Näin lausui Apu-lehden haastattelussa nelikymppinen puutetta ja vastoinkäymisiä kokenut nainen. Hän on yksi monista, joiden kohdalla seurakunta ja evankelisluterilainen kirkko on voinut toimia lähimmäisen hyväksi periaatteidensa mukaisesti, valopilkkuna harmaassa ja tummenevassa syysarjessa. 

Artikkelin henkilö oli menettänyt jo kaiken toivonsa, kun hän viimein kääntyi sosiaalitoimiston puoleen. Sieltä ei apua herunut. Vasta kriisipäivystyksen neuvo kääntyä kirkon  puoleen toi avun ja vähitellen vakauden elämään siitä eteenpäin.

Espoon hiippakunnan kaksi piispaehdokasta ovat yleisötilaisuuksissa saaneet kertoa seurakuntalaisille 

omat näkemyksensä lukuisista kirkon toimintaan liittyvistä asioista. Kun puhe oli kirkon jäsenyystilanteesta ja toimista jäsenyyden vakauttamiseksi, kumpikin esitti yhtenä hyvänä vaihtoehtona verkottumisen. Sitä on jo harrastettu, mutta lisämausteena tuli tarkennus siitä, että seurakunnissa verkottumisen kohteena olisivat tasapuolisesti tavalliset ja aktiiviset seurakuntalaiset. Maallikot voisivat olla nykyistä enemmän mukana esimerkiksi messuissa, ei vain Tuomas-messujen tapaisissa, vaan aivan tavanomaisissa messutapahtumissa. 

Kansainvälisiä urheilukisoja katsellessa voi havaita, että moni urheilija keskittyy suoritukseensa ristinmerkin tehden. Ristinmerkki on ortodoksisessa sekä katolisessa ja enenevässä määrin myös luterilaisessa kirkossa käytettävä rukouksen muoto. Merkkiä käyttävät näissä kirkoissa rukouksena sekä papit että kirkkokansa.  

Luterilaisessa kirkossa tapa on otettu käyttöön jo Martti Lutherin aikana. Hän neuvoi Vähässä katekismuksessaan aloittamaan päivän ristinmerkillä. 

”Noustessasi aamulla vuoteesta siunaa itsesi pyhällä ristinmerkillä, ja lausu Isän ja Pojan ja Pyhän hengen haltuun. Aamen.” 

Samat sanat tuli lausua illalla nukkumaan mennessä.

Kirjoittaja on Olarin seurakuntaneuvoston jäsen, hiippakuntavaltuutettu ja Espoon yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja.