Seurapiirikaunotar ja tahtonainen
Raija Oranen kertoo uudessa romaanissaan Helsingin Diakonissalaitoksen perustajasta Aurora Karamzinista.
Pääkaupunkiseudulla Aurora Karamzinin nimi tulee esiin monessa pakassa. Helsingissä on Auroran sairaala ja Aurorankatu. Espoossa on Auroran koulu ja Auroran kappeli.
Aurora asui vakituisesti Pietarissa. Hän vietti pitkiä aikoja myös Pariisissa ja muualla Euroopassa.
Pitkän elämänsä aikana Aurora asui paljon myös Helsingissä, jossa hänellä oli useita asuntoja. Kesät hän vietti Träskändan kartanossa Espoon Järvenperässä.
Elämänsä loppuajat Aurora asui Helsingissä Hakasalmen huvilassa, joka on nykyään Helsingin kaupunginmuseon näyttelytila.
Aurora Karamzin perusti Helsingin Diakonissalaitoksen ja hänen kerrotaan olleen monenlainen hyväntekijä. Toisaalta hän oli myös kohuttu seurapiirikaunotar, josta tuli Venäjän keisarinnan hovineiti ja upporikas.
– Siinä on suuri kaari, kirjailija Raija Oranen sanoo.
1800-luvulla eläneestä Aurora Karamzinista on kirjoitettu useita elämäkertoja, jotka ovat perustuneet muun muassa hänen arkistoituun kirjeenvaihtoonsa.
– Valtaosa Aurorasta kertovista teksteistä on sävyttynyt kristillisesti. Minua Aurora kiinnosti ihmisenä ja autonomian ajan aikalaisena. Tahdoin selvittää, miten seurapiirien kaunottaresta tulee pitkän elämänsä aikana hurskas hyväntekijä.
Vastauksena kysymykseen syntyi romaani Aurora (Teos 2014).
Isäpuoleltaan Aurora oppi verkostoitumisen
Alettuaan perehtyä Auroraan huomasi Raija Oranen pian, että tämän perhe oli keskeinen vaikuttaja autonomisen Suomen kehittämisessä.
Auroran isä kuoli varhain. Isäpuoli, prokuraattori, aikansa oikeuskansleri, Carl Johan Walleen oli virkatoimiensa ohella perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa ja Taideyhdistystä, jonka ensimmäinen näyttely koostui valtaosin hänen omistamistaan teoksista. Hän toimi myös Helsingin koulujen puheenjohtajana.
– Walleen oli verkostoitumisen mestari. Auroran veljestä tuli ministerivaltiosihteerin apulainen Pietariin ja viimein ministerivaltiosihteeri. Toinen veli toimi Helsingissä kenraalikuvernöörin viraston päällikkönä ja kolmas Uudenmaan läänin maaherrana.
– Sain sellaisen kuvan, että Auroran ja hänen isäpuolensa suhde oli läheinen, toverillinen ja tasa-arvoinen. Tytöstä kasvoi itsenäinen ja voimakastahtoinen nainen. Se oli harvinaista tuon ajan oloissa.
Orasen mukaan Aurora otti ohjat käsiinsä avioliitoissaan ja muissa hankkeissaan. Hän seurasi valppaasti ajan virtauksia, joihin Walleen ilmeisesti perehdytti häntä. Isäpuoleltaan hän oppi myös verkostoitumisen merkityksen.
Keskellä suomalaisuuden syntyä
Kun Aurora vuonna 1808 syntyi, elettiin aikaa, jolloin suomalaisilla ei ollut vielä yhteistä identiteettiä. Oli hämäläisiä, varsinaissuomalaisia, savolaisia, karjalaisia ja kainuulaisia. Ei ollut myöskään kirjakieltä, vaan kansa puhui erilaisia murteita.
– Yläluokka puhui ruotsia ja saksaa ja yhä enemmän ranskaa, joka oli tuon ajan yleinen eurooppalainen kieli. Aurora ei koskaan oppinut hyvää venäjää. Kirjeensäkin hän kirjoitti ranskaksi, paitsi perheasioita käsitellessään ruotsiksi, Raija Oranen kertoo.
Venäjän keisarin alaisuudessa, autonomian aikana, Suomessa alkoi suoranainen oman identiteetin etsimisen kultakausi, jonka keskellä Aurora eli ja vaikutti.
– Syntyi uudenlainen valtiollinen tietoisuus. Alettiin luoda suomalaista kansakuntaa. Etujoukossa toimi Johan Wilhelm Snellman, jota Auroran isäpuoli Walleen ja hänen poikansa tukivat. Auroralla itsellään oli läheiset suhteet Zachris Topeliukseen.
Yhteisiin talkoisiin osallistui moni muukin. Kansakunnalle saatiin myyttinen sankarihistoria, kun Elias Lönnrot kokosi Kalevalan Vienan Karjalasta keräämiensä laulettujen runojen pohjalta.
Johan Ludvig Runeberg puolestaan loi poliittisen sankarihistorian runoilemalla Vänrikki Stoolin tarinoissa Suomen sodan sankareista uljaina, rehellisinä, peräänantamattomina ja uhrivalmiina taistelijoina.
– Näin synnytettiin suomalaisen miehen malli, Oranen sanoo.
Keisarin takuunainen
Auroran perheellä oli ystäviä eri puolilla Eurooppaa ja Venäjää. Heidän avullaan hänet nostettiin hovineidiksi Pietariin, ja samalla politiikan ja valtiollisten kysymysten keskiöön.
– Aurora palveli isänmaata palvelemalla keisaria, joka oli Suomen suuriruhtinas. Hänellä oli läheinen yhteys keisarinnaan ja keisariin, Raija Oranen kertoo.
Ensimmäisen avioliittonsakin Aurora solmi Venäjän kroisoksen Paul Demidovin kanssa nimenomaan keisariparin toivomuksesta.
– Demidovin veljekset hurvittelivat pitkin Eurooppaa jättäen huonolle hoidolle kaivoksensa ja asetehtaansa Nizhni Tagilissa. Keisari tarvitsi aseita ja halusi kaivannais- ja aseteollisuuden pysyvän venäläisissä käsissä. Keino tähän oli avioliitto lujan naisen kanssa.
Demidov rakastui Auroraan palavasti. Lupauksensa mukaan Aurora opetteli rakastamaan miestään. Onni ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Demidov oli tuhonnut terveytensä. Jo häiden aikaan hän oli niin sairas, että hänet jouduttiin kantamaan vihkialttarille. Aurora ehti synnyttää perillisen, Paul Pavlovitshin. Pojasta tuli äitinsä elämän kiintopiste.
Leskeksi jäätyään Aurora tapasi todellisen rakastettunsa, eversti Andrei Karamzinin.
– Kirjeistä voi päätellä, miten syvästi intohimoinen tuo suhde oli, niin lihallisuudessaan kuin älyllisyydessään, Oranen sanoo.
Sekään onni ei kestänyt kauan, sillä eversti Karamzin kuoli Krimin sodan ensimmäisissä taisteluissa.
Näin Aurorasta tuli 32-vuotiaana kaksinkertainen, tai oikeastaan kolminkertainen leski, sillä hänen ensimmäinen sulhasensa oli kuollut häiden aattona.
Lopun elämäänsä Aurora omisti pojalleen, sisarensa lapsille ja muille sukulaisille sekä hyväntekeväisyydelle. Hän muun muassa rahoitti naisten työtupia, kouluja, lastenseimiä ja orpokoteja. Diakonissalaitoksen perustaminen Helsinkiin vuonna 1867 oli Auroran pitkä ja tarkasti harkittu unelma.
Surujen jälkeen Aurora halusi tehdä hyvää
Raija Orasen mukaan Auroran taistelu maallisen ylellisyyden, karnevaalimenon ja hengellisten pyrkimysten välillä näyttää olleen pitkä ja ankara.
– Suuret menetykset ja ikääntyminen aivan ilmeisesti luotsasivat Auroran kohti seestynyttä kristillistä elämäntapaa, Oranen pohtii.
Kansallisuusajattelun heräämisen lisäksi 1800-luku oli muutenkin aatteiden aikaa. Eliitin keskuuteen levisi ulkomailta uusia hengellisiä ja henkisiä virtauksia spiritismiä myöten. Monet kokeilivat niitä varsin ennakkoluulottomasti.
– Maailmankuva oli murtumassa luonnontieteiden läpimurron ansiosta. Silti hengellisyys täytti yhä ihmisten elämän. Auroran ankarin huoli oli, saisiko hän tavata rakkaansa tuonpuoleisessa ihanuudessa.
Aurora Karamzin kuoli vuonna 1902. Hänen viimeiset vuotensa Helsingissä olivat Orasen mukaan tasaista, ylvään vanhan rouvan velvollisuuksista tietoista elämää. Hän käytti rahansa loppuun jakamalla niitä tarvitseville.
– Auroran elämä on uskomaton tarina. Jos sellaisen kehittelisi puhtaasti fiktiosta, sitä pidettäisiin varmasti epäuskottavana ja liioiteltuna.
Tullakseen siksi, mitä oli, Aurora Karamzin tarvitsi henkilökohtaisen lahjakkuuden ja kauneuden ohella myös viisaita ohjaajia ja rahaa.
– Uskomattomin piirre lienee se, etteivät elämän runsaat annit rapauttaneet tai turmelleet Auroraa. Hän säilytti kiihkeän etsintänsä, pyrkimyksensä rehellisyyteen ja toisista välittämisen kaikissa elämänsä käänteissä. Ja niitä käänteitä hän tahtonaisena sääteli itse, monesti läheistensä harmiksi.
Jaa tämä artikkeli: