Seurakuntien työnhaku on teatteria
Seurakunnan työnhaku näyttää pahimmillaan olevan ikävää teatteria, johon osallistuu kymmeniä työpaikanhakijoita, joilla ei ollut alun perinkään mitään mahdollisuuksia. Virka oli jo täytetty – vain puumerkki puuttui. Lain kirjain täyttyi hakumenettelyssä, mutta ei sen henki. Valituksi tuli se tuttu ja turvallinen.
Rakastan kirkossa sitä, että se ottaa joukkueeseensa myös ne pyylevät kaverit, joista ei ole oikein edes maalivahdeiksi. Kaikki saavat pelata, ja se on hienoa. Pidemmän päälle nykyisellä rekrytointitaktiikalla ei kuitenkaan rakenneta voittavia joukkueita, josta olisi arvaamattomasti hyötyä kirkon nykytilassa. Lopultahan kaikki seurakunnat pelaavat kohti samaa maalia.
Seurakuntien tulisi huomata, miten lukemattomia päteviä ja monitaitoisia ihmisiä on Suomessa jäänyt työttömäksi. Sen kannattaisi tuttuuden sijasta ottaa riski, sillä usein parhaat uudistukset tulevat ulkoapäin. Ja jotakin uutta kirkko nyt todellakin tarvitsee. Ruusunen on saanut värttinänpiston sormeensa, ja pieni laastari ei enää riitä.
Aion jatkaa uutterasti työn hakemista seurakunnista, koska koen kirkon työn arvokkaaksi. Varmasti maastamme löytyy seurakuntia, joissa arvostetaan uusia ideoita, uusia tapoja tehdä ja uusia näkökulmia.
Lyhyempi tikku kädessä
Jaa tämä artikkeli: