– Seutulan kappeli on Vantaan toiseksi vanhin kirkollinen rakennus, kertoo Jukka Hako. Kuva: Marianna Siitonen

Seutulan kappeli täyttää 90 vuotta

Kappeli rakennettiin lahjoitetuilla tukeilla ja talkoilla.

• 13.10.2015 11:40
• Ulla-Maija Vilmi

Vantaan tuntija, kotiseutumies Jukka Hako juontaa Seutulan kappelin 90-vuotisiltamat. Tämä sopii siinäkin mielessä, että hän asuu vain noin kilometrin päässä kappelilta.

– Muistan käyneeni kappelissa ensimmäinen kerran vuonna 1984, mutta en muista, missä tapahtumassa. Ostin silloin Keramiikkastudio Envaldsin valmistaman keramiikkakellon. Se on minulla vieläkin.

Historiatietoja raaputtamalla selviää, että keraamisia kelloja myytiin kirkonkellon hankkimiseksi kappeliin. Kello saatiin seuraavana vuonna kappelin 60-vuotisjuhlaan. Hollannista hankittu kello piilottelee torniin rakennettujen äänisäleikköjen takana.

– Seutulan kappeli on Pyhän Laurin kirkon jälkeen Vantaan toiseksi vanhin kirkollinen rakennus. Se on maaseutuseurakunnan kirkko osana urbaania yhteisöä. Kappelin lähiympäristö on toki säilynyt maaseutumaisena. Seutula on ollut suurten maatilojen kylä.

Kappelin synty juontaa juurensa 1900-luvun alkuun. Kylän koulu valmistui 1901, ja siellä alettiin pitää hengellisiä tilaisuuksia. Niitä järjestivät koulun ensimmäinen opettaja Maikki Salmensaari ja hänen seuraajansa Maija Metiäinen.

Virikkeitä hengelliseen toimintaan tuli monesta suunnasta. Oman seurakunnan pappien lisäksi kuultiin puhujina vapaakirkollisia, baptisteja ja helluntailaisia. Kyläläisiä kiinnosti lähetystyö.

Koululla järjestettiin jopa viikon mittaisia kokoussarjoja. Joskus iltatilaisuus saattoi kestää aamutunneille. Joku kyläläinen piti menoa niin kyseenalaisena, että valitti asiasta. Kunnanvaltuusto kielsi 1921 koululta uskonnolliset tilaisuudet, joissa ei ollut oman seurakunnan pappia.

Metiäisen suhteilla pappeja järjestyi jumalanpalveluksiin. Seurat siirtyivät koteihin, jotka kävivät ahtaiksi. Niinpä päätettiin rakentaa oma rukoushuone. Varoja kerättiin ompeluseuroilla ja myyjäisillä. Kodeissa oli keräyslippaita, joihin piti kerätä perheen varallisuuden mukainen vakiosumma joka kuukausi vuoden ajan. Jokaisen talon piti lahjoittaa 2–3 tukkia.

– Työt tehtiin talkoilla. Königstedtin kartanon isäntä Mikael Gripenberg lahjoitti tontin pitkäaikaisella muodollisella vuokrasopimuksella.

Jukka Hako intoutuu miettimään 1920-lukua. Suomi oli vasta itsenäistynyt.

– Oltiin kehittämässä jotain sellaista, mitä ei ollut, niin paikallista kuin kansallista identiteettiä. Torpparit oli vasta vapautettu. Seutulan kylä oli takamaita, Pyhän Laurin kirkolle oli matkaa 14 kilometriä ja silloiseen kunnan keskukseen Malmille vielä enemmän. Matkoja kuljettiin hevosella tai polkupyörällä.