Uusi isonen, Katja Hinkkanen, kuvattiin Espoonlahden seurakunnan nuorisotila Sodessa. Kuva: Jani Laukkanen
Seurakunnan sisäänheittäjät
Katja Hinkkanen, 17, viettää ensi viikon hiihtolomariparilla elämänsä ensimmäisellä isoskomennuksella. Syksyllä 2011 aloitettu isoskoulutus on nyt edennyt toiselle vuodelle.
”Lähdin koulutukseen, koska omat isoseni olivat tosi kivoja ja koska ripari oli niin hieno kokemus. Monet olivat myös sanoneet, että isoskoulutuksessa on kivaa, sinne kannattaa mennä. Se osoittautuikin jatkamisen arvoiseksi; olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja täällä on ollut vielä hauskempaa kuin oletin. Haluan tietysti myös isoseksi”, Katja kertoo.
Espoon seurakunnissa isosena toimi vuonna 2011 reilut 400 nuorta. Isosten joukko koostuu eri-ikäisistä 1., 2. ja 3. vuoden ryhmänohjaajista sekä vanhemmista isosista.
Isosia on kutsuttu kirkon suurimmaksi vapaaehtoisliikkeeksi, eikä suotta: isostoiminta vetää nuoria puoleensa vuodesta toiseen.
”Isoskoulutus on tapa jatkaa mukavaa yhdessäoloa, päästä uudelleen riparille. Kivoihin kokemuksiin yhdistyvä hengellinen puoli tekee seurakunnan toiminnasta erityistä”, Espoon seurakuntayhtymän kasvatustyön pastori Marko Autio arvioi.
Isoskoulutus on upotettu eri tavoin nuorisotoiminnan sisään ja sen kestokin vaihtelee seurakunnittain. Vaikka mitään yhtenäistä opetussuunnitelmaa ei ole, on koulutus pääpiirteissään samanlaista kaikissa Espoon seurakunnissa.
Koulutuksessa opetellaan rippileirillä tarvittavia käytännön taitoja leikeistä pienryhmätuntien pitämiseen, sekä syvennetään rippikoulussa opittuja asioita. Isoskoulutus tukee myös nuoren kasvua ja itsetuntemuksen kehitystä.
”Monet pitävät koulutuksessa saatavia ryhmänohjaajan taitoja mielekkäinä. Se rohkaisee nuorta myös esillä olemiseen”, Autio sanoo.
”Jännittää vähän”, Katja Hinkkanen myöntää. Ensi viikon hiihtolomariparilla jännittää varsinkin ”raamisten” eli raamattutunnin pitäminen, kun siinä isosen täytyy olla yksin ”pikkusten” pienryhmän kanssa. Onneksi sitä on harjoiteltu koulutuksessa.
Isoskoulutuksen toinen vuosi on Hinkkasen mukaan sujunut hyvin, vaikka häntä harmittaakin se, että jotkut ovat lopettaneet koulutuksen kesken.
Hinkkasen mielestä koulutukseen kannattaa lähteä, sillä tarjolla on paljon kavereita ja elämyksiä sekä uuden oppimista, varsinaisesta isosuudesta nyt puhumattakaan. Hän haluaisi päästä kesälläkin isoseksi yhdelle tai kahdelle leirille.
Hinkkanen joutuu kuitenkin miettimään hetken, mikä on ollut parasta isoskoulutuksessa.
”Ihanat ihmiset, leikit, ja raamiksen vetämisen opettelu… Leirit! Leirit on ihan parhaita, pistä se isolla!”
Espoolaiset isoset käyvät pitkälti niiden seurakuntien leireillä, jossa heidät on koulutettukin, vaihto yhtymän sisällä on harvinaista. Mitään periaatteellista estettä seurakuntarajojen ylittämiselle ei kuitenkaan ole, ja silloin tällöin joku meneekin isoseksi toiseen seurakuntaan.
Mikäli kirkolliskokouksen hyväksymä aloite isospankista saadaan vietyä käytännön toteutukseen asti, espoolaiset isoset voivat tulevina vuosina päästä riparille myös muualle Suomeen.
Ajatus isospankista, jonka avulla halukkaat nuoret voisivat toimia isosena yli seurakunta- ja kuntarajojen, on nuorten oma. Idea syntyi Nuorten Keskuksen järjestämässä Kirkko 2020 -tulevaisuusseminaarissa Tampereella keväällä 2012.
Seminaariin osallistuneet kirkolliskokousedustajat Katri Korolainen-Virkajärvi ja Janne Kaisanlahti veivät nuorten terveiset kirkolliskokoukseen ja tekivät isospankista aloitteen. Syksyllä kokoontunut kirkolliskokous hyväksyi aloitteen ja lähetti sen kirkkohallitukseen toimenpiteitä varten.
Aloitetta kiiteltiin kirkolliskokouksessa siitä, että se tuli nuorilta itseltään. Isospankin haasteena nähtiin muun muassa muualta tulevien isosten sitouttaminen ripariryhmään jo rippikoulun alkuvaiheessa.
Espoossa ei asiasta ole vielä käyty laajempaa keskustelua, koska idea on vielä kehitysasteella. Marko Autio kertoo, että isosia on Espoossa riittänyt omiin tarpeisiin. Toisaalta jotkut haluaisivat isoseksi useammalle kuin yhdelle leirille, ja siihen isospankki voisi tarjota hyvän mahdollisuuden.
”Samalla sekä nuoren että seurakuntien kokemus ja osaaminen kasvavat. Yksi haaste voi olla hiukan erilaiset käytännöt ja odotukset isosia kohtaan eri seurakunnissa. Uskoisin, että tähän lääkkeet ovat kyllä löydettävissä.”
Osa isosista toimii muissakin seurakunnan vapaaehtoistehtävissä, esimerkiksi kerhonohjaajana, musiikkitoiminnassa, nuorten diakoniaryhmissä ja partiossa.
”On hyvä koko ajan olla avoin sille, että seurakunnasta löytyisi erilaisia tehtäviä. Kaikki eivät halua isoseksi. Pitäisi löytyä mahdollisuuksia osallistua myös avoimeen toimintaan ilman erityisiä vastuita”, Marko Autio sanoo.
Isostoiminta muodostaakin kirkon nuorisotyön vahvan rungon, ja isosten merkitys koko seurakunnalle on varsin suuri. Isoset ovat eräänlaisia seurakunnan sisäänheittäjiä: he vetävät nuoria mukaan toimintaan.
Marko Autio lisää, että isoset ovat yksi rippikoulun kulmakivistä.
”Isoset ovat vierellä kulkijana riparille tulevalle nuorelle. Se, että rippikoulu on Suomessa edelleen niin suosittua, on osaltaan isosten ansiota.”
Jaa tämä artikkeli: