Kuva: Jarkko Peltoluhta
Some hellii kiusaajia
Valitsemalla väärät sanat somessa saa helposti päälleen kohtuuttoman suuren sangollisen kuraa.
New York Times kertoi helmikuussa viestintäjohtaja Justine Saccosta, jonka tarina on kiteytettynä seuraava: Sacco oli innokas tviittaaja, ja eräänä päivänä ollessaan lähdössä pitkälle lennolle hän tviittasi 170 seuraajalleen vitsin. Hän kertoi olevansa lähdössä Afrikkaan, toivoi, ettei saa aidsia ja lisäsi, ettei tietenkään saa, hänhän on valkoinen. Tarkoitus oli kritisoida amerikkalaista kuplaa, jossa ongelmat on ulkoistettu kolmanteen maailmaan.
Se ei onnistunut.
Saccon tviitti tulkittiin kirjaimellisesti, ja se näytti rasistiselta. Hänen yksitoistatuntisen lentonsa aikana se levisi ympäri maailman, vaikka hänellä oli vain 170 Twitter-seuraajaa. Yhtäkkiä koko Twitter paheksui Saccoa – myös hänen työnantajansa.
Sacco sai potkut ja elämänsä pilalle pitkäksi aikaa.
Suomessa ei ole raportoitu yhtä hurjaa esimerkkiä, mutta mekanismi on vanha tuttu. Se on sama kuin koulukiusaamisessa. Joku keksii, että tuo yksi sanoi hölmösti. Hän saa rinnalleen peesaajia, koska ihmiset rakastavat samanmielisyyttä. Netissä he painavat retweet-nappia.
Tyhmäksi tuomitun seura ei kelpaa kenellekään. Saccon kohdalla työnantaja alkoi ehkä epäillä, että on tehnyt virhearvion palkatessaan harkitsemattoman ihmisen. Hotellit eivät halunneet majoittaa häntä. Mutta käsi sydämelle: kuinka moni meistä ei ole koskaan valinnut vääriä sanoja väärässä paikassa?
Oikean elämän mukiloinnista somehakkaaminen eroaa siinä, että sen jäljet jäävät verkkoon ikuisiksi ajoiksi.
Justine Saccon tarina panee miettimään, mitä somessa oikeastaan saa tehdä. Siellä ei varmastikaan kannata laukoa mitä tahansa, mutta mitä tahansa ei myöskään kannata jakaa. Linkkien asiayhteyksiä on ehkä viisasta miettiä myös silloin, kun omaan uutisvirtaan ilmestyy huutonaurun herättävä listaus kaikkien aikojen kamalimmista perhekuvista.
Niissäkin esiintyy oikeita ihmisiä.
Jaa tämä artikkeli: