Sorrettujen auttaminen vahvistaa meitä
Yhteiset säännöt. Uskonnoista ja ihmisoikeuksista kirjoittaneen Espoon emerituspiispan Mikko Heikan mukaan oikeuksiin pitää aina liittää velvollisuudet. – Esimerkiksi markkinatalous on unohtanut kultaisen säännön, ja siksi kirkon pitää puhua myös rahasta, Heikka sanoo.

Sorrettujen auttaminen vahvistaa meitä

Ihminen on imago Dei, Jumalan kuva. Tältä perustalta nousevat kaikki ihmisoikeudet.

Teksti Pälvi Ahoinpelto
Kuva Sirpa Päivinen

On syyskuu 1997. Helsingin tuomiokirkon suntio soittaa tuomiorovastille. Kirkon tasanteelle on leiriytynyt joukko ulkomaalaisia. Mitä tehdään?

Mikko Heikka lähtee kirkolle. Joukko Turkin kurdeja pyytää tulkin välityksellä kirkolta turvaa. He ovat saaneet Ulkomaalaisvirastolta kielteiset turvapaikkapäätökset. Tulijat saavat käyttöönsä Tapulin, ja Heikka aloittaa neuvottelut poliisin kanssa.

Monet kerrat Heikka neuvottelee vastaavanlaisista ihmisoikeusasioista poliisin ja sisäministeriön kanssa.

– Kyse on yhteisen hyvän etsimisestä. Meillä on kirjoittamaton sopimus, ettei poliisi tule väkivalloin hakemaan ihmistä, joka on hakenut turvapaikkaa kirkolta. Kirkkorauha on loukkaamaton, Heikka sanoo.

Jäädessään eläkkeelle Espoon hiippakunnan piispan virasta helmikuussa 2012 Mikko Heikka alkoi kirjoittaa ja tutkia. Aiheena olivat uskonnot ja ihmisoikeudet.

Kun katsoo maailmaa, ajankohtaisempaa tutkimusaihetta olisi ollut vaikea löytää. Rauha ja länsimainen demokratia on asetettu kyseenalaisiksi ja ihmisoikeudet ovat kriisissä. Valtiot sekä kirkko- ja uskontokunnat ovat vuosikymmeniä keskustelleet ihmisoikeuksista, mutta edistys näyttää hitaalta. Välillä asiat ovat jäissä.

Heikalta on kysytty, miksi piispa sotkeutuu ihmisoikeuksiin.

– Raamatun mukaan ihminen on Jumalan kuva, ja sieltä nousee kaikki ihmisoikeus. Joka rikkoo ihmisoikeuksia vastaan, rikkoo Jumalaa vastaan, Heikka sanoo.

Tämä on uskon etiikkaa luterilaisen teologian mukaan.

Toinen näkökohta, josta käsin Heikan mukaan pitäisi arvioida YK:n ihmisoikeuksien julistusta, on luterilainen käsitys ihmisen langenneesta luonnosta: koska ihminen on langennut syntiin, hän voi käyttää ihmisoikeuksiaan myös toisten vahingoittamiseen.

Tässä uskon etiikan näkemys eroaa autonomisesta etiikasta, jota Heikka sanoo illuusioksi. Teoriassa ihminen tekee hyvää, muttei aina käytännössä.

– On jaloja ateisteja, mutta jaloimmankin elämään tulee synti ennemmin tai myöhemmin. Myös kristittyjen. Siksi tarvitsemme armoa ja uskoa, joka ohjaa turmeltunutta minäämme.

Tämähän on rippikoulusta tuttua Katekismuksen tematiikkaa.

Kolmas periaate liittyy oikeuksiin ja velvollisuuksiin. Puhuttaessa ihmisoikeuksista puhutaan usein vain oikeuksista, mutta kristillisessä teologiassa korostetaan myös ihmisen velvollisuuksia lähimmäisiään kohtaan.

Ihmisoikeuksia voisi ajatella yleismaailmallisiksi, mutta niin ei näytä olevan. Esimerkiksi Venäjä ja sen ortodoksinen kirkko sekä islamilainen maailma ja useat Afrikan maat ovat pitäneet ihmisoikeuksia lännen keksintönä, jolla yritetään soluttaa länsimainen ajattelu osaksi toisten kulttuuria.

Mikko Heikan mukaan Venäjällä on meneillään slaavilais-ortodoksisen kulttuurin rakentaminen, johon kuuluu eristäytyminen lännestä. Islamilaisissa maissa ihmiset ovat periaatteessa tasa-arvoisia, mutta tulkinta on alisteinen šaria-laille, ja sitä tulkitaan eri tavoin maasta toiseen.

Nigerialainen kirjailija, Nobel-palkittu Wole Soyinka, on tosin nimittänyt ihmisoikeuksien universaaliuden kieltämistä alibipuheeksi. Kieltäjät eivät ole niinkään huolissaan maansa ongelmista kuin siitä, että löytäisivät alibin jatkaa ihmisarvon loukkauksia.

Heikka on samaa mieltä.

– Despootit torjuvat YK:n julistuksen saadakseen jatkaa julmia tekojaan. Ei ole loogisesti kestävä väite, että ihmisoikeudet ovat lännen kulttuuria. Termi on länsimainen, mutta ihmisoikeuksien sisällöt eivät. On kyse asettumisesta toisen ihmisen asemaan.

Kysymys avioliitosta jakaa käsityksiä eri uskontojen ja kristillisten kirkkojenkin välillä. Luterilaisuus pitää avioliittoa yhteiskunnallisen järjestyksen alueelle kuuluvana eikä sakramenttina kuten katolilaisuus. Luterilaisuus voi siis korostaa avioliiton henkilökohtaisuutta ja se voidaan ymmärtää Jumalan jatkuvan luomisen osaksi.

Uskonpuhdistuksen aikana hylättiin pappien selibaattivaatimus. Erisäätyisten avioliitto tuli mahdolliseksi. Myöhemmin sallittiin avioero ja eronneiden vihkiminen.

Mikko Heikan mukaan samaa sukupuolta olevien parisuhteen hyväksyminen on osa luterilaisen avioliittokäsityksen suurta linjaa. Avioliiton salliminen uusille ihmisryhmille ei hänestä ole vähentänyt avioliiton merkitystä eikä romuttanut avioliittoinstituutiota.

Ihmisoikeuksiin voidaan lukea myös yhteisen hyvän tavoittelu talouselämän kautta. Mutta onko kirkon tehtävä puhua rahasta? Suomen piispojen julkaistua vuonna 1999 talouskannanottonsa Kohti yhteistä hyvää heitä moitittiin jeesustelusta. Kannanotossa pyrittiin arvostamaan taloudellisten lakien ominaislaatua, mutta myös korostettiin, etteivät talouselämän toimijat luonnostaan tiedä, mikä on oikein ja mikä väärin.

Heikan mielestä kirkon nimenomaan pitää puhua myös rahasta.

– Kapitalismi sai alun perin voimansa Martti Lutherin kutsumusajatuksesta, jonka mukaan meidän on tehtävä työtä iloiten ja harjoitettava moraalisia hyveitä, Heikka sanoo.

Tästä alkoi hänen mukaansa länsimaiden vaurastuminen.

– Nyt talous rapautuu, koska kutsumusajattelu ei ole enää voimassa. On kaikkien sota kaikkia vastaan. Kultainen sääntö on unohtunut.

Markkinatalous on itsekkäällä toiminnallaan ampunut itseään jalkaan.

Kurdien tapaus Tuomiokirkolla ratkeaa, kun nälkälakkoon menneet protestoijat saavat viestinsä perille ja neuvottelut käyntiin sisäministeriön kanssa. Mikko Heikka kiittää yhteistyötä poliisin kanssa.

– Valtiovalta on kuullut kirkon kantoja näissä asioissa herkällä korvalla, ja prosessin tulos on usein ollut väliaikainen oleskelulupa.

Heikka oli Kirkon pakolaistyön neuvottelukunnan puheenjohtaja, kun vuonna 2010 ilmestynyttä Kirkko turvapaikkana -opasta synnytettiin. Oppaan teemana on Matteuksen evankeliumin lause ”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan.”

Kirkot ovat kautta vuosisatojen avanneet ovensa turvapaikkaa etsiville ja toimineet heidän puolestapuhujinaan.

Huolimatta ajoittain kitkeristä puheistaan Mikko Heikka on luottavainen tulevaisuuden edessä.

– Suuri laiva kääntyy hitaasti, mutta minulla on myönteinen käsitys uskontojen vuoropuhelusta. Se on polku, jota päästään ihmisoikeuksien tunnustamiseen.

Heikka uskoo, että vaikka keskustelu tapahtuu uskontojohtajien tasolla, se vähitellen jalkautuu ruohojuureenkin.

– Kenenkään ihmisoikeudet eivät ole toisilta poissa. Kun sorrettujen ihmisoikeudet vahvistuvat, kaikki voittavat.

Kyse on Heikan mukaan ihmiskunnan eettisen tietoisuuden vahvistamisesta. Sorrettujen sortaminen on kohtalokasta, sillä se murentaa meissä olevan eettisen tietoisuuden. Jos yhteiskunta sallii sortamisen ja väkivallan, se ei ole kulttuurisesti, taloudellisesti eikä poliittisesti toimiva yhteiskunta.

– Sorrettujen auttaminen vahvistaa moraalista minäämme ja tietoisuuttamme, mikä taas vahvistaa yhteiskuntaamme.

Mikko Heikka, Vapaina ja tasavertaisina.
Ihmisoikeudet uskontojen näkökulmasta. Kirjapaja 2014.

 

Autonominen etiikka: Ihminen tietää järjellään, mikä on oikein.

Luonnollinen moraalilaki: Totuuksia, jotka ohjaavat autonomista etiikkaa.

Kultainen sääntö: Tee toiselle niin kuin haluaisit itsellesi tehtävän. Osa luonnollista moraalilakia.

Jaa tämä artikkeli: