Kosketuksessa on voimaa. Viittomakielisen lapsen ensimmäinen kieli on puhetta käsillä ja keholla. Kuva: Maija Saari
Sormet kertovat
Pieni poika päristää lattialla pikkuauton kanssa, muuten huoneessa on hiljaista.
Keskustelu käy kuitenkin vilkkaana. Äidit viittovat, lapset leikkivät ja imeskelevät leipää. Lasten kappeli Arkissa kokoontuvaan viittomakieliseen perhekerhoon ovat tervetulleita kaikki, uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta.
”Olin yksin kotona lapsen kanssa, kun ystäväni vinkkasi tästä kerhosta. On tärkeää, että viittomakielisillä vanhemmilla on mahdollisuus kokoontua yhdessä ja saada vertaistukea”, Afganistanista Suomeen muuttanut Shekeba Shir Ahmadi toteaa.
Vuoden perhekerhossa käynyt Ahmadi juttelee viittomalla sujuvasti muiden äitien kanssa. Vaikka yhtä kansainvälistä viittomakieltä ei ole olemassa, viittomakieliset tulevat usein nopeasti toimeen vieraallakin kielellä.
Kerhoon saavutaan kaukaakin, vaikka suurin osa vanhemmista tulee pääkaupunkiseudulta. Mahdollisuus kokoontua yhteen on tärkeä niin lapsille kuin vanhemmille. Tällä kertaa pisimmän matkan on taittanut Sanna Paasonen kohta kuusivuotiaan poikansa Jermun kanssa. He tulivat junalla Mikkelistä.
”Jermulle on tärkeää kaksikielisenä lapsena huomata, että on olemassa muita samanlaisia lapsia”, Paasonen sanoo.
Hän jatkaa, että pienen porukan kesken kokoontumisista tulisi helposti sisäpiirin juttu. Seurakunnan järjestämä kerho tarjoaa tilaisuuden kokoontua isomman ryhmän voimin.
”Tämä kerho on kaikille avoin. Täällä saamme poikani kanssa olla omat itsemme, muualla koemme usein erilaisuutta”, kuurosokea Paasonen sanoo.
Ensimmäistä kertaa mukana ollut perhe, Danny ja Leena De Weert sekä viisikuukautinen Leon, aikovat myös ehdottomasti tulla uudelleen. Belgiasta Suomeen muuttanut Danny De Weert painottaa, että kerholla on tärkeä tehtävä juuri viittomakielisen kulttuurin ja kielen siirtämisessä eteenpäin lapsille.
Kuuro ei voi jutella vauva sylissä, koska kädet eivät ole vapaana.
”Järjestämme vanhemmille mahdollisuuden olla irti lapsesta. Meillä käy esimerkiksi viittomakielen tulkkeja ylläpitämässä kielitaitoaan. Sylejä täällä tarvitaan, siksi olemme kutsuneet tulkkiopiskelijoita mukaan. Joskus täällä on ollut myös kerhomummo”, kertoo Espoon seurakuntayhtymän kuurojen diakoni Helena Rakemaa.
Kuurojen ja kuulevien maailmat ovat kaksi eri todellisuutta. Kerhossa tämän huomaa selvästi. Ainoana viittomakieltä taitamattomana olo on ulkopuolinen, koska keskusteluun osallistuminen on mahdotonta.
Monille vanhemmille kuulevan lapsen ”luovuttaminen” kuulevien maailmaan on kova paikka.
”Toisinaan vanhemmat toivoisivat, että keskustelisimme täällä vain viittomalla. Koen kuitenkin, että kuulevat lapset tarvitsevat myös puhetta osana kommunikaatiota”, Rakemaa sanoo.
Espoon, Vantaan ja Helsingin seurakunnat järjestävät perhekerhon yhteistyönä. 1990 vuodesta saakka toiminut kerho aloitettiin viittomakielisten äitien toiveesta.
Viittomakielinen perhekerho kokoontuu kuukauden joka toinen ja neljäs perjantai klo 9.30–12 Lasten kappeli Arkissa, Leppävaarankatu 7B, Kauppakeskus Sellon kolmas kerros.
Jaa tämä artikkeli: