Heilat, sussut ja beibet. "Riiaamisen" ja seurustelun tavat muuttavat muotoaan vuosikymmenestä toiseen, mutta ihastuminen, rakastuminen ja seksuaalinen vetovoima pysyvät. Kuva: Kirsi Laine / Thinkstock
Seurustelussa on aina sääntönsä
Nykyään seurustelu on vapaampaa, mutta ikäerot ja aloitteen tekeminen tuottavat päänvaivaa vuosikymmenestä riippumatta.
Kruununhaassa 1950-luvulla nuoruuttaan viettänyt Sirkka Nieminen asui äitinsä kanssa kahden, koska isä oli kuollut sodassa. Kodissa oli tiukat säännöt. Poikaystävä sai olla, mutta kanssakäymisen piti pysyä suhteellisen kainona.
– Tätä ei sanottu ääneen, mutta oli selvää, että raskaaksi ei sopinut tulla. Kouluissa ei myöskään ollut minkäänlaista seksuaalikasvatusta vaan kaikki tieto kulki suusta suuhun, kertoo Sirkka.
Suutelua ei äiti kuitenkaan voinut kieltää, kun ei ollut näkemässä. Nuorisokulttuurin nousukaudella seurustelevat nuoret eivät liikkuneet isoissa ryhmissä vaan rakastuneena vietettiin jokainen liikenevä hetki oman kullan kanssa.
– Kun styylattiin, niin oltiin kaksistaan. Ei tarvittu muita, Nieminen sanoo.
Treffeille eläviin kuviin
Alaikäisenä ikätovereita kohdattiin talvisin luistinradoilla ja kesäisin pallokentillä sekä Helsingin sokkeloisilla sisäpihoilla. Tuohon aikaan seurustelu saattoi alkaa nykyajallekin tyypilliseen tapaan, kutsulla eläviin kuviin. 1950-luvulla kinoja oli lähes joka korttelissa.
Täysi-ikäisenä ruvettiin Sirkan kertoman mukaan käymään tansseissa. Suosittuja tanssipaikkoja olivat Lönnrotinkadun Poli, Hämäläisen osakunnan talo Hämis (nykyinen Tavastia), Ylioppilastalo, Hämeentiellä sijaitseva Sörkän Vennu (Arbetets Vänner i Sörnäs), Annan Vennu, Yrjönkulma sekä Lintsi.
Pojat tekivät aloitteen tanssiin hakemalla. Katseita tytötkin saivat antaa, mutta siihen aikaan ei puhuttu flirttailusta. Yhteyttä seurustelukumppaniin pidettiin puhelimitse tai sitten sovittiin etukäteen, missä nähdään ja milloin. Kännykättömään aikaan täsmällisyys oli hyve. Tytöt saattoivat myös tulla suoraan ovelle soittamaan ovikelloa, mutta poikien kohdalla moista röyhkeyttä olisi katsottu epäillen.
Vuoden 1951 Nuorisotutkimuksen mukaan Helsinkiin muuttaneet nuoret kävivät syntyperäisiä helsinkiläisiä enemmän jumalanpalveluksissa, yleisissä tansseissa, vierailuilla ja anniskeluravintoloissa. Luonto ja nähtävyydet eivät Sirkka Niemisen mukaan niinkään olleet helsinkiläisnuorten mieleen.
– Saarissa, kuten Suomenlinnassa tai Lammassaaressa, kävivät lähinnä maalaiset tai muualta muuttaneet sekä palvelijat. Palvelijoita oli paljon siihen aikaan.
Leuhka kuva kauniista vaatteista
Sodanjälkeisessä Suomessa bruttokansantuote kasvoi keskimäärin viisi prosenttia vuodessa. Sirkan nuoruudessa 50-luvulla Kruununhaassa asui paljon varakkaita perheitä. Hän arvelee luokkaerojen joissain piireissä vaikuttaneen myös seurustelukumppanin valintaan.
– Itse kyllä olin vähän aikaa laivanvarustajan pojan kanssa, mutta kun poika lähti opiskelemaan kapteeniksi, meille tuli bänät. Kävin perheessä syömässäkin ja olin ihan hoo moilasena, kun oli niin hienoa. Katsoin vaan, miten muut toimivat ja tein samoin. Mutta oli tervetullut olo, eikä minua mitenkään vierastettu.
|
- Täysi-ikäisenä ruvettiin käymään tansseissa. Pojat hakivat, tytöt saattoivat antaa katseita, muistelee Sirkka Nieminen. Kuva: Sirpa Päivinen. |
Sirkan äiti ompeli tyttärelleen vaatteet. Se tuli suhteellisen halvaksi, kun ostettiin vain kankaat. Kun valmiita vaatteita alkoi saada kaupoista, kotona ompelu väheni.
Poikien keskuudessa Sirkka ei ollut koskaan mielestään suosittu, koska epäilee olleensa liian hieno siihen porukkaan.
– Olen aina ollut sutjakka. Silmälaseja olen käyttänyt kouluajoista asti, vaikka olikin kauniit kehykset. Kauniit vaatteet loivat itsevarmuutta, mutta saattoivat antaa leuhkan kuvan. Luulen, että minua arasteltiin hakea.
"Sakkolihaa" ei pyydetty ulos
Ilmari Jutila vietti nuoruusvuosiaan Kaivopuistossa 1940-luvulla. Hän asui äitinsä kanssa, koska upseeri-isä vaihtoi paikkaa työn mukana. Silloin Jutila ei vielä osannut tanssia, joten "seurusteluelämä ei ollut kovin kummoista". Tyttöystävää sanottiin tuohon aikaan sussuksi.
– Yksi hiukan minua vanhempi tyttö asui seinän takana, mutta noudatin isäni oppia, että nainen ei saa olla vanhempi. Myöskään nuorempia ei voinut pyytää ulos, kun olivat sakkolihaa, Jutila kertoo.
Tytöt astuivat kuvioihin varsinaisesti vasta opiskeluaikoina osakunnissa. Osakunnat ovat Suomen vanhimpia opiskelijajärjestöjä, ja osakuntajuhlat olivat tärkeitä tapaamispaikkoja 1950-luvun nuorelle sivistyneistölle.
Jutila saattoi nuorempana saada rohkeitakin ehdotuksia tytöiltä, mutta kauaskatseisena herrasmiehenä hän näki harkitsevaisuuden olevan hedelmällisempää kestävän suhteen kannalta.
Jos vanhemmat eivät sanelleet sääntöjä seurusteluun, niin kaveripiireissä saattoi olla hyvinkin tiukat käytösnormit. Ilmari Jutila on ollut erityisen tarkka solidaarisuudesta ystäviä kohtaan.
– Minulla oli jo nuorena semmoinen periaate, että kavereiden naisiin ei kajota mitenkään. Yhden kerran ihastuttiin kaverin kanssa samaan tyttöön. Mutta ei siitä tullut kummankaan kanssa mitään, kun kaverikunnioitus oli niin suurta. Kun toinen on tutustunut johonkuhun, niin ei semmoisiin menty sekaantumaan mitenkään.
Hengauspaikka riippuu rahatilanteesta
15-vuotiaat Silja Lipponen ja Hasir Bobani alkoivat seurustella viime kesänä. Nuoret ovat samalla luokalla ja näkevät toisiaan lähes joka päivä. Heille tavallisia ajanviettopaikkoja ovat talvisin nuorisotalo ja kesäisin rannat, mutta hengauspaikka riippuu myös rahatilanteesta.
2000-luvulla syntyneiden nuorten seurustelu alkoi Siljan aloitteesta.
– Se on ihan sama, kumpi tekee aloitteen. Olin tykännyt Hasirista jo pitkään ja päätin mennä puhumaan sille, Lipponen kertoo.
Vaikka periaatteessa aloitteentekijä voi olla kuka vain, perinteiset sukupuoliroolit ovat juurtuneet syvälle myös nykynuoriin. Lipponen myöntää, että on hieman pelottavaa lähestyä toista, ja usein tytöt odottavatkin poikien tekevän aloitteen.
Kaverille pitää olla lojaali
Kun liikutaan samoissa porukoissa, saattaa käydä niin, että sama henkilö miellyttää useampaa silmäparia. Kuitenkin lojaalius kaveria kohtaan näkyy tänäkin päivänä.
– On käynyt niin, että on ihastuttu samaan tyttöön. En jaksanut silloin säätää enempää. Eikä meistä kumpikaan sitä tyttöä saanut, Bobani kertoo.
Lipposella on hieman päinvastainen kokemus. Hän on ollut useamman kerran ihastunut ystävänsä kanssa samaan poikaan, mutta "voittanut". Hän kuitenkin myöntää, että joskus tällaiset jutut ovat vaikuttaneet vahvastikin tyttöjen välisiin ystävyyssuhteisiin.
Fyysisen kanssakäymisen suhteen ei nuorten mukaan ole olemassa sääntöjä, ja jokainen tekee omat ratkaisunsa. Pitää kuitenkin jo tuntea toinen ja oikeasti tykätä hänestä.
Ikäero on puhuttanut 50-luvulla ja se herättää ajatuksia myös nykynuorissa.
– Ikäero vaikuttaa, jos se on oikeasti suuri, Bobani sanoo.
– Kuten yhden mun frendin kohdalla oli, Lipponen lisää.
– Ekaksi kaikki oli vähän, että aika hurjaa menoa on. Mutta sitten ajateltiin, että jos he oikeasti rakastavat toisiaan ja se on ihan fine heille, niin antaa vaan olla.
Jaa tämä artikkeli: