Äärirajoilla. Hengellisissä harjoituksissa oma persoona kaivautuu esiin. Silloin voi nousta mieleen kysymys esimerkiksi siitä, onko omassa harrastuksessa kyse oman ahdistuksen kieltämisestä.
Sieluakin voi harjoittaa
Hengelliset harjoitukset auttavat jesuiitta Hans Zollnerin mukaan kohtaamaan oman sisimmän.
Haluaisitko kohdata Jumalan, ja tuntea Kristuksen paremmin? Haluaisitko seurata Kristusta ja rakastaa häntä enemmän?
Näihin päämääriin voi pyrkiä ignatiaanisissa hengellisten harjoituksissa, joihin Suomessa voi perehtyä muun muassa ohjatuissa kahdeksan päivää kestävissä retriiteissä. Harjoitukset saivat alkunsa Ignatius Loyolan (1491–1556) kääntymyksestä. Hän halusi auttaa myös muita tuntemaan Kristuksen paremmin.
Ignatius kutsui jesuiittoja retriitiin, jossa osallistujat eli vaeltajat vetäytyvät hiljaisuuteen 30 päiväksi. Kuukausi jakaantuu neljään noin viikonmittaiseen jaksoon, joiden aikana vaeltajat pureutuvat oman hengellisen tiensä eri puoliin.
Jesuiitta Hans Zollner esitteli ignatiaanisia harjoituksia Helsingin Diakonissalaitoksen 30.8. järjestämässä Ignatian Sprituality Today -seminaarissa yli sadalle kiinnostuneelle. Hän toimii Paavillisen Rooman Gregoriaanisen yliopiston varajohtajana ja psykologian laitoksen johtajana. Zollner on teologi ja psykoterapeutti, joka on perehtynyt terapian ja hengellisyyden keskinäiseen suhteeseen.
– Ignatiaaniset harjoitukset eivät avaudu lukemalla. Ne edellyttävät vetäytymistä retriittiin ja keskusteluja retriitinohjaajan kanssa. Hengellinen matka on vuoropuhelua Jumalan ja ihmisen välillä. Ohjaaja tuo vuorovaikutuksen kolmannen osapuolen, joka voi arvioita prosessia kirkon tietämyksen näkökulmasta.
Aluksi on mukavaa
Retriitit alkavat Zollnerin mukaan usein nautinnollisissa tunnelmissa. Vaeltaja kokee saavansa vihdoinkin levätä ja nukkua kunnolla. Mikään ei vaivaa.
– Kun ihminen pääsee lähemmäksi sydäntään, hän kohtaa oman haavoittuneisuutensa. Hän huomaa myös, kuinka on haavoittanut toisia.
Edetessään syvemmälle itseensä, vaeltaja voi joutua kriisiin. Hän huomaa, ettei olekaan aidosti oma itsensä muille ihmisille ja Jumalalle. Moni ei haluaisi kohdata tätä havaintoa ollenkaan, vaan peittää sen esimerkiksi äärimmäisyyksiin menevillä harrastuksilla. Tyhjyyden synnyttämä ahdistus halutaan kieltää.
– Kun arkirumba hellittää, vaeltaja saattaa huomata, ettei tiedä kuka hän sisimmässään on. Tämä voi olla masentava kokemus.
– Pakeneminen näkyy esimerkiksi siinä, kuinka paljon ihmiset käyttävät aikaa oman kehonsa parantamiseen. Olemme keskimäärin tyytymättömiä itseemme ja pyrimme täydellisyyteen. Usein näiden pyrkimysten takaa paljastuu heikko sisin.
– Kirkon yksi tehtävä voisi olla auttaa ihmisiä tutkimaan omia puolustusmekanismejaan ja näkemään itsensä haavoittuvina.
– Kirkon sanoma on, että kaikki päättyy kuitenkin hyvin. Retriitin hiljaisuudessa vaeltaja huomaa, että on olemassa joku, joka kohtaa hänet hänen yksinäisyydessään. Jumala haluaa sanoa, että hän tuntee meidät perin pohjin. Näin vaeltaja kokee tässä eräänlaisen puhdistautumisen.
Kristus katsoo myötätuntoisesti
Toisella viikolla ignatiaaninen vaeltaja mietiskelee Jeesuksen elämää. Evankeliumeissa kuvataan, kuinka Jeesus kohtasi ihmisiä. Kertomukset eivät kuitenkaan kerro kaikkea, vaan vaeltaja joutuu täyttämään aukkopaikkoja mielikuvituksellaan. Vaeltaja astuu opetuslapsen kenkiin ja seuraa, kuinka Jeesus toimii.
– Tapahtumia ei katsota kuin elokuvaa vaan vaeltaja menee itse niihin mukaan. Näin vaeltaja oppii jotain siitä, miten Jeesus suhtautui kanssaihmisiin.
Kolmannella viikolla vaeltaja käy läpi Jeesuksen kärsimystä yhdessä hänen kanssaan. Zollnerin mukaan vaeltaja kärsii Kristuksessa.
– Neljännellä viikolla tapahtuu toinen puhdistautuminen, kun vaeltaja iloitsee ylösnousemuksesta. Joillekin voi olla huojentavaa huomata, etteivät edes Jeesuksen lähimmät opetuslapset voineet heti uskoa Jeesuksen ylösnousemukseen.
Harjoitukset päättyvät, kun vaeltaja palaa normaaliin elämäänsä. Hän palaa Jumalan luomaan maailmaan, jossa hänellä on oma kutsumuksensa. Jumala työskentelee maailmassa jatkuvasti ja haluaa, että vaeltaja elää elämäänsä täydesti. Kaikkea voi tutkia avoimin mielin.
– On vain koettava löytää Jumala maailmasta. Kristus katsoi maailmaan rakastavin silmin. Hän ei tuominnut vaan katsoi sitä rajoittamattomalla myötätunnolla.
Anna itsesi muiden käyttöön
Jeesus oli Hans Zollnerin mukaan riittävän itsevarma siihen, että hän uskalsi kohdata maailman avoimesti. Hän luotti itseensä niin paljon, että uskalsi antaa itsensä kokonaan muiden käyttöön.
– Mitä enemmän annamme itsemme toisten käyttöön sitä enemmän saamme myös itsellemme.
Meidän ei kuitenkaan tarvitse leikkiä Jumalaa, vaan vain etsiä häntä.
– Teologisesta näkökulmasta maailma on jo pelastettu. Meidän ei tarvitse sitä itse tehdä.
Jaa tämä artikkeli: