Sormenjälkiä sydämessä
Hei, sinä harvinaislaatuinen poika siellä jossain. Tiesitkö jättäneesi sydämeeni syvän sormenjälkesi kauan sitten?
Myönnän vierastaneeni sinua ja tovereitasi aluksi. En ollut saanut elää vammaisten rinnalla aiemmin, enkä osannut asettautua joukkoon. Kohtaamisen haasteet avasivat nuoren opiskelijan silmät monin tavoin.
Et puhunut kieltäni, mutta loimme nopeasti yhteisen kielen, jolla tulimme puolin ja toisin ymmärretyiksi. Vaikka olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi ja sinä vasta nimesi, maailmamme kohtasivat enemmän kuin uskalsin ajatellakaan. Sain vierelläsi kulkemisesta tuplapalkkaa. Markkoja tilille ja jälkiä sydämeen.
Olin oppinut, ettei vammaisille saanut nauraa. Aluksi totisella naamalla kaikkia hullutuksia seuratessani opin viisaammin. Opin, miten suuri ero on toiselle nauramisella ja toisen kanssa nauramisella.
Sinä opetit minua toisen ihmisen kohtaamisesta.
Kun en voinut turvautua sanoihin, katsoin silmiisi ja luin kasvoiltasi. Kyyneltesi hento nousu tai käsiesi hermostunut liikehdintä kertoivat riittävästi.
Turvaa kaivatessasi liu’uit lähemmäksi, mikä puhui sanoja suuremmin. Sait minut nauramaan vitseilläsi, jotka välittyivät katseilla, eleillä ja äännähdyksillä.
Sinä opetit minua muiden katseen kohteena olemisesta.
Muistan sinun iloisesti tervehtineen jokaista kanssakulkijaa bussissa, mutta liian moni heistä katsoi kummeksuen tai päänsä pois kääntäen. Miten he eivät nähneet fiksumpia käytöstapojasi, poskillasi leikkiviä pisamia ja tarttuvaa riemua?
Salaa sivelit hienon rouvan turkiksen reunaa ruuhkabussissa, koska se kiehtoi pehmeydellään. Minäkin olisin tahtonut tehdä niin, mutta vain sinä uskalsit.
Kanssasi opin meidän olevan enemmän samanlaisia kuin erilaisia. Et osannut kunnioittaa kaikkia jäykkiä käytössääntöjä, mikä sai minutkin kyseenalaistamaan niitä. Nypit pudonneet hiukset kenen tahansa olkapäiltä ja nauraa retkotit sydämesi kyllyydestä siltä tuntuessa.
En tiedä missä olet tänään, mutta sormenjälkesi on yhä painautuneena sydämeeni. Toivon maailmassa olleen sinulle avarasti tilaa ja lempeästi suojaa kasvaa omanlaiseksi aikuiseksi. Toivon, että hienoutesi on nähty kerta toisensa jälkeen.
Ehkä huomenna bussissa tervehdin nauraen kaikkia matkustajia ja kosketan rouvan pehmeää turkkia?
Maaret Kallio
Kirjoittaja on seksuaaliterapeutti (NACS) ja työnohjaaja.
maaret.kallio@vaestoliitto.fi
Jaa tämä artikkeli: