null Seurakuntavaalien ehdokasasettelu käynnissä

Nuorekas ote. Rita Raito on ilahtunut siitä, että kirkko on nuorentunut. Hän ajattelee paljon nuoria ja tulevaisuutta. – Tulevaisuus ja toivo meillä pitää olla, hän sanoo.

Nuorekas ote. Rita Raito on ilahtunut siitä, että kirkko on nuorentunut. Hän ajattelee paljon nuoria ja tulevaisuutta. – Tulevaisuus ja toivo meillä pitää olla, hän sanoo.

Seurakuntavaalien ehdokasasettelu käynnissä

Seurakuntavaalien ehdokaslistojen nimiä vaivaa ympäripyöreys.

Teksti ja kuva Katri Saarela

Marraskuun seurakuntavaalien ehdokasasettelu on käynnissä. Vaaliehdokkaiksi etsitään kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia ihmisiä. Ehdokasasettelu päättyy 15. syyskuuta.

Helsingissä ehdokkaaksi voi asettua oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon, jossa johdetaan oman paikallisseurakunnan toimintaa sekä Helsingin seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon, joka on koko seurakuntayhtymän ylin päättävä elin.

Tuleva valtuusto päättää muun muassa toiminnan painopisteistä, pääkaupunkiseudun yhteistyöhankkeista, rakennushankkeista sekä lähetysjärjestöjen ja diakonisen avun määrärahojen jakoperusteista.

Ehdokaslistat löytyvät seurakuntien verkkosivuilta, mutta sellaisen voi perustaa itsekin. Ehdokaslistalle kannattaa miettiä selkeä ja kuvaava nimi, joka kertoo, mitkä asiat kirkossa ovat ryhmälle tärkeitä. Listan ajamien tavoitteiden tulisi olla esillä verkkosivuilla.

https://www.youtube.com/watch?v=JueG34sITMA

Ehdokaslistojen nimistä osa on selväpiirteisiä, kuten poliittisten puolueiden listat ja Tulkaa kaikki. Osa nimistä antaa vain aavistuksen siitä, millä asialla liikutaan: Kirkon kevät, Oikealla asialla, Tulevaisuus ja toivo, Yhdessä eteenpäin, Usko meidän tekemiseen, Kirkko keskellä arkea ja Yhdessä eteenpäin.

Kirkko ja kaupunki kysyi katugallupissa, mitä ihmisille tulee näistä nimistä mieleen.

– Nämä jutut eivät kerro meille mitään. Toki nyt Tulevaisuus ja toivo on hyvä asia, nainen sanoo.

– Eipä nämä paljon sano mitään, mies pohtii.

– Näistä on hirveän vaikea sanoa, millä asialla ollaan. Esimerkiksi Oikealla asialla. Mitä on oikea asia? Kuka saa sanoa kenenkin oikean asian? Joku voi olla omasta mielestään oikealla asialla, toisen mielestä hänen asiassaan ei ole mitään oikeata, nainen perustelee.

Helsinkiläinen Rita Raito seuraa kirkon asioita, mutta hän ei tunne ehdokaslistojen taustoja. Äkkiseltään lista saa kritiikkiä.

– Hirveän varovaista. Osa nimistä on kliseitä, joita heitetään muissa yhteyksissä. Odottaisin rohkeampaa ja uskaliaampaa esilletuloa. Haluan, että tekstistä erottuu iskulause, Raito kommentoi.

Rita Raidolla on vahva näkemys tulevaisuuden kirkosta, vaikkei hän uskokaan äänestävänsä vaaleissa.

– Kirkko on liikkeellä, se ei ole rakennus. Rakennus on turisteja ja tilaisuuksia varten. Oikea kirkko ja usko ovat ihmisten luona. Kirkko ei saa unohtaa uskoa.

Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki toivoo, että gallup herättäisi muuttamaan seurakuntavaaleissa jo pitkään ollutta kulttuuria mitään sanomattomista ehdokaslistojen nimistä.

– Vaalilistan nimen tarkoitus on erottua ja kertoa ytimekkäästi, mitä asiaa ehdokkaat haluavat ajaa. Epäselvät ja ympäripyöreät nimet johtavat helposti johtopäätökseen, ettei äänestä koko vaaleissa. Kirkon sisäpiirissä mukana olevalle vaalilistan nimi saattaa myös kertoa jotain muuta kuin seurakuntavaaleissa äänestävälle seurakuntalaiselle, Rintamäki sanoo.

Rintamäki kannustaa ihmisiä asettumaan ehdolle ja lähtemään vaaliuurnille.

– Vaalit tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden päästä vaikuttamaan seurakuntien linjauksiin. Nyt kannattaa tehdä hyvä päätös ja lähteä mukaan.

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.