Sielun pimeä puoli
Disneyn klassikkopiirretty Peter Pan alkaa hurjalla takaa-ajokohtauksella. Erikoisen vimmatusta hyppelystä tekee se, että Peter Pan jahtaa roiston sijasta omaa varjoaan. Vasta varjon kiinni saatuaan nuoriherra Pan tuntee itsensä kokonaiseksi ja rauhoittuu.
Peter Pan ei yritä saada otetta varjoonsa ihan sattumalta, vaan lastenklassikon taustalla on vahva syvyyspsykologinen viisaus: Ihminen, joka ei tunne omaa varjoaan, käyttäytyy holtittomasti. Ja mitä vähemmän olemme tietoisia varjostamme, sitä enemmän saamme aikaan tuhoa itsessämme ja ympäristössämme.
Jokaisessa meissä pesii oma hallitsematon maailmansa, pimeä puoli, johon kuuluu taipumus ajatella itseä ennen muita. Siihen liittyy myös piittaamattomuus omien tekojen seuraamuksista ja tietämättömyys omista salaisista motiiveista.
Miten oman varjonsa voisi Panin tapaan saada kiinni? Koska varjon aiheuttamat seuraukset näkyvät itsessämme ja läheisissämme vasta jälkikäteen, kannattaa varjoihin tutustuminen aloittaa tutkimalla rehellisesti omaa elämänhistoriaa. Onko elämässäni ollut vaiheita, jolloin olen pyrkinyt hyvään, mutta saanut aikaan pahaa? Luultavasi juuri siellä lymyilee sielun pimeä puoli.
Tärkeätä on muistaa, ettei varjo ole pelkästään paha asia. Se on vain osa sielun tiedostamatonta energiakimppua, joka hallitsemattomana saattaa johtaa hurjiin tekoihin. Ihmiselämässä tärkeintä onkin ”mennä itseensä” ja katsoa omaa pimeyttään silmästä silmään. Sielun luolissa kannattaa viipyä niin pitkään, että silmät tottuvat hämärään. Nimittäin sieltä kumpuaa sielun voima, vapaus ja rauha.
Ihmisen perimmäinen tehtävä ei ole hyvyyden tavoittelu, vaan omaan varjoon tutustumisen kautta syntyvä aito yhteys itseen. Sitä yhteyttä kutsutaan eheydeksi.
Jaa tämä artikkeli: