Sieniretkellä Facebookissa
Somesienineuvoja Iina Ollikainen pääsee itse harvoin sienimetsään. Kuva: Sirpa Päivinen

Somesienineuvoja Iina Ollikainen pääsee itse harvoin sienimetsään. Kuva: Sirpa Päivinen

Sieniretkellä Facebookissa

Iina Ollikainen vastaa Facebookissa suoraan metsästä tuleviin tiedusteluihin. Sieniryhmä on hänen henkireikänsä.

"Iinalle pitäisi myöntää joku Vuoden sienivalistaja -palkinto", ehdotettiin Suomen Sieniseuran Facebook-ryhmässä elokuussa.

Kommentti keräsi tykkäyksiä. Lähes 18 000 ihmisen yhteisöksi paisuneessa ryhmässä Iina Ollikaisen nimi tunnetaan, vaikka hän on ihan tavallinen ryhmän jäsen. Syy on se, että hän on tänä kesänä ollut paikalla melkein koko ajan vastaamassa kanssaryhmäläisten kysymyksiin.

– Vaikka en olisi kotonakaan, en malta olla vilkuilematta, mitä sieniryhmässä puhutaan, Ollikainen myöntää nauraen.

Sienimetsässä kotisohvalla

Niille, jotka eivät tunne jo kultiksi muodostunutta sieniryhmää, tässä pieni esittely. Suomen Sieniseuran Facebook-ryhmässä metsien antimista keskustelevat niin aloittelevat sienestäjät kuin Suomen kovimmat sieniammattilaiset. Ryhmän jäsenmäärä on kolmessa vuodessa kuusinkertaistunut.

– Siellä on ruokasienestäjiä, jotka lähettävät usein metsästä kuvia heille tuntemattomista sienistä. Joistakin tulee ajan myötä kaltaisiani uteliaita, jotka ovat kiinnostuneita kaikenlaisista sienistä. Lopulta on vielä guruja, siis pitkän linjan sieniharrastajia, alan tutkijoita, tietokirjailijoita ja ammattilaisia, Ollikainen hahmottelee.

Hän itse on lähes valmis kasvibiologi. Sieni-innon viemistä käytäntöön hankaloittaa se, että hän kärsii selkärankareumasta. Parin vuoden takaisen kaatumisen jälkeen Ollikainen on ollut työkyvytön ja pääsee sienimetsäänkin vain harvoin.

– Sieniryhmä on henkireikäni. Siellä saan käyttää ja kartuttaa asiantuntemustani. Ihmisten kuvien ja tarinoiden kautta pääsen sieniretkelle kotonani.

Rouskut ja haperot kiehtovat

Iina Ollikaiselle sienimaailman laajuus avautui, kun hän alkoi aikuisiällä opiskella biologiaa.

– Nautin siitä, että ennen tuntemattomista lajeista tulee ystäviä, hän toteaa.

Ollikainen on perehtynyt viime aikoina erityisesti rouskuihin ja haperoihin. Niiden saloista hän kirjoittaa myös Facebook-ryhmässä.

– Vastatessani kyselijöille selaan sienikirjoja, teen kuvahakuja ja etsin luotettavia sivustoja. Siinä oppii samalla itsekin, hän paljastaa.

Rouskut ovat Ollikaisen mielestä aloittelijoillekin hyviä kerättäviä. Tänä vuonna niitäkin on paljon. Syömäkelpoisten rouskujen leikkuupinnoista tulee valkoista maitiaisnestettä, mikä on oiva tuntomerkki.

– Osa rouskuista on tosin kirpeitä, ja ne pitää keittää ennen käyttöä, Ollikainen neuvoo.

Neljä tunnistuskuvaa

Jos epävarmuus iskee, aina voi selailla Suomen Sieniseuran Facebook-ryhmää. Ollikaisen mielestä siellä kyseleminen vertautuu osaavan ihmisen kanssa sienestämiseen. Vastuu sienten syömisestä on kuitenkin aina kerääjällä.

– Tunnistamista varten sieni kannattaa kuvata alta ja päältä kokonaisena ja halkaistuna. Kasvupaikka ja haju ovat myös tärkeitä tuntomerkkejä, Ollikainen vinkkaa.

Hänen oma haaveensa on löytää erinomaisena ruokasienenä pidetty kultarousku.

– Yksi sieniryhmäläinen lähetti sitä minulle kerran kuivattuna, mutta en ole koskaan maistanut tuoretta, hän kertoo.

Kuten edellisestä saattaa päätellä, Facebook-ryhmästä voi löytyä myös uusia ystäviä.

P.S. 

Asun Lauttasaaressa, samassa talossa jo vuodesta 1987. Tämä on sopivankokoinen saari, jossa luonto on lähellä.

Toivon, että kuntoni paranisi niin, että pääsisin vielä töihin ja voisin käyttää ammattitaitoani muuallakin kuin sosiaalisessa mediassa!

Ihmettelen sitä, miten samanlaisia me ihmiset olemme, vaikka olemme niin erilaisia

 

Jaa tämä artikkeli: