null Seurakuntien kesä

Seurakuntien kesä

Suomi elää hiljaiseloa kesällä, erityisesti heinäkuussa. Sama näyttää olevan tahti seurakunnissa.

Kaikille avoimia tilaisuuksia on harvakseltaan lukuun ottamatta joka sunnuntaisia messuja. Tämä on ymmärrettävää, tarvitsevathan seurakuntien työntekijätkin lomansa ja leireistä kertyvät vapaansa. Milloin niitä olisi parempi pitää kuin silloin, kun muukin kansa on lomalaitumilla.
Kesä on toisaalta monella tapaa myös kirkon sesonkia. Silloin käydään suurin osa rippikouluista, samoin eletään kirkkohäiden kiivainta aikaa. Suosituimmat vihkikirkot ovat etenkin suvilauantaisin tupaten täynnä. Myös lasten, varhaisnuorten sekä vanhusten ja muut diakoniset leirit vievät suuren osan työntekijöiden panoksesta.
 
Onpa kirkolla myös toimiala, joka tarvitsee erityisesti kesällä työvoimaa. Helsingin seurakunnilla on kuusi toinen toistaan upeampaa hautausmaata: Hietaniemi, Malmi, Honkanummi, Maunula, Leposaari ja Östersundom. Vakinainen henkilökunta ja kesätyöntekijät pitävät ne sellaisessa kunnossa, että niissä on sekä vainajien omaisten että muiden vierailijoiden hyvä käydä.
Hautausmaat ovat paitsi arvokkaita viimeisiä leposijoja myös puhuttelevia puistoja, joiden siimeksessä on hyvä levähtää ilman asiaakin. Rauhoittuminen kauniissa ympäristössä, jossa ihmisen katoavaisuus ja luonnon kiertokulku ovat vahvasti läsnä, voi viedä ajatukset korkealle ja kauas tai syvälle oman elämän ja sielun syövereihin.
 
Oman leimansa seurakuntien kesään erityisesti joidenkin suosituimpien kirkkojen osalta tuovat turistit. Muun muassa Tuomiokirkossa ja Temppeliaukion kirkossa vuosittain vierailevien matkailijoiden määrä lasketaan kuusinumeroisin luvuin. Maanlaajuisesti tiekirkkojen verkosto tarjoaa mukavan levähdyspaikkojen verkoston. Musiikkitilaisuudet ovat oiva tapa palvella niin paikallisia asukkaita kuin turistejakin.

Kaikkea kirkon toimintaa eivät pyöritä palkatut työntekijät. Tuomiokirkkoa pidetään auki yömyöhään vapaaehtoisvoimin. Hyvä esimerkki uudesta virityksestä ovat myös Vanhan kirkon kesäillat, joissa seurakuntalaisilla on keskeinen rooli. Mainiota olisi, jos löytyisi lisää väkeä esimerkiksi pitämään kirkkoja auki niin, ettei turhan monen turistin tai hiljentyjän tarvitsisi kiskoa turhautuneena lukittuja ovia. 
 

Seppo Simola
päätoimittaja

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.