Jeesukseen tutustuminen herättää vähitellen tajuamaan Jumalan unelman ihmisestä.
Sisäiset vallankumoukselliset
”Jos ihminen avautuu hengellisissä harjoituksissa kohtaamaan Jumalan ja näkemään itsensä Jumalan valossa, se on jo aika paljon.”
Näin sanoo ignatiaaniset harjoitukset Suomeen tuonut Pirkko Lehtiö. Jesuiittaveljeskunnan harjoitukset houkuttelevat nykyisin myös luterilaisia.
Nimityksellä "hengelliset harjoitukset" tarkoitetaan kaikentapaista omantunnon tutkiskelua, mietiskelyä, sisäistä katselua, suullista ja henkistä rukoilemista ja muita hengellisiä toimintoja. Sillä kuten käveleminen, vaeltaminen ja juokseminen ovat ruumiillisia harjoituksia, samoin nimitetään hengellisiksi harjoituksiksi sielun valmentamista juurimaan itsestään kaikki epäjärjestyksen taipumukset. Ja sitten kun ne on juurittu, etsimään ja löytämään Jumalan tahto. Näin määrittelee Ignatius de Loyola (1491–1556) kirjassaan Hengellisiä harjoituksia.
Ignatius antaa neuvoja itsensä voittamiseksi ja oman elämän järjestämiseksi. Ohjeet ovat järjestelmällisiä, sillä Ignatius oli espanjalainen sotilas. Haavoituttuaan hän tutustui toipilaana kristilliseen kirjallisuuteen ja päätti siitä sytyttyään omistaa koko elämänsä hengellisille pyrinnöille.
Jesuiittaveljeskunnan perustajan neuvot eivät ole elämäntaitokirjallisuutta sanan nykymerkityksessä. Tarkoituksena ei ole antaa vinkkejä elämänhallintaan – sosiaalisen ja taloudellisen menestyksen, tehokkuuden, hyvän olon tai onnellisuuden saavuttamiseen.
Olennaista on keskittyä kuuntelemaan, mitä Jumalalla on sanottavaa minulle.
Hengellinen jää sulaa
Pirkko Lehtiö näyttää Itä-Pasilassa sijaitsevan kotinsa seinältä taulua Sulava jää. Jäälohkareen sisällä on kala. Taulun sisälle on kätkettynä kysymys: "Rohkenetko ajatella mitä tapahtuu, kun jää sulaa?"
Reilut 20 vuotta sitten Pirkko Lehtiö, 77, koki hengellisen jäänsä sulavan, kun hän pääsi kansainvälisissä koulutuksissa sisälle ignatiaanisten harjoitusten maailmaan ja alkoi opettaa niitä Suomessa.
Jatkuvaan järkeilyyn ja analysointiin taipuvainen teologian tohtori oppi antamaan uskonelämässään tilaa omakohtaisille kokemuksilleen, tunteilleen ja luovalle mielikuvitukselleen:
– Pyhiinvaeltaja opettelee olemaan kokonaisvaltaisesti Jumalan edessä – ajattelevana, tuntevana, ruumiillisena ja seksuaalisena olentona. Hengellisiä harjoituksia ei voi tehdä, ellei suostu siihen, että kysymys on nyt minusta ja Jumalasta,
Jumalan unelma ihmisestä
Pirkko Lehtiö painottaa, että rukouksen sisältö on vuoropuhelu Jumalan kanssa.
– Jos saatan viettää ystäväni kanssa tuntikausia, miksen sitten Jumalan? Tarvitsen aikaa oppiakseni kuuntelemaan häntä ja ymmärtämään mitä Raamattu kertoo hänestä.
– Hiljentyessään ihminen kohtaa Jumalan lisäksi oman itsensä ja nurjat puolensa: vihan, inhon, katkeruuden ja häpeän… niistä. Ignatiaaniset harjoitukset merkitsevät myös hengenelämän esteiden purkamista. Pyhiinvaeltaja paneutuu persoonallisiin, sosiaalisiin hengellisiin häiriötekijöihinsä ja pyrkii vapautumaan.
– Harjoitusten perustana on Jumalan unelma ihmisestä ja hänen ehdoton rakkautensa luotujaan kohtaan.
– Ihminen voi löytää todellisen identiteettinsä: meidät kaikki on kutsuttu Jumalan yhteyteen. Jeesukseen tutustuminen herättää vähitellen tajuamaan tämän Jumalan unelman.
Nykyihminen Raamatun näyttämöllä
Jokaisen pyhiinvaeltajan tie on täysin ainutlaatuinen.
Hengellisissä harjoituksissa mietiskellään eli "märehditään" Jumalan sanaa. Se tarkoittaa usein vain lyhyen Raamatun katkelman, lauseen tai jopa yhden sanan puhuttelemaksi tulemista.
– Hengellisen kasvun kannalta tarvitaan syventymistä, rohkeutta kohdata oman elämän kokonaisuus ja valppautta nähdä, missä voisi toimia toisin. Siksi kiireetön ja kärsivällinen viipyminen sanan äärellä on tarpeen.
Raamatun elävöittämiseksi mielikuvituksessa luodaan näyttämö, joka lavastetaan kuvittelemalla tekstin tapahtumapaikan ympäristö, luonto, rakennukset ja ihmiset sekä niihin liittyvät äänet, tunteet ja tuoksut.
– Asetun Raamatun äärelle rukoillen. Edessäni on evankeliumin tapahtuma, jonka sanoma voisi koskettaa minuakin. Koetan olla hiljaa, kuunnella, katsella, tuntea, maistella ja haistella.
Herkkä ohjaaja ei mestaroi
Hiljaisuuden ystävät -yhdistys on kouluttanut noin 600 retriitinohjaajaa. Ignatiaanisia ohjaajia on 44.
– Ohjaajan on pyrittävä olemaan niin herkkä kuuntelemaan toista kuin ihminen vain voi olla. On maltettava mielensä, ettei mestaroi toisen kokemusta, sanoo Mikko Peura.
Suomessa järjestetään vuosittain kymmeniä ignatiaanisia retriittejä. 8 päivän retriitissä "vaeltaja" tapaa päivittäin ohjaajansa. Lyhytversio edellisestä kestää 3–4 päivää.
Alan hardcore-harrastajat osallistuvat ulkomailla 30-päiväisiin retriitteihin. Uutuutena on kotiretriitti. Hengellisen ohjauksen prosessi sisältää tällöin tavallisesti 8–12 tapaamista, joissa peilataan raamatunkohtia omaan elämään.
Kerran viikossa kohdattavan ohjaajan kanssa keskustellaan tekstien nostamista ajatuksista.
– Kotiretriitti on osoittautunut hyvin toimivaksi etenkin pienten lasten vanhemmille, Peura kertoo.
– Ymmärrän, että elämääni koskettavaa sanaa tarjotaan tässä ja nyt, teologian tohtori summaa.
Sanan maistelua sielun aistein
Mikko Peura, 63, oli jo osa-aikaeläkkeellä perheneuvojan hommista, kun hän osallistui ensi kerran ignatiaaniseen retriittiin. Sen vaikutuksesta pastori haki Hiljaisuuden ystävät -yhdistyksen toiminnanjohtajaksi.
– Kokemus oli huikaiseva, jotain sellaista, mitä tajusin vuosikymmeniä kaivanneeni! Hiljaisuuden retriitit olivat aiemmin vastanneet pitkälti tarpeisiini, mutta koin tämän systeemin antavan vielä enemmän. Ignatiaanisissa harjoituksissa on reilusti aikaa ja tilaa viipyä Raamatun äärellä.
– Osallistuja voi maistella jotakin tekstin kohtaa tuntikausia täydellisessä levossa, ilman analysoimisen ja ajankäytön tai tekstien tehoviljelyn paineita. Se on samaan aikaan lepäämistä ja erittäin aktiivista sanan sulattelua.
– Kysymys on ”sielun aistien” käyttöön ottamisesta; siitä miten Raamatun sanasta voisi löytää ravintoa parhaalla mahdollisella tavalla.
Mikko Peura kuvailee Lehtiön tavoin innostuneesti ignatiaanisissa harjoituksissa rakennettavaa näyttämöä, missä ihmisen kaikki aistit otetaan käyttöön, kun Raamatun teksteihin eläydytään ja ”mennään sisään”.
Onko hurskaan mielikuvituksen matkassa mentäessä vaaraa mennä hengellisesti harhaan?
– En ole törmännyt tähän ilmiöön. Luotamme siihen, että Pyhä Henki tekee lopulta kaiken työn ja vaikuttaa meissä salatulla tavallaan.
Pirkko Lehtiö ja Tuula Sääksi johdattavat ignatiaanisen mietiskelyn saloihin lauantaina 26.9. kello 14–17 Mikael Agricolan kirkon kryptassa osoitteessa Tehtaankatu 23.
Kirjallisuutta: Ignatius de Loyola: Hengellisiä harjoituksia sekä Pyhiinvaeltajan kertomus. Molempien suomennos ja selitykset Seppo A. Teinonen.
Pirkko Lehtiö: Pyhiinvaeltaja.
Pirkko Lehtiö: Ignatiaaninen hengellinen ohjaus. Teoksessa Hengellisen ohjauksen kirja. Toim. Heikki Kotila.
Anthony de Mello: Lähteillä. Hengellisten harjoitusten kirja. Suom. Mikko Peura.
Luterilaisempaa kuin luterilaisuus
Katolisella maaperällä kehitellyt ignatiaaniset harjoitukset ovat viime vuosina inspiroineet myös luterilaisia, eritoten kasvavaa hiljaisuuden liikettä ja hengellisten ohjaajien joukkoa.
– Harjoituksia tehdään niin ekumeenisessa hengessä, että katolisen kirkon erityispainotukset eivät dominoi.
– Toisaalta tämä on luonteeltaan niin luterilaista toimintaa kuin ikinä voi olla, sillä Raamattu on koko ajan ohjenuorana. Kunkin kirkon jäsenet tulkitsevat tietysti Raamattua oman perinteensä pohjalta, selvittää Mikko Peura.
Hän ei näe Lutherin ja Ignatiuksen olevan niin kaukana toisistaan kuin uskonpuhdistuksen jälkeisessä ristiriitatilanteessa kuviteltiin.
– Heitä yhdistää vahvasti esimerkiksi ristinteologia. Jumala on läsnä kaikessa, myös ihmiselämän pimeydessä, opettaa Ignatius, ja tämä ajatus on Lutherillekin kovin tuttu.
– Luther ei ehkä puhu Raamatun teksteihin eläytymisestä yhtä paljon. Hänen lähestymistapansa on hieman rationaalisempi, mutta Raamatun sanan märehtimisestä Lutherkin puhuu, Peura vertailee.
Hän huomauttaa sekä Lutherin että Ignatiuksen olleen todellisia toiminnan miehiä, joille hartauselämän tarkoituksena ei suinkaan ollut vain saada omaa mielihyvää tai hengellistä hyötyä.
– Rukoukseen ja Raamatun äärellä olemiseen sisältyy kutsu tehdä jotakin. Ihmisen sisällä syntyy rakkauden imperatiivi, jonka mukaan omasta uskosta täytyy tehdä totta. Usko, joka ei näy mitenkään käytännössä, on aika vajaa todistus.
Jaa tämä artikkeli: