Sota iskee myös kristittyihin
Asenteet kovenevat. Pastori Ramez Ansara pelkää, että seurakuntalaiset alkavat muodostaa yksipuolista kuvaa islamista ääriryhmien toiminnan perusteella. – Uhkana on, että asenteet kovenevat, Ansara sanoo.

Asenteet kovenevat. Pastori Ramez Ansara pelkää, että seurakuntalaiset alkavat muodostaa yksipuolista kuvaa islamista ääriryhmien toiminnan perusteella. – Uhkana on, että asenteet kovenevat, Ansara sanoo.

Sota iskee myös kristittyihin

Arabiankielisessä seurakunnassa pelätään sota-alueilla olevien sukulaisten puolesta.

Teksti Heidi Rautionmaa
Kuva Sara Bahmanpour

Pääkaupunkiseudun arabiankielisessä seurakunnassa ollaan oltu viime aikoina sekä surullisia että vihaisia. Osalla ihmisistä on sukulaisia taistelualueilla Syyriassa, Palestiinassa ja Irakissa.

Yksi viimeisimpiä surun aiheita on Pohjois-Irakin Ninevehin alueen ihmisten kohtalo. Esimerkiksi viime viikolla ääri-islamistinen ISIS ajoi 50 000–60 000 kristittyä Irakin suurimmasta kristittyjen kaupungista Qaragoshista pakomatkalle Kurdistaniin Erbiliin.

Arabiankielisen seurakuntatyön pastori Ramez Ansara kuulee seurakuntalaisiltaan Lähi-idän kuulumiset ennen kuin ne ehtivät uutisiin – mikäli niistä Suomessa edes uutisoidaan. Suomen mediassa kuten koko yhteiskunnassa ollaan Ansaran mielestä oltu väkivaltaisuuksista aivan liian hiljaa.

Ramez Ansara arvelee, että jihadistien väkivaltaisuus saattaa ohjata siihen, että arabiankielisten seurakuntalaisten ajatukset islamista vääristyvät.

– Jeesuksen meille antama käsky rakastaa ei saa unohtua paineen alla. Nyt on ajateltava lähimmäisiä ja rukoiltava enemmän, hän sanoo.

Pyhän maan ja Jordanian evankelisluterilaisen kirkon piispa Munib Younan on pyytänyt maailmanlaajuisesti kristittyjä rukoilemaan rauhan ja sovinnon puolesta. Piispa suree Lähi-idän tilanteen vakavuutta.

Heinäkuussa kärjistynyt Israelin ja Palestiinan konflikti on jo järjestyksessä 12. sota Younanille. Hän ei ole aikaisemmin pelännyt niin paljon kuin nyt. Skypellä tavoitettu piispa oli ennen haastattelua vieraillut kahdessa sairaalassa tapaamassa haavoittuneita. Potilaiden kärsimys sai hänet jälleen ihmettelemään lännen kirkkojen toimettomuutta.

– Olemme kyllästyneet puheisiin. Nyt tarvitaan tekoja. Kirkon tulee olla auttamassa heikkoja. Sen tulee puolustaa ihmisyyttä ja jokaisen ihmisoikeuksia, joita nyt vahingoitetaan, hän muistuttaa.

Tällä hetkellä kristittyjä on Palestiinassa enää vajaa kaksi prosenttia väestöstä. Hänenkin lapsensa ovat jo todenneet, että mikäli olosuhteet jatkuvat ikävinä, he joutuvat muuttamaan muualle.

– Kristityt eivät saa kadota syntysijoiltaan Lähi-idästä. Rakkaudellista kutsumusta ja tehtävää tarvitaan. Maltilliset ihmiset rakentavat yhteiskuntaa, Younan sanoo.

Monet muslimijohtajat ovat myös puhuneet kristittyjen roolista sillanrakentajina yhteiskuntarauhan edistämiseksi. Monet hyvät koulut ovat Lähi-idässä kristittyjen hoitamia. Kristittyjen koulujen opiskelijoista suurin osa on muslimeita.

– Koulumme tarvitsevat nyt rahallista tukea. Koulutuksen avulla voidaan välttyä menemästä äärimmäisyyksiin, piispa Munib Younan uskoo.

Taloudellista apua tarvitaan myös palestiinalaiskristittyjen koulumaksuihin. Työttömyys on suurta Palestiinassa ja vanhemmilla ei ole varaa maksaa lastensa koulunkäyntiä.

Jaa tämä artikkeli:


Minuutissa mystikoksi

Villi city