Sielunhoitokoulutusta maallikoille
Vastineessa, jonka sain sairaalasielunhoitoa koskevaan kirjoitukseeni, todettiin, että Suomessa sairaalat ovat katsomuksellisesti neutraaleja (K&k 9.5.). Ranskassakin on lukemattomia ”neutraaleja” eli tunnustuksettomia sairaaloita, mutta myös näissä sairaaloissa on vapaaehtoisryhmiä sairaalasielunhoitajan tukena.
Jos sairaalapappi haluaa tällaisen ryhmän ympärilleen, minkäänlainen sairaala ei sitä kiellä. Se on kiinni ainoastaan papista itsestään.
Pelkään pahasti, että suomen kielen taitoni on ruostunut, kun en ymmärrä, mitä tällä tarkoitetaan: ”sielunhoitotyön kokonaisuuteen kuuluvia kirkollisia toimituksia voi hoitaa vain pappi.”
Tarkoittaako tämä sitä, että vapaaehtoinen ei voi harjoittaa sielunhoitoa, vastaanottaa rippiä, rukoilla kuolevan ja jo kuolleen luona? Vapaaehtoiset ovat täysin kykeneviä olemaan myös omaisten ja sairaalan henkilökunnan vieressä kuoleman ja kriisien aikana. Heidän soveltuvuutensa on testattu jo siinä vaiheessa, kun he osallistuvat ensimmäiseen koulutusvaiheeseensa.
Kirjoituksessa sanotaan, että sairaala vaatii vapaaehtoiselta paljon. Näin on, mutta juuri siksi heidät velvoitetaan jatkuvaan jatkokoulutukseen, työnohjaukseen ja mitä erilaisimpiin koulutustilaisuuksiin ja -tapahtumiin.
Vapaaehtoisilla ei ole lain säätämää vaitiolovelvollisuutta niin kuin papeilla. Sen sijaan sairaaloiden säännöissä on ehdottoman vaitiolovelvollisuuden vaatimus. Se koskee myös vapaaehtoisia. Ehtoollinen on ainoa toimitus, jonka vain pappi voi tehdä. Hätäkasteenkin voi toimittaa kuka tahansa kristitty.
Olen erittäin kiitollinen nykyisestä virsikirjastamme, jonka lopussa on paljon ainesta, jota suomalainen vapaaehtoinen voisi käyttää. Varsinkin kun melkein kaikkialla sanotaan, että rukoushetken johtaa pappi, muu seurakunnan työntekijä tai seurakuntalainen.
Näyttää siltä, että virsikirjamme loppuosan aarteita ei käytetä, kun ei olla vaivauduttu edes katsomaan, mitä kaikkea se sisältää.
Sisar Helvi Pulla
Jaa tämä artikkeli: