Seurakuntayhtymällä poikkeuksellinen tilinpäätös
Helsingin seurakuntayhtymän viime vuoden tilinpäätös oli vahvasti ylijäämäinen. Tämä johtui etupäässä siitä, että yhtymä luopui osasta kiinteistösijoituksiaan, joista kirjattiin isot myyntivoitot. Niiden ansiosta yhtymän nettorahoitustuotot olivat viime vuonna peräti 29 miljoonaa euroa, kun ne normaalisti ovat vain noin 9 - 10 miljoonaa euroa.
Yhtymän verotulot sen sijaan laskivat noin 98 miljoonasta noin 93 miljoonaan euroon. Lasku johtui siitä, että yhteisöverojen tuotto laski huonon taloustilanteen takia 20,6 miljoonasta 15,9 miljoonaan euroon. Henkilöiden maksamat kirkollisverot sen sijaan pysyivät lähes edellisen vuoden tasolla eli 77,2 miljoonassa.
Suurten myyntivoittojen ansiosta tilinpäätös osoittaa peräti 18,3 miljoonan ylijäämää. Tämä antaa kuitenkin yhtymän taloudesta turhan ruusuisen kuvan. Ilman näitä kertaluonteisia tuottoja tulot eivät olisi riittäneet edes normaaleihin poistoihin. Kiinteistösijoituksista tulleita tuloja on tarkoitus käyttää tulevina vuosina muun muassa toimitilojen korjausinvestointeihin, joita yhtymällä on jonossa suuri määrä.
Poikkeuksellisen hyvästä tilinpäätöksestä huolimatta seurakuntayhtymän taloudessa on edelleen tarkoitus jatkaa säästölinjalla. Seurakunnat ja muut yhtymän yksiköt joutuvat lähivuosina jakamaan niukkuutta ja sopeutumaan väheneviin määrärahoihin.
Seppo Simola
Jaa tämä artikkeli: