null Siunatut sotilaat

”Vähä päivii.” Tuomas Kidron (vas.), Noah Nettey ja Miikka Vento ovat juuri suoriutuneet merivoimien johtamasta lopputaisteluharjoituksesta, minkä jälkeen suuri osa tammikuussa aloittaneista kotiutui. Seuraavat alokkaat saapuvat Santahaminaan 8. heinäkuuta.

”Vähä päivii.” Tuomas Kidron (vas.), Noah Nettey ja Miikka Vento ovat juuri suoriutuneet merivoimien johtamasta lopputaisteluharjoituksesta, minkä jälkeen suuri osa tammikuussa aloittaneista kotiutui. Seuraavat alokkaat saapuvat Santahaminaan 8. heinäkuuta.

Siunatut sotilaat

Kirkon merkitys puolustusvoimissa paljastuisi vasta, jos syttyisi sota.

Pappi ottaa käteensä ”pölykapselin”. Se on sotilaspappien slangia ja tarkoittaa maastokäyttöön suunniteltua ehtoollisleipäastiaa, jonka reunusta koristavat ehtoollismaljoja varten poratut reiät. Näin leivän ja viinin jakamiseen ei tarvita neljää kättä niin kuin tavallisesti kirkossa.

Maastohartaus armeijassa voi olla mieleenpainuva kokemus. Sotilaspastorin oppituntien lisäksi yhteiset, harvakseltaan järjestetyt hartaudet voivat jäädä ainoiksi kerroiksi, kun varusmies on tekemisissä kirkon kanssa armeijassa.

– Peruskoulutuskauden alussa meillä oli iso kenttähartaus, mutta muuten kirkkoa ei juuri huomaa, sanoo Kaartin jääkärirykmentissä Santahaminassa hetkeä aiemmin lääkintäkorpraaliksi ylennetty Tuomas Kidron .

Suomessa on 29 päätoimista ja 13 osa-aikaista sotilaspappia, joista neljä on ortodokseja. Periaatetasolla pappien asema puolustusvoimissa nousee aika ajoin puheenaiheeksi.

Samaan tapaan kuin Vapaa-ajattelijain liitto vaati äskettäin vankilapappien korvaamista psykologeilla, myös puolustusvoimien kirkollisen työn asemaan haluttaisiin muutoksia.

Viime viikolla Vapaa-ajattelijain liitto lähetti YK:n ihmisoikeuskomitealle kirjeen, jonka mukaan muun muassa puolustusvoimissa organisoitu luterilainen uskonnonharjoitus rikkoo ihmisten yhdenvertaista kohtelua vastaan.

Vapaa-ajattelijain liiton puheenjohtajan Petri Karisman mukaan olisi tärkeä erottaa käsitteellisesti valtio ja yhteiskunta.

– Yhteiskunta luonnollisesti on moniarvoinen ja -kulttuurinen, mutta valtion täytyisi olla täysin tunnustukseton, hän sanoo.

Sen vuoksi valtion ei pitäisi palkata sotilaspappejakaan. Karisman mukaan jokaisella on kuitenkin perustava oikeus harjoittaa uskontoa.

– Kaikilla täytyy olla myös tasa-arvoinen pääsy harjoittamaan omaa uskontoa, mutta valtio ei saisi suosia mitään tiettyä uskontoa. Puolustusvoimissa ei esimerkiksi ole sotilasimaamia.

Karisman omasta varusmiespalveluksesta on kulunut jo yli 20 vuotta.

– Omana armeija-aikanani 1990-luvun alussa uskonnottomiakin kohdeltiin todella hyvin. Olen kuitenkin kuullut tarinoita, kuinka uskonnottomia on kenttähartauden aikana simputettu sotilaalle kuulumattomilla töillä.

Pappien erityisasemaa puolustusvoimissa korostaa heidän korkea asemansa sotilashierarkiassa. Sotilaspastori rinnastetaan kapteeniin, kenttärovasti everstiluutnanttiin ja kenttäpiispa prikaatinkenraaliin.

Eikö riittäisi, että papit olisivat pappeja ilman palvelusarvoa, joka edellyttää, että sotilasarvoltaan alempien on vedettävä käsi lippaan ennen kuin sielunhoito voi alkaa?

– Sotilasyhteisössäkin odotetaan, että pappi on ennen kaikkea pappi. Tästä nousee myös sotilaspapin arvostus. Asema hierarkiassa palvelee tehtävän hoitoa, vastaa kenttäpiispa Pekka Särkiö .

– Se, että kenttäpiispa kuuluu kenraalikuntaan, merkitsee, että hänellä on suora yhteys muun muassa puolustusvoimien komentajaan. Jos pappi olisi vain siviilihenkilö, hänellä ei olisi luontevaa pääsyä sotilaiden ympäristöön.

– Kirkon on oltava siellä, missä sen jäsenet ovat. Pappi ei ole siunaamassa aseita vaan ihmisiä, Särkiö sanoo.

Hän muistuttaa, että koko sotilasorganisaatio on olemassa vain sotilaallista kriisiaikaa varten.

Suomessa sotilaspapeilla on sodanajan joukoissa keskeinen tehtävä kaatuneiden huollon organisoinnissa.

– Sen lisäksi kirkollisen työn tehtävänä puolustusvoimissa on tukea hengellisesti ja henkisesti. Rauhan aikana tätä tarvetta ei huomaa, mutta kansainväliset kriisinhallintatehtävät ovat osoittaneet, että tällainen tarve syntyy nopeasti.

– Kun Suomi lähetti ensimmäisiä joukkoja Afganistaniin, vahvuus oli niin pieni, ettei mukaan lähetetty pappia. Mutta kun vuonna 2007 yksi sotilas kaatui, pappi oli lähetettävä heti paikalle.

Santahaminan henkilökuntaan kuuluva luutnantti Hannu Hokkanen myöntää, että rauhan aikana kirkko on lähinnä seremoniamestari, joka pyydetään esiin paraati- ja muihin juhlatilanteisiin.

– Seremoniallisuus merkitsee, että rauhan aikanakin kirkko pysyy sotilaiden mielessä, hän sanoo.

– Aika harva armeijassa kyseenalaistaa kirkon aseman. Oli oma vakaumus mikä tahansa, täällä kirkkoa pidetään itsestään selvänä osana sotilasorganisaatiota.

– Jos kirkko ei olisi läsnä armeijassa, varmaan oma aktiivisuuteni seurakunnassa jäisi vähäiseksi. Puolustusvoimissahan hartauksiin osallistuminen on käskettyä, Hokkanen sanoo.

Upseerikokelas Miikka Vento kertoo tapauksen, jolloin sotilaspastoria tarvittiin muuhun kuin lippujuhlan koristeeksi.

– Reserviupseerikoulussa sattui traaginen kuolemantapaus, joka kosketti kaikkia. Silloin sotilaspastorin tuki oli monelle todella tärkeä.

Kaartin jääkärirykmentin sotilaspastorin Suvi Kourin mukaan sotilaspappien työnkuva ulottuu jossain määrin samalle rajapinnalle sosiaalikuraattorien kanssa.

– Lisäksi muut kuin evankelisluterilaiset pyytävät apua, jotta heille järjestyy mahdollisuus harjoittaa omaa uskontoaan. Meillä on täällä jonkin verran muslimeja, Kouri kertoo.

Hänen mielestään kirkko ja armeija jakavat paljon samoja arvoja, kuten vapaus. Papin ja armeijan suhde ei kuitenkaan ole ristiriidatonta.

– Joskus armeijan toimintamallit eivät sovi yhteen kirkon käsitysten kanssa. Silloin sotilaspastorin pitää mielestäni olla sotilasyhteisön vastavoima.

Viimeistään sodankäynnissä etiikkaa koetellaan. Kirkko opettaa, ettei ihmisiä saa käyttää välineenä, mutta sodassa voidaan kokonaisia komppanioita tietoisesti käskeä varmaan kuolemaan, jotta jotkin muut yksiköt säilyisivät hengissä.

– Kyllä tällaiset asiat häiritsevät, ja joskus täytyy vain sulkea korvansa, kokelas Miikka Vento myöntää.

– Tuleekin mieleen vanha sanonta, että Jumala on aina tykistön puolella.

Jaa tämä artikkeli: