Sifflalla ja haravalla. Reetta Paananen ja Ville Virtanen saavat aurinkoa koko työpäivän ajan.
Seurakunnat tarjoavat monipuolisia töitä
Seurakunta on monen nuoren ensimmäinen kesätyöpaikka. Kesätyöntekijöitä tarvitaan muun muassa hautausmailla, turistikaupassa, nuorten ja lasten toiminnassa, kesäkanttoreina ja kesäteologeina.
Teksti Matleena Kantola
Kuvat Esko Jämsä
Honkanummen hautausmaan kesätyöntekijät Ville Virtanen, 18, ja Reetta Paananen, 19, saavat kesän parhaan rusketuksen töissä.
Virtanen työskentelee ensimmäistä kesää Honkanummella.
– Olin aikaisemmin Rekolan kukkatalossa töissä ja pidän puutarhatöistä. Huomasin, että tänne on avoin paikka, ja asun lähellä, joten hain tänne.
Paananen on hautausmaalla toista vuotta.
– Äitini on töissä täällä, ja olen halunnut tänne 16-vuotiaasta. Hautausmaatyöntekijän ikävaatimus on koneiden käytön takia 18 vuotta.
Hautausmaiden kesä- ja kausityöntekijät hoitavat nurmikoiden leikkaukset, kukkien kastelut, rikkaruohojen hoitamiset ja haravoinnin. Virtanen ja Paananen käyttävät tottuneesti hautausmaaslangia, ja puhuvat ”siffloista” ja ”hoidoista”. Sifflat tarkoittavat heiluriharoja, joilla kuopsutetaan rikkaruohot maasta esiin, minkä jälkeen ne haravoidaan. Hoidot taas tarkoittavat kukkasia.
Työvuorot alkavat aamuseitsemältä. Aikainen herääminen ei tunnu pahalta. Pitää vain mennä aikaisemmin nukkumaan.
Nuoret tunsivat toisensa entuudestaan, sillä Reetta Paananen oli Ville Virtasen rippikouluisonen. He eivät kuitenkaan tienneet törmäävänsä samassa työpaikassa. On kiva olla samoissa töissä ja muistella leiriä.
Paananen haluaa jatkaa seurakuntansa tukemista.
– Haluan pysyä kirkon jäsenenä ja maksaa kirkollisveroa. Tiedän, että kirkon nuortentoiminnasta on apua monelle.
Hautausmaa ei ole vain nuorten työpaikka. Sirkka Syrjänen, 63, on työskennellyt kausityöntekijänä kymmenen vuotta. Syrjänen kiinnostui työstä, kun hänen vanhempansa haudattiin Honkanummelle, ja alkoi käydä hautausmaalla useammin. Syrjäsellä oli takanaan jo yksi aikaisempi Honkanummen kesätyökokemus vuodelta 1968.
Syrjäsen työkausi kestää huhtikuun lopusta lokakuun loppuun. Tämä on viimeinen kausi. Nyt alkaa seuraava vaihe elämässä.
Syrjäsellä on hoidossa oma kortteli, ja hän on tyytyväinen nuoriin apulaisiinsa.
– Apulaiseni ovat aina jaksaneet hyvin, ja olleet reippaita ja oma-aloitteisia.
Myös Paanasella on oma kortteli. Virtanen toimii apupoikana, joka vaihtelee Syrjäsen ja Paanasen korttelien välillä.
Paanasen työpäivät menevät nopeasti, kun kuulokkeista saa kuunnella musiikkia ja laulaa mukana, tai vaikka harjoitella oman bändin biisejä.
Mikä hautausmaatyössä on parasta?
– Saa olla koko päivän ulkona auringossa. Täällä puiden varjossa on ihanan vihreää ja rauhallista. Talvella ehtii sitten istua sisällä, Virtanen ja Paananen sanovat.
Tuuli Kerätär, 29, on toista kesää Helsingin tuomiokirkon Cathedral Shop Tapuli -kaupan ja infon työntekijänä. Kivat työkaverit saivat Kerättären tulemaan Tapulin kauppaan uudestaan.
– Täällä voi tsempata ja auttaa toisia. On kiva olla osa pientä tiimiä.
Kerättärellä on opaskokemusta. Hän on ollut Oulun tuomiokirkon turistioppaana. Vuonna 2012 hän muutti Helsinkiin päästessään opiskelemaan Kuvataideakatemiaan.
– Otin keväällä yhteyttä Tuomiokirkon turistityöhön, sillä halusin tehdä välillä jotain muuta kuin taidejuttuja.
Cathedral Shopin työntekijät työskentelevät puoliksi Tuomiokirkon infossa, puoliksi turistikaupassa. Työ Helsingin suosituimmassa turistinähtävyydessä on erilaista kuin opastaminen pohjoissuomalaisessa kirkossa.
Tuomiokirkossa käy kesällä yli 2 000 turistia päivässä, joten turistityöntekijältä tarvitaan hyviä hermoja. Kun kolmekymmentä ihmistä kysyy neuvoja samaan aikaan, pitää löytää sisäinen rauha.
Turistityössä tarvitaan kielitaitoa, ja Kerätär puhuukin englantia, ruotsia ja ranskaa. Oppaalta kysytään mitä ihmeellisimpiä asioita.
– Eri kulttuureista tulevat eivät aina ymmärrä, mikä kirkko on. Absurdein tilanne on ollut, kun ihmiset ovat tulleet sisälle kirkkoon, ja kysyneet, missä Helsingin tuomiokirkko on.
Yleisin kysymys koskee perusasioita. Usein kysytään, missä on vessa.
– Tuomiokirkkoa ei ole suunnattu massojen käyttöön, joten siellä on vain yhdet vessat miehille ja naisille, ja koska niissä käydään paljon, joudumme perimään vessamaksua.
Viime kesän riesa kirkossa olivat taskuvarkaat. Oppaat tekivät yhteistyötä suntioiden ja poliisien kanssa, ja joitakin varkaita saatiin kiinni. Tänä kesänä ei ole ollut samanlaista ongelmaa.
Kastetilaisuuksien, vihkimisten ja hautaan siunaamisten aikana kirkko on suljettu muilta kuin tilaisuuden vierailta. Tällöin opas joutuu selittämään turisteille, miksei kirkkoon pääse.
– Tuomiokirkko ei ole vain turistikirkko, vaan myös jumalanpalvelusyhteisö, Kerätär muistuttaa.
Jumalanpalveluksiin, rukoushetkiin ja muihin kaikille avoimiin tilaisuuksiin ovat myös turistit tervetulleita. Kuitenkaan sightseeing-ryhmien vierailut eivät tuolloin ole mahdollisia, koska isot turistiryhmät saattavat aiheuttaa hälyä. Cathedral Shop Tapuli ja Café Krypta palvelevat tuomiokirkonmäen vierailijoita myös silloin, kun kirkkoon ei pääse.
Ida Lönnqvist, 19, työskenteli Lauttasaaren seurakunnassa nuorten Nuorille nyt! -työllistämiskampanjan kautta. Lönnqvist oli kesäkuun ajan lasten- ja nuortenohjaajien apulaisena ja tutustui myös diakoniatyöhön.
– Kuulun Malmin seurakuntaan ja laulan seurakuntatalon house bandissa. Olen ollut myös neljä vuotta isosena. Oli kiva nähdä, millaista toisessa seurakunnassa on.
Lönnqvist kuuli työpaikasta alun perin äidiltään. Kesätöitä etsinyt Lönnqvist otti yhteyttä Lauttasaaren kirkkoherraan.
Lönnqvist työskenteli enimmäkseen koululaisten kesäkerhossa.
– Kerhossa oli lapsia tokaluokkalaisista kuudesluokkalaisiin. Leikimme lasten kanssa ulkona ja piirsimme. Vedän näytelmäkerhoa Malmin seurakunnassa, joten teimme yhden kesäkerhon ryhmän kanssa näytelmän.
Nuoret työntekijät otettiin huomioon tasapuolisesti.
– Saimme sanoa mielipiteemme ja meitä kuunneltiin. Työstä jäi tosi mukava mielikuva. Näin, että työ voi olla myös tosi raskasta, mutta osasin arvostaa sitä.
Nuorista ohjaajista pidettiin.
– Kesäkuun jälkeen lapset jo kyselivät perääni, että missä Ida on, Lönnqvist naurahtaa.
– Parasta oli, kun sai lapset iloiseksi ja pystyi itsekin nauttimaan. Sain tehdä sitä, mistä tykkäsin, antaa jotain itsestäni ja olla sellainen kuin olen.
Jaa tämä artikkeli: