Lasten pariin. Nina Haddadin työskenteli ennen johdon assistenttina, nyt lastenohjaajana. Hän opiskelee lapsi- ja perhetyön tutkintoa.
Seurasin sisäistä ääntäni
Viimeiset vuodet vanhassa työtehtävässä olivat Nina Haddadinille , 44, henkisesti raskaita. Työpaikka suuren kansainvälisen yrityksen johdon assistenttina oli aikaisemmin tuntunut hyvältä. Työ oli ollut haastavaa ja mielenkiintoista. Siihen oli ollut mukavaa heittäytyä ja sitä saattoi tehdä omia voimia säästelemättä.
Omien lasten saamisen myötä Haddadinin arvot muuttuivat. Koti, perhe ja etenkin lasten hyvinvointi tuntuivat työssä edistettäviä asioita tärkeämmille. Bisnesmaailma alkoi tuntua vieraalta ja sen tehokkuuden vaatimus raskaalta.
Mutta oravanpyörästä ei ollut helppoa hypätä. Erityisesti talousasiat huolettivat, sillä työpaikan vaihtaminen tarkoittaisi todennäköisesti tulojen vähenemistä. Yksityisyrittäjänä toimiva puoliso pyysi, että vaimo jatkaisi vanhassa työssään vielä kahden vuoden ajan, jotta perhe voisi varautua tuleviin muutoksiin.
Itse asiassa ehti mennä viisi vuotta, kunnes eteen tuli tilanne, jolloin sisimpää jäytänyt ristiriita oli lopulta ratkaistava. Esimies kertoi Nina Haddadinille, ettei lyhennetyn työpäivän tekeminen olisi enää mahdollista töiden paljouden takia.
– Kun kuulin tämän, päätin irtisanoutua saman tien. Olin jo lähes kadottanut työmotivaationi enkä uskonut löytäväni sitä uudelleen. Työtoverini olivat omistautuneita työlleen enkä pystynyt enää samaan. Ymmärsin, että jatkaminen ei olisi minulle, perheelleni eikä työnantajallenikaan hyväksi, kuvailee Haddadin ajatuksiaan.
Irtisanoutuessaan vanhasta työstään Haddadin astui tyhjän päälle.
– En tiennyt, mitä tulisin tekemään, mutta luotin, että asiat järjestyvät.
Pian Nina Haddadin huomasi, ettähänen oma kotiseurakuntansa, Herttoniemen seurakunta, hakee määräaikaista lastenohjaajaa.
– Olin pitänyt useita vuosia vapaaehtoisena pyhäkoulua ja opiskellut kristillistä varhaiskasvatusta. Hain tehtävään ja tulin valituksi.
Nyt Haddadin tuntee olevansa oikeassa paikassa.
– Haluan on olla lapselle turvallinen aikuinen ja tukea vanhempia heidän kasvatustyössään. Kun pidän sylissä pieniä päiväkerholaisia tai autan ekaluokkalaista läksyissä, tunnen tekeväni tärkeää työtä. Minua palkitsee, kun löydän yhteyden lapsen kanssa. Haluan tietää, mitä lapselle oikeasti kuuluu.
Haddadin opiskelee oppisopimuksella lapsi- ja perhetyöntutkintoa. Valmistuttuaan hänellä on pätevyys työskennellä myös kunnallisessa päivähoidossa, mutta hän haluaa jatkaa kristillisen varhaiskasvatuksen parissa. Myös kasvatuspsykologian jatko-opinnot ja vapaaehtoistyö lastensuojelun parissa kiinnostavat.
– Kun olin irtisanoutunut ja kerroin tutuilleni vaihtavani kokonaan alaa, moni pysähtyi onnittelemaan ja huokaisemaan, että voi, kunpa minäkin uskaltaisin. Olen kiitollinen puolisolleni, joka on ollut tukenani koko prosessin ajan.
Jaa tämä artikkeli: