Seurakunnan palvelut itsepalveluna iäisyyteen
Kirkollisveron maksajana joutuu toisinaan myös ihmettelemään seurakuntien palveluita elämän vaikeissa tilanteissa.
Haluamatta loukata ketään ja väheksymättä kirkon apua muun muassa terapiassa, ei voi samalla olla oudoksumatta esimerkiksi seuraavanlaista tilannetta.
Eräässä Sisä-Suomen kauniissa ja pienessä kirkossa pidettiin helmikuun alussa hautajaiset eräälle veteraanille, joka oli vaikuttanut paikkakunnalla yli puoli vuosisataa. Hautaus annettiin lahjana sotaveteraanille, mitä voi pitää oikeutena ja kohtuutena kiitokseksi veteraanien uhrauksista. Käytännön tasolla ilmenikin ongelmia, jotka voivat yllättää surevat omaiset. Vainaja siirrettiin, kuten kuuluu, odottamaan hautausta kirkon luo, mutta paikalla ei ollutkaan ketään siirtämässä arkkua melko kaukana olevaan säilytystilaan. Vainajan poika joutui ruumisauton kuljettajan kanssa kaksistaan siirtämään raskaan arkun!
Sama toistui vielä hautajaispäivänä. Arkkua ei ollut työntekijöiden puuttumisen vuoksi tuotu alttarille, joten omaisten piti kiirehtiä kuljettamaan se paikoilleen ennen siunauksen alkua. He kun olivat vain valmistautuneet tavalliseen tapaan kantamaan arkun siunauksen jälkeen pois – tässä tapauksessa autoon kuljetettavaksi krematorioon.
Miten paljon pitääkään asioita hoitaa itsepalvelulla? Onko tulevaisuudessa hoidettava siunauskin itse? Jossain olisi kai oltava raja hienotunteisuuden puutteellekin. Samaan asiakokonaisuuteen liittyy toinen ihmetyksen aihe eli hautapaikkojen ajallinen rajaaminen usein 25 vuoteen. Sekö on iäisyyden määritelmä ja mitta säästöjen ja kvartaalitalouden aikana? Voisiko apuna käyttää vapaaehtoistyötä, jos talous ei salli riittävästi työvoimaa auttamaan omaisia vaikeina hetkinä?
Jaa tämä artikkeli: