Soan suuni aokiemaan – Suvivirsi yhdeksällä murteella

Soan suuni aokiemaan – Suvivirsi yhdeksällä murteella

Miltä kuulostaa tuttu Suvivirsi, kun eri aluemurteiden osaajat tekevät siitä oman versionsa?

Näin kesän koittaessa ja Suvivirren sunnuntain lähestyessä Kirkko ja kaupunki pyysi lukijoitaan miettimään, millaiselta virsi 571 kuulostaisi kunkin omalla murteella. Muutama uskalikko tarttui haasteeseen.

Murrentajat noudattivat tekstin teossa kahdenlaista käytäntöä. Toiset olivat uskollisia virsilyriikalle ja sommittelivat sen oman kotimurteensa kieliasuun. Toiset taas irrottelivat enemmän, kirjoittivat tekstiin oman murteensa tunnusomaista sanastoa ja viljelivät huumorin kukkaa.

Alkuperäisen ruotsinkielisen tekstin Den blomstertid nu kommer tekijänä pidetään Visbyn piispaa Israel Kolmodinia, mutta säveltäjästä sen paremmin kuin suomentajastakaan ei ole tietoa. Virren melodia on Ruotsista vuodelta 1697, ja se on ollut suomalaisessa virsikirjassakin 313 vuotta, vuodesta 1701 saakka.

Lappilaiseen malliin virsitekstin punoi Satu Kreivi-Palosaari. Lappilaisessa puheenparressa on kiinnostavaa seurata, miten h-äänne rikastaa kieltä. H voi myös vaihtaa paikkaa sanassa puhujasta ja alueesta riippuen.

Jo joutu armas aika
ja suvi sulonen.

Kauhniisti joka paikhaan
kasuaa kukkanen.
Nyt siunaustansa suopi
taas lämpö auringon
se luonnon uueks luopi
se kuttuu elähmään.

Saarijärven kansalaisopiston murrepiirin vetäjä Lauri Koskinen lähetti 30.4.2014 päivätyn murrennoksensa kaikista kuudesta säkeistöstä. ”Suvivirttä ei vielä ole laulettu Saarijärven murteella”, hän kertoo.

”Isä Meijä ja muita Raamatun tekstejä on murrennettu, aina Vuorisaarnaa myöten. Niitä ei kuitenkaan ole toistaiseksi käytetty hengellisissä tilaisuuksissa. Tämä on erikoista, kun samaan aikaan on hyväksyttyä viedä Raamatun sanomaa perille kaikilla Afrikan kielillä.”, Koskinen pohdiskelee.

Suvvirs Soarjärven murteella:

Jo joutu armas aika
ja suv sulone.

Kauniisti joka paikkoa
koristaa kukkane.
Nyt siunaustaan suopi
toas lämpö auringo,
se luonno´ uuveks luopi,
sen kuhtuu eloho.

Toas niityt vihannoivat
ja laiho loaksossa.

Puut metä´ huminoivat
toas lehtiverhossa.
Se meille muistuttaapi
hyvvyyttäs, Jumala,
ihmeitäs julistaapi
se vuos vuojelta.

Toas linnut laulujasa
visertää kauniisti.

Myös eikö Herran kansa
Luojoasa kiittäs!
Minu sielun’ sinä liitä
myös eänes kuoroho
ja armo’ Herroa kiitä,
ku laupias Hä’ on.

Oi Jeesus Ristus jalo
ja kirkas paisteemmo,
sinä syväntemmö valo,
aina asu luonammo.
Sinu rakkautes liekki
sytytä rintaammo,
luo meihi’ uus miel,
pois poista murheemmo.

Ei vertastas sulle,
sinä lilja Soaronin.

Suo armos lahjat mulle
ja kaste Siionin.
Ku´ Henkes virvotuksen
voan sielu soanu on,
kevväisen kaunistukse
se soa kuin Lipanon.

Moan, mere´ anna kantoa
runsaasti lahjojas,

tarpeemmo meille antoa
sinu siunauksestas.
Suo sulloisuutta maistoa
myös sielun sanassas,
aina armos sille paistoa,
nii on se autuas.

Puotilassa asuva Jaakko Ojala kirjoittaa murretekstinsä saatteeksi: ”Oheisessa liitteessä on lähinnä Isonkyrön Reinilässä yli 60 vuotta sitten opitulla murteella tehty ’väännös’ upean hienosta Suvivirrestä.”

Murretutkimuksessa kiinnitetään huomiota kielenpiirteisiin, joissa ero murteiden välillä tulee esiin. Yksi niistä on d-äänteen reaalistuminen. Pohjanmaalla d korvautuu puheessa usein yksitäryisellä r-äänteellä, jolla on nimi ree: uuristaapi pro uudistaapi.

Suvivirsi kyröölääsittään:

Nyk koitti hyvät aijat
ja kesä lämpöönen

Nätisti joka paikas
nyl loistaa kukkaaset
Lämpyänsä jakaa taas
armas aurinkoonen,
se luannon uuristaapi,
sen kuttuu kasvuhun

”Voi funteerata niinkin notta sitte vasta laulu tai vaikkapa nyv virsi on menny perille sialuhun asti kun sitä ruvetahan hyräälemähän pikkuusen omin sanamuunnoksin.”, Jaakko Ojala pohdiskelee saatekirjeessään.

Ojalan mukaan Etelä-Pohjanmaalla on oma murteensa melkein joka kylässä, tai pitäjässä ainakin. Tämän vakuudeksi alueelta tulikin toimitukseen myös kaksi muuta murrennosta.

Nimimerkki Sannis kirjoittaa: ”Murremuistumat ovat jo melkein 60 vuotta vanhoja, nykymurre voi olla paljonkin erilaista. Suvivirttä olen laulanut keväisin koko elämäni ajan, ensin oppilaana, sitten opettajana. Suvivirren repostelijat eivät saa minulta minkäänlaista ymmärrystä. Antaa lasten elää lapsuuttaan kaikessa rauhassa.”

Pyärtänöt tai pyörtänöt ovat yleiskielellä pientareita.

Jo tuloo valoosa aika
ja kesä viheriä

koriasti joka paikas
rönsyää kukkia
Ny antaa siunauksens
taas lämpö auringos
Se luannon uureks luapi
sen käsköö elohon

Taas pyärtänöt viheriöivät
ja pellot Lakeuren

Puut mettäs humajoivat
ny täyres leheres
Se miälehemme tuapi
hyvyytes Jumala
Ihmeetäs julistaapi
se vuasi vuarelta.

Siskokset Mari Kela Nurmosta/Seinäjoelta ja Kati Valli Helsingistä, lähtöisin Nurmosta, kirjoittavat murrerunonsa saatteeksi: ”Tällainen kaksisäkeistöinen eteläpohjalaisversio Suvivirrestä syntyi Nurmossa eli nykyisen Seinäjoen alueella sekä tien päällä matkalla Seinäjoelta Helsinkiin 28.4.2014.”

Niin sanottu švaa eli välivokaali pidentää sanoja: ihimisellä pro ihmisellä. Rasat ovat tietysti lapaset eli tumput ja pöyröö on sekopäinen.

On ihimisellä monta
aihetta ilohon:

pelloolla haisoo sonta,
pian kylyvö valamis on.
Saa jäärä välihousut,
ei tartte rasoja.
Ei näjy teirevvarres
ny lumikasoja.

Jo isäntä ja lehemät
ku pöyrööt kirmaaloo.

On lairummaat niin rehevät
ja emäntä samoon.
Se kiitoksella täyttää
ku näköö lakeuren.
Se meille toreks näyttää
Luojamme suuruuren.

Helsingissä asuva Annikki Hyvönen kirjoitti Suvivirren savoksi. Tekstissä huomio kiinnittyy muun muassa itämurteille tyypilliseen diftongin reduktioon eli vajaaääntöisyyteen: paekka pro paikka.

Annikki Hyvösen murrerunosta tuli tällainen:

Toas tuli kaanis aeka
ja kesä viimennii

kommeena joka paekka
on täönnä kukkasii
Ja päeväkin nyt paestaa
ja hikkee heruttaa
Se kaeken uuveks laettaa
ja paremmaksi soap

Toas keto vihertääpi
ja peäskyt lentelöö

Ja lehtiänsä työntää
nyt kotipihlaja
Voan etpäs tarvii ennee
ies karvalakkia
kun lämpösä on tuonut
toas tänne Jumala

Puolangalta lähetti Anna Maija Korkatti tekstinsä Suvivirsi kaenuuksi. ”Tavutuksen merkitsin tekstiin, koska kainuulaiset diftongit eivät äänny kuten yleiskielessä”, Korkatti kirjoittaa.

Loppuja säkeistöjä hän pitää mahdottomina kirjoittaa kainuuksi, sillä murteessa ei ole hengellistä sanastoa. Tämä on yleisempikin piirre: puhuttuna kielimuotona murteen sanasto keskittyy konkreettisiin, arkisiin asioihin.

Tässä kainuulaistekstissä d esiintyy kahdessa muodossa. Sitä edustavat j (meijjänni pro meidänkin) ja v (laopeovvesta pro laupeudesta).

Jo tu-li su-la-a-e-ka,
se mu-ka-va-ta on!

Ku-kas-sa jo-ka pa-ek-ka
pur-su-vaa pier-ta-non.
Kun läm-mit-tää nyt päe-vä
ja rou-toa li-jot-taa,
moat, me-tät su-ven häe-vä
el-loon toas vi-rot-taa.

Toas pus-koo uut-ta ni-i-tyt,
vi-hot-taa pel-lot-ki.
Leh-ti kun kas-va-nu on nyt,
su-hi-soo koe-vut-ki.
Kii-tok-sen pitäs luis-toa
nä-hes-sä hyv-vyyt-tä,
ja jo-ka ke-sä muis-toa:
on täm-mäe ih-met-tä!

O-so-vaa lin-nut la-o-loa
ae-naa niin sie-väs-ti.

Meij-jän-ni täöt-tä ka-o-loa
kii-tel-lä pi-tä-si!
Jos mi-nä-hi ees ker-ran
soan suu-ni ao-kie-maan,
nin lao-peov-ves-ta Her-ran
kuo-ros-sa vei-sa-taan!

Suvivirren turunnoksen on tehnyt toimittaja ja tunnustettu murteentaitaja Markku Heikkilä. Hän kirjoitti sen keväällä 2012 Turun Radion pyydettyä turkulaisversiota ohjelmaansa.

Turkua osaamattomille kerrottakoon, että rinkelplumma on kehäkukka. Turkulaisen suussa d ääntyy usein r-äänteenä. Sanat myös lyhenevät: niin paljon esiintyy muodossa nimpal. Periturkulainen on tapa puhua kiellon kautta: Ei nyv voi kiältä kettä tarkoittaa suunnilleen: Kaikkien on myönnettävä.

Turkulaisten Suvivirsi menee näin:

Ei nyv voi kiältä kettä
on suvi koittanu

on vihriänä mettä
ja lämpö voittanu
On kukkinu jo tuami
pian rinkeplummakki
on siksens hiano Suami:
voi nährä kummakki

On saatu viljat multta
ja potui pinnalla

on Siikliä ja Kultta
Van Goghin rinnalla
Ei voi ku ihmetellä
kuimpal on siunattu
meit vuasi vuaren jälkke
ja paljo annettu

On nimpal nättii aika
et syrän pakahtuu

nyt suvivirret raika
ku alko kesäkuu
Taas peipol lauluu riittä
ja rastaal oksallans
voi Taivaan Pappaa kiittä
nyt turkulainen kans

Vaikka Suvivirren versio Stadin slangilla on julkaistu Kirkko ja kaupungissa jo parikin kertaa, painettakoon se tähän vielä lukijan iloksi. Stadin Suvivirttä veisattiin ensimmäisen kerran Narinkkatorilla toukokuussa 2011.

Stadin slangille tunnusomaisia piirteitä ovat soinnillisten konsonanttien eli b:n, d:n ja g:n sekä sananalkuisten konsonanttiyhdistelmien (glaiduu, tsiigaa, stikkaan) viljely, missä se eroaa murteista. Stadin Suvivirren tekijät ovat Mikko Seppälä ja E.J. Kauhanen.

Jo pukkas glaiduu aikaa
on kesis viimeinkin.

Ja minne vaan kun tsiigaa,
nii hittaa blumsterin.
Ja kaiken uusiks duunaa
noi säteet suulperin.
Ne stadin nyyaks puunaa,
vek stikkaan perperin.

Taas nurtsit vihannoivat
ja hiffaat fogelin.

Puut Pitskun huminoivat
Valgan ja Ogelin.
Nyt ei sun tarvii snärkkää
tai tinttaa humalaa:
Kyl ihmehommat järkkää
toi meidän Jumala.

Jaa tämä artikkeli: