli lahjoittanut kesäasuntonsa lapsipotilaiden hoitopaikaksi. Kyllikki oli vuoroin Tukholmassa ja Nynäshamnissa, yhteensä yli kolme vuotta.
— Nynäshamnissa oli yleensä liikkuvia potilaita. Saatoimme liikkua lähiseudulla ja käydä katsomassa eläimiä lähellä olevalla karjatilalla. Tosin minä makasin sielläkin jossain vaiheessa kaukalossa. Jalkani halvaantuivat Ruotsissa ollessa.
10-vuotiaana Kyllikin selkä leikattiin.
— En tiedä, mitä silloin tehtiin. Leikkauksen jälkeen minulla oli hirveät kivut. Kipu lakkasi, kun minulle tehtiin uusi leikkaus. En tiedä, oliko selkääni jäänyt jokin työväline.
Leikkauksen jälkeen Kyllikki alkoi saada lääkkeekseen streptomysiiniä. Pian jalat vahvistuivat, ja käveleminen alkoi sujua.
Ruotsissa olon alussa Kyllikki kirjoitti kirjeitä kotiin, sillä hän osasi lukea ja kirjoittaa ennen lähtemistään. Kirjeiden tulo lakkasi kuitenkin seitsemän kuukauden kuluttua.
Kun kotona selvisi, ettei tytölle ollut tapahtunut mitään sen traagisempaa kuin että hän oli unohtanut suomen kielen, äiti etsi ja löysi tulkiksi kotikylän opettajan.
— Pekko Rastas kirjoitti ruotsiksi äidin kirjeen rivien väleihin ja äidille suomeksi. Minulla oli harvemmin koti-ikävä. Tippa tuli silmään ehkä vain silloin, kun kirje tuli.
Kyllikki palasi Suomeen huhtikuussa 1949. Edessä oli toipilaskotiaika Hangon Högsandissa, mutta syksyllä Kyllikki pääsi kotiin.
Syyslukukauden ajan koulumatka oli niin pitkä, ettei Kyllikki voinut käydä koulua. Perheen muutettua hän pääsi kouluun.
— En saanut osallistua mihinkään liikuntaan. Sen ajan hoitokäytännöt poikkesivat paljon nykyisistä. Keväällä alkoi taas tuntua voimattomuutta jaloissa.
Kyllikki joutui takaisin parantolaan elokuussa 1950. Hän pääsi lähiseudulla olevaan Kontioniemen parantolaan, vaikkei sairastanutkaan keuhkotuberkuloosia, jonka hoitoon siellä keskityttiin.
— Olin siellä seitsemän vuotta ja kahdeksan kuukautta yhtä soittoa, eikä se aika tosiaankaan tuntunut lyhyeltä. Olin 12-vuotias, kun taas valettiin kipsiä. Ylilääkäri Martti Pulkki sanoi, että kunhan vuoden makaat, niin sitten katsotaan.
Tarkastuksen yhteydessä makaamista jatkettiin, ja vasta kahden vuoden ja kymmenen kuukauden jälkeen Kyllikki pääsi irti kaukalostaan. Seuraavat kaksi vuotta hän oli kävelevänä. Vartaloa tuki ympäryskipsi.
— Minulla oli sama kipsi koko ajan. Selän ihoani kutisi ja yritin rapsutella sitä sukkapuikolla. Kun kipsi otettiin pois, se oli homeessa selän puolelta.
— Jalkani menivät huonompaan kuntoon ja halvaantuivat, kun olin noin 17-vuotias. Tuberkuloosi oli vaikuttanut selkäytimeen. Sillä kertaa minun ei tarvinnut maata pitempään kuin kaksi vuotta ja kahdeksan kuukautta. Sitten vähän ennen 20-vuotispäivääni sairastelu loppui.
Sairaus pysäytti Kyllikin pituuskasvun. Viime mittauksessa senttejä oli 137.
Suomalaisessa parantolassa ei pidetty eikä käyty koulua. Vaihtelua potilaan päiviin toi, että päivän mittaan saattoi päästä useampaan kertaan makaamaan halliin, ulkoilmaan parvekkeelle. Käyttämällä apunaan käsipeiliä Kyllikki saattoi kurkistella kaiteen yli ja katsella käveleviä potilastovereitaan.
— Äitini oli viisas nainen ja järjesti minulle tarvikkeet ryijyn tekemiseen. Ryijyn tekeminen kesti noin kaksi vuotta. Jalkani eivät toimineet silloin. Nostin ne käsilläni koukkuun, ne olivat kuin tukiteline työlleni.
Potilastoverit toivat Kyllikille luettavaa, kun hän ei itse päässyt itse kirjastoon.
— Niiltä ajoilta mieleeni jäivät etenkin Tuntematon sotilas ja unissasaarnaaja Helena Konttisesta kertonut kirja, sanoo Kyllikki, joka kiinnostui uskonasioista vuosikymmeniä myöhemmin ja kokee toipuneensa Jumalan avulla.
Kun Kyllikki kerran pyysi hoitajaa tuomaan hänelle luettavaa, tämä toi osaston hyllystä Raamatun ja virsikirjan.
— Se ärsytti, enhän ollut tarkoittanut sellaista lukemista, mutten sanonut mitään. Mutta kun katselin fraktuuraa, jolla Raamattu oli painettu, innostuin harjoittelemaan sen tekstaamista.
Tekstausterän ja juoksevan tussinesteen käyttö ei ollut ihan yksinkertaista sängyssä selällään maaten. Vielä monimutkaisemmaksi elämä kävi, kun Kyllikki pääsi lopulta parantolasta siviiliin. Oli hankittava monenlaisia tietoja ja taitoja, suoritettava jotenkin koulu päästäkseen ammattikouluun ja sitten hankkiuduttava työelämään. Kyllikki perheellistyi nopeasti Kaartiseksi. Melkein saman tien hänestä tuli leski ja yksinhuoltaja.
— Nykyään olen elämäni kunnossa. Minulla ei ole mitään lääkitystä. Tai kun olen osallistunut lääkeainetutkimukseen, olen kertonut käyttäväni punariisiä ja D-vitamiinia, sanoo nyt 73-vuotias Kyllikki, joka muutti viisi vuotta sitten tyttärensä perässä Kuopiosta Vaaralaan Vantaalle.
Lähteenä on käytetty myös Kyllikki
Kaartisen elämäkertaa Potilaasta sotilaaksi
(omakustanne 2011).
Tuberkuloosi
- Tuberkuloosibakteerin aiheuttama pitkäaikainen sairaus, joka on yleensä keuhkoissa, mutta voi olla myös muualla, kuten nivelissä, luissa tai selkärangassa.
- Selkärankaan tauti voi aiheuttaa kyttyrän nikamien luhistuessa.
- 1930-luvulla tautiin kuoli Suomessa lähes 10 000 ihmistä vuodessa.
- Tuberkuloosin Vastustusyhdistys perusti eri puolille maata parantoloita etenkin keuhkotautisten hoitoa varten.
- Nykyään tautitapauksia todetaan Suomessa vain muutama sata vuodessa.
- Lääkehoito on tehokasta, mutta esimerkiksi Venäjällä tunnetaan useille lääkkeille vastustuskykyisiä bakteerikantoja.
Jaa tämä artikkeli: