Sinunkaupat

Sinunkaupat

Minua teititeltiin pitkästä aikaa. Siikajokelainen peruskoulun yhdeksättä käyvä kaveri pyysi apua tekemänsä adressin levittämiseen. Hän on näet päättänyt, että lohen nousun Siikajokeen sulkeva vähätuottoinen pato pitää purkaa. Kysyi että voitteko ”te” auttaa.

Hyvä juttu, mutta teititellen? Sitä kohtaa nykyään aika harvoin. Olen tehnyt muodolliset sinunkaupat tarkalleen laskien kahteen kertaan elämässäni: ensimmäinen oli everstiluutnantti evp. Paavo Susitaival, toinen professori Matti Klinge.

Susitaivalta haastattelin tekeillä olleeseen tutkimukseen. Vanha upseeri oli jääkäriliikkeen aktivisteja ja Mäntsälän kapinan miehiä, joka ilmoitti vuoden 1941 Kuka kukin on -teoksessa, että on ollut ”mukana kolmessa sodassa, kahdessa kapinassa ja kerran valitettavasti parlamentissa”. Puolue oli IKL. Kun kerroin, että isosetäni oli jääkärieversti, 95-vuotias vanhus vastasi, että ”minä olen Paavo”, ja nosti lasinsa.

Klingen kanssa tulimme sinuiksi ainejärjestön lauluillan jatkoilla ravintola Pam Pamissa. Professorilla oli tapana pitää muodolliset välit nuorempiin opiskelijoihin, mutta graduvaiheessa suhteet muuttuivat tuttavallisemmiksi. Olimme tehnet yhteistyötä, ei vähiten historianopiskelijoiden lauluharrastuksen elvyttämisessä. Professori nosti lasinsa ja sanoi: ”Minä olen Matti”. Nämä sinunkaupat taisivat jäädä viimeisikseni.

Tapana teitittely on peräisin myöhäisantiikin keisarillisesta hovista. Se yleistyi feodaaliruhtinaiden hallitsemalla keskiajalla eurooppalaiseksi käytännöksi.

Tapakulttuurista on usein mukava pitää kiinni, mutta teitittely alleviivaa sitä, että kahden ihmisen välillä on hierarkkinen ero. Se ei ole nykyaikaa. Minusta voitaisiin yhdessä sopia, että teitittelyä ei enää tarvita. Ihan jo siksi, ettei puhuttelumuotoa tarvitse turhaan arpoa.

Lupasin muuten auttaa sitä kaveria. Mahtava kundi, mahtava hanke. Vastasin saamaani viestiin sinutellen, ja jatkoimme siinä sävellajissa. Toivottavasti pato kaatuu.

Jaa tämä artikkeli: