null Solidaarisuus katoaa, kun arvostus puuttuu

Puheenvuorot

Solidaarisuus katoaa, kun arvostus puuttuu

Työnantajani on tehnyt suuret voitot. Tästä huolimatta työntekijöitä irtisanottiin tuotannollisista syistä (ei taloudellisista). Kun osa työnantajista on pakotettu vähentämään työntekijöiden määrää taloudellisista syistä, työnantajani käyttää hyväksi YT-trendiä.

Olen opiskellut omalla ajallani ja kehittänyt sellaista osaamista, josta työnantajani hyötyisi. Olen ilmaissut halukkuuteni viedä osaamistani työnantajani käyttöön ja innostunut uudesta oppimastani. Uusilla osaamisalueillani ei näytä olevan mitään painoarvoa. Tämä vaikuttaa pahasti työmotivaatiooni. Etsin nyt uutta työpaikkaa ja työnantajaa.

Poissaoloja on paljon ja sairastelen itsekin usein. Työuupumusta on esiintynyt. Ilmapiiri on lannistunut. Olemme hyviä tyyppejä, ja haluamme tehdä parhaamme. Pelkäämme työpaikkojemme puolesta, vaikka tavoitteet täyttyvät.

Välillä työnantajamme pyrkii motivoimaan meitä tarjoamalla kuohuviiniä. Näihin istujaisiin voi kuulua johtajan puhe organisaation arvoista. Organisaatiomme arvoihin on kirjattu ihmisarvoinen kohtelu, jonka en näe toteutuvan käytännössä.

Tiukassa tilanteessa voisin olla valmis joustamaan eri tavoin, jos kokisin saavani arvostusta osakseni. En esimerkiksi vaatisi jokaista sairastettua lomapäivää takaisin, vaikka siihen olisi oikeus. Nykyisen työnantajani kohdalla tätä solidaarisuutta ei ole niin kauan kuin olen pelkkä kuohuviinilasillisella säädeltävä numero tuotantoyksikössä.

Missä arvostus?

 

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.