Soihtu käteen museossa
Tärkeä palvelumuoto. Graafikko Carita Lehtniemi on ollut suunnittelemassa Urheilumuseon kuvailutulkkauksia. Regina Koljonen saa mielikuvan esineistä käsillään, mutta vitriinin sisään päästäkseen hän tarvitsee tulkin.

Tärkeä palvelumuoto. Graafikko Carita Lehtniemi on ollut suunnittelemassa Urheilumuseon kuvailutulkkauksia. Regina Koljonen saa mielikuvan esineistä käsillään, mutta vitriinin sisään päästäkseen hän tarvitsee tulkin.

Soihtu käteen museossa

Kuvailutulkki ja tunnusteleminen auttavat sokeaa kokemaan sen, mitä muut näkevät.

Teksti Elina Venesmäki
Kuva Markus Sommers

Suomen urheilumuseoon tutustuva Regina Koljonen pysähtyy vitriinin eteen. Mukana oleva tablettitietokone alkaa puhua. Ääni kertoo, että Koljosen edessä ovat Matti Nykäsen mäkihyppymitalit. Mitalit ovat lasin takana, eikä Koljonen näe niitä. Hän on ollut sokea yli 20 vuotta.

Selostaja kuvailee tarkasti mitaleita: niiden materiaalia, nauhan väriä, painoa ja kuvia. Koljonen etsii vitriinin edestä mitalista tehdyn muovisen 3D-mallin, jota hän voi tunnustella.

Ääni jatkaa kertomalla Matti Nykäsen urheilusaavutuksista. Nykyään lähinnä juorulehdistä tuttu Nykänen on urheiluhistorian menestynein mäkihyppääjä, ja hän sai lähes 10-vuotisen uransa aikana 43 arvokisamitalia. Museo keräsi 1990-luvulla rahaa pelastaakseen rahavaikeuksiin joutuneen urheilusuuruuden mitalit, ja nyt ne ovat täällä.

Suomen urheilumuseon pysyvä näyttely päivitettiin viime keväänä moniaistiseksi, jotta mahdollisimman moni voisi tutustua siihen. Vaihtoehto vitriinille -hanke toi museoon 3D-tulostettuja malleja muutamista näyttelyesineistä. Lisäksi kierrosta varten voi ladata puhelimeen audio-opastuksen, jossa yhdistellään kuvailutulkkausta ja museo-opastuksen tietoja. Kun näyttelyvieras lähestyy kohdetta, selitys alkaa.

Käsin tunnusteltavia malleja museossa on myös esimerkiksi Paavo Nurmen piikkarista ja vuoden 1952 Helsingin olympialaisten soihdusta. Koljonen ottaa soihdun käteensä, ja hänen sormensa liikkuvat sinne, mistä puhutaan. Muovisen soihtukopion varsi on puuta, niin kuin aidonkin, jotta tunnustelemalla saa hyvän kuvan esineestä. Ääni kertoo, millaiset olympiarenkaat ovat: kolme rengasta yllä, kaksi alla. Tämä ei välttämättä ole sokealle selvää.

Kaikkea ei voi tunnustella, mutta tallenteella ääni kertoo, että vitriinissä on myös esimerkiksi avaamaton Coca cola -pullo kisojen ajalta.

Mukanamme museossa on kuvailutulkki Carita Lehtniemi. Hän työskentelee graafikkona, mutta tulkkaa taidetta vapaa-ajallaan. Hän kertoo, että kuvailutulkkauksessa tärkeää on kertoa ensin, minkä kokoinen teos on. Kun sokea pystyy hahmottamaan, mistä on kyse, voi siirtyä yksityiskohtiin.

– Minkäänlaisesta arvausleikistä ei ole kyse. Pitää kertoa heti, mistä puhutaan.

Tulkkauksesta voi olla iloa näkevällekin. Tulkki ohjaa katsetta yksityiskohtiin. Kuvailutulkki yrittää olla objektiivinen, mutta taiteen kuvailussa se on usein mahdotonta.

– Jos kuvassa on ihminen, joka hymyilee, mietin, mistä saan sellaisen mielikuvan, Lehtniemi sanoo.

Syntymäsokeillakin on yleensä opittu käsitys esimerkiksi väreistä, mutta kuvailutulkki yrittää tavoittaa myös niiden sävyjä. Tunnelma on erilainen, jos punainen on viileä, tulinen tai vaikka vadelmainen.

Kuvailutulkkeja on myös silloin tällöin teatteriesityksissä ja elokuvissa. Teatterissa sokea ei näe, kuka tulee lavalle, kuka poistuu ja minkä näköiset vaatteet hahmoilla on.

Ihmisten kuvailua Lehtniemi välttää.

– Ulkonäkö on hyvin henkilökohtainen asia, ja yleensä on parasta antaa ihmisen itsensä kertoa, miltä hän näyttää.

Taidenäyttelyissä usein käyvä Regina Koljonen kertoo, että hän pyytää yleensä näkevän ystävän mukaan.

– Tänne Urheilumuseoon voisi tulla itsenäisestikin, hän riemuitsee.

Näyttelyissä hän jaksaa yleensä tutustua korkeintaan kahdeksaan teokseen; sen verran työlästä teoksien hahmottaminen on. Hän kuuntelee tulkin tai ystävän selostusta ja aika usein pääsee myös koskettamaan veistoksia puuvillahanskat käsissä.

Koljosen mielestä kuvailutulkkaus auttaa tavoittamaan taidetta. Nuorempana hän näki, ja kuvailutulkkaus voi palauttaa hänen mieleensä kuvan taulusta, jonka hän on nähnyt aikaisemmin.

– Kuvailun kautta näen teoksen edessäni.

Välillä taide vaikuttaa häneen voimakkaasti, ja hän on ostanut tauluja, jotka hän itse näkee hyvin kauniina.

– Näkevät ystävät voivat kyllä ihmetellä, että miten minä tuollaisen olen hankkinut.

Välillä Koljonen on ottanut itse yhteyttä häntä kiinnostaviin taiteilijoihin ja pyytänyt heitä kuvailemaan omia teoksiaan. Se on ollut antoisaa.

Jaa tämä artikkeli: