Menneisyyden kaikuja. Sofi Oksasen mukaan suomalaisten on syytä tietää Kun kyyhkyset katosivat -näytelmässä käsiteltävästä Venäjän propagandahistoriasta, jotta ymmärtäisimme, mistä oli kyse esimerkiksi äskettäisessä lapsikiistassa.
Sofin siivin
Sofi Oksanen kuvailee draamatekstiä näytelmäproduktion alustaksi, lentokoneeksi, jolla muut lentävät.
Teksti Marjo Kytöharju
Kuva Toni Härkönen
Kansallisteatterin suurella näyttämöllä nähdään tänään keskiviikkona ensi-illassa Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Oksanen muokkasi itse näytelmäversion vuosi sitten ilmestyneestä romaanistaan, joka on hänen Viron lähimenneisyyttä käsittelevän Kvartetti-sarjansa kolmas osa. Onnettomasta avioliitosta, rikkimenneistä ihmisistä ja salailevasta pelon ilmapiiristä kertovan näytelmän on ohjannut Raila Leppäkoski.
Kirjailija lupautui vastaamaan näytelmää koskeviin kysymyksiin sähköpostitse. Vastaukset olivat saapuneet sähköpostiin kello kolmen jälkeen yöllä, mikä kertonee Oksasen työskentelyajoista.
Kun kyyhkyset katosivat kertoo ihmiskohtaloista Viron historian eri ajanjaksoina. Miksi niistä on tärkeä tietää?
– Koska historia toistaa itseään ja ilman menneisyyden ymmärtämistä emme ymmärrä nykyisyyttämme. Viron historia on Euroopan historiaa – neuvostomiehitys on puolen Euroopan omakohtaisesti koettua historiaa, samoin kuin kansallissosialistisen Saksan.
– Meidän on syytä tietää Kyyhkysissä käsiteltävästä Venäjän propagandahistoriasta, jotta ymmärrämme esimerkiksi, mistä oli kyse Venäjän Suomeen äskettäin kohdistamassa propagandakampanjassa eli lapsikiistassa.
– Vuonna 2005 perustettu RT-televisiokanava on osa nyky-Venäjän menestyksekästä propagandatuotantoa. Se tekee uutisia ja analyysejä suurella budjetilla, kun taas muut mediat leikkaavat resurssejaan. RT näyttää vakuuttavalta ja siksi sen uutisiin uskotaan, vaikka tiedettäisiin, että Putinin hallinto perusti sen propagandatarkoituksiin.
Näytelmän päähenkilönä on omaa etuaan ajava Edgar Parts? Onko hänellä esikuvaa oikeassa elämässä?
– Henkilöhahmon historiallisena roolimallina on tarttolainen Edgar Meos. Hän toimi aina Viron kunkin miehittäjän palveluksessa, viimeksi Neuvostoliiton valtiollisessa turvallisuuspoliisissa KGB:ssä. Meos myös väärensi omaa historiaansa haastatteluissa ja kirjoittamissaan artikkeleissa.
Oliko monitasoisen romaanin dramatisointi työläs prosessi? Teitkö yhteistyötä näytelmän ohjaajan, lavastajan ja musiikin säveltäjän kanssa?
– Romaanin tarinan siirtäminen näytelmäksi oli siinä mielessä helppo prosessi, että taustatyö oli jo tehty.
– En puutu eri alojen taiteilijoiden työhön ja tulkintoihin näytelmäproduktiossa. Minä toimitan tekstin ja muut tekevät sen, mikä heidän leiviskäänsä kuuluu. Toki kommentoin tarvittaessa, mutta vastuu produktion muista toimialueista ei ole minun enää sen jälkeen, kun olen toimittanut tekstin. Näytelmä on produktiolle alusta, platform, se on lentokone, jolla muut lentävät.
– Tekijätiimin valintaan sen sijaan vaikutin. Virolainen Karmo Mende oli aivan ehdoton valinta lavastajaksi, samoin Maija Kaunismaa säveltäjäksi. Ohjaaja Raila Leppäkosken tiesin teatterikorkeakouluajoilta, ja hän toimi myös näytelmätekstin kommentaattorina ja eri versioiden lukijana.
Mitä mieltä olet näyttelijävalinnoista, vastaavatko Edgaria, Juuditia ja Rolandia esittävät näyttelijät mielikuviasi?
– Jokainen lukija muodostaa kustakin henkilöstä oman käsityksensä, ja eri lukijoiden käsitykset poikkeavat suurestikin toisistaan.
– Kirjailijalle romaanihenkilöt ovat sanarakennelmia, eri merkityksistä koottuja, tiettyihin tarkoituksiin, tiettyihin tehtäviin. Minulla itselläni ei ole mielikuvia kyseisistä henkilöistä. Minun tehtäväni on luoda lauserakenteita, joista syntyy lukijalle mielikuvia – jotka hän aina rakentaa oman kokemusmaailmansa pohjalta.
– Matleena Kuusniemeen, Janne Hyytiäiseen ja Timo Tuomiseen ja heidän näyttelijäntyöhönsä olen tyytyväinen.
Onko Mika Myllyahon tapa kutsua Kansallisteatterin piiriin kirjoittajia hyvä linja?
– Suomessa on hyviä kirjailijoita ja näytelmäkirjailijoita. Kotikirjailija-ajatus on todettu hyväksi maailmanlaajuisestikin. Samalla tavalla kirjailijan on helpompi kirjoittaa kirjaa kustantamolle, joka on jo olemassa tai johon on jo suhde kuin ”ilmaan”.
– Näytelmää kirjoitettaessa on myös hyvä tietää, millaiselle näyttämölle on kirjoittamassa kantaesitystä. Ohjaaja toki tekee omat valintansa ja ratkaisunsa, mutta kirjoittajalla on joka tapauksessa jokin mielikuva tilasta.
– Sinänsä en tiedä, mitä tämä kotikirjailija-ajatus pitää sisällään Kansallisteatterissa, koska asia ei juuri ole vaikuttanut omiin työskentelytapoihini eikä työolosuhteisiini. Puhdistus oli ensimmäinen Kansallisteatteriin kirjoittamani näytelmä, ja sen kantaesitys oli 2007 eli Maria-Liisa Nevalan johtajakauden aikaan. Kun kyyhkyset katosivat -näytelmästä sovittiin jo Puhdistuksen kantaesityksen jälkeen. En siis alun perin päätynyt kirjoittamaan Kansallisteatterille siksi, että olisin sen kotikirjailija.
Raila Leppäkoski: Kun kyyhkyset katosivat. Dramatisointi Sofi Oksanen. Kantaesitys Kansallisteatterissa 27.11.
Jaa tämä artikkeli: