Läsnäolo. Hyvä hoitaja luo toivoa.

Sisar Anna

• 22.04.2013 13:45

Katselen vanhaa valokuvaa Diakonissalaitoksen museossa. Siinä on sairaalan sängyssä pieni potilas, vierellään nuori hoitaja. Kuvan tekee erikoiseksi sen tarina. Kerran museoon oli tullut vanha mies, valokuvan potilas, kuva mukanaan. Miehen toiveena oli ollut, että saisi tietää kuvassa olevasta hoitajasta enemmän kuin etunimen.

Hän oli sisar Anna. Muuta ei mies ollut osannut sanoa tuntomerkeistä, paitsi että sisar Anna oli ollut pojalle hyvin tärkeä. Nyt, vanhoilla päivillään, mies olisi halunnut tietää lisää hyvästä hoitajastaan, mutta pelkällä etunimellä tätä ei kyetty arkistosta löytämään. Ja olisiko sillä enää ollut merkitystäkään, sillä Anna oli varmaan jo ajat sitten kuollut.

Tärkeintä lieneekin ollut, että vanhan miehen mielessä sisar Anna oli yhä elävä. Hellä hoito oli lohduttanut poikaa koti-ikävässä, sillä hoitoaika oli ollut kuukausien mittainen. Epäilemättä hoitajan lohduttava läsnäolo oli pitänyt yllä pienen potilaan toivoa, ehkä luonut pohjaa koko elämäksi.

Lapsi on luonnostaan altis lohdutukselle, varsinkin, jos hän on oppinut luottamaan aikuisiin. Tämä pieni poika luotti.

Ehkäpä sisar Annasta ei ollut mitään erikoista siinä, että hän hoiti lapsia niin, että nämä tunsivat olevansa rakastettuja ja tulivat lohdutetuiksi. Ehkä hän antoi hoidettavilleen sen rakkauden, minkä oli itse saanut, myös kantaen mielessään Jeesuksen ohjetta: ”Niin kuin te tahdotte ihmisten tekevän teille, niin tehkää te heille.”

Eeva Hurskainen

4. sunnuntai pääsiäisestä