Kädet maalissa. Saksalainen Irmela Mensah-Schramm poistaa kaikki näkemänsä fasistiset ja rasistiset symbolit joko raaputtamalla tai maalaamalla päälle.
Spraymaalilla vihaa vastaan
Saksalainen Irmela Mensah-Schramm ei siedä vihan merkkejä silmissään.
Teksti Salla Korpela
Kuva Lasse Lecklin
Ensin kokeillaan raaputtamalla tai vesipesulla. Jos ei auta, niin kynsilakanpoistoaineella. Jos ei lähde silläkään, ruiskumaalia päälle. Maalitöhry katulampun tolpassa tai juna-aseman seinässä on sekin kauniimpi kuin hakaristi tai muukalaisvihamielinen tarra.
Irmela Mensah-Schramm pitää elämäntehtävänään poistaa katukuvaan ilmestyviä fasistisia ja rasistisia symboleita. Nykyisin eläkkeellä oleva 67-vuotias opettaja on pelkästään viimeisten seitsemän vuoden aikana poistanut 130 000 kuvaa ja symbolia.
Vaikka Irmela Mensah-Schramm työskentelee matalalla profiililla ja yksin, hänet tunnetaan jo joka puolella Eurooppaa. Viime viikonloppuna hän osallistui Helsingin Flow-festivaaleilla tapahtumaan, jossa hän toteutti yhdessä tunnettujen taiteilijoiden ja yleisön kanssa vihanvastaisen seinän. Mukana oli italialainen filmiryhmä, joka kuvasi festivaaleilla Mensah-Schrammin työstä kertovaa dokumenttielokuvaa.
Vihasymboleiden vastainen työ alkoi 27 vuotta sitten, kun Mensah-Schramm huomasi työmatkalla kotikorttelissaan tarran, jossa vaadittiin Rudolf Hessin vapauttamista. Tarra oli paikallaan vielä hänen palatessaan töistä, jolloin hän otti ja raaputti sen pois avaimillaan.
Tunne oli mahtava. Hänen kaltaisensa pieni naisihminen saattoi tehdä jotain vihaa vastaan. Hän kutsuu työtään ”Hass vernichtet” eli vihantuhoamiseksi. Hän kiertää Berliiniä ja muita kaupunkeja joka päivä ja tuhottavia merkkejä löytyy aina vain lisää. Parhaana päivänä hän on tehnyt selvää jälkeä 700 merkistä.
Natsihenkiset järjestöt kiellettiin Saksassa toisen maailmansodan jälkeen. Tästä huolimatta siellä syntyy jatkuvasti lisää uusoikeistolaisia ryhmittymiä, jotka levittävät sanomaansa katukuvaan. Tämän tabun Irmela Mensah-Schramm haluaa rikkoa: kaikki ei ole niin hyvin kuin saksalaiset uskottelevat itselleen. Vanhan natsiaatteen ihailijoiden lisäksi symbolien takaa löytyy kaikkialla Euroopassa kasvava muukalaisvihamielisten aktivistien joukko. Vihapuhe on arkipäivää.
– Jotkut ovat ihmetelleet, mitä merkitystä näillä symboleilla tai niiden tuhoamisella voi olla. Eiväthän kuvat tapa. Mutta ne vaikuttavat omalla tavallaan. Ajatelkaa vaikka Coca-colaa. Joka puolella näkyvä tuotemerkki juolahtaa varmasti janoisen mieleen, Irmela Mensah-Schramm vertaa.
Hänellä on tapana valokuvata merkit ja kuvat ennen kuin tuhoaa ne. Valokuvista on koottu näyttelyitä, jotka ovat kiertäneet kouluja, kirkkoja ja taidelaitoksia. Näyttelyiden yhteydessä järjestetään työpajoja nuorten tietoisuuden kasvattamiseksi.
Mensah-Schrammilla on myös henkilökohtaiset syyt työhönsä. Kun hänen sisarensa avioitui intialaisen miehen kanssa, jotkut paheksuivat sukuun tulevaa tummaa verta.
– Olin järkyttynyt. Lankomies oli kovin tervetullut perheeseemme enkä voinut käsittää, että joku vastusti häntä ihonvärin tai kansallisuuden takia, Mensah-Schramm muistelee. Sittemmin hän avioitui itse afrikkalaissyntyisen miehen kanssa.
Oman ulottuvuutensa työhön toi Mensah-Schrammin vuonna 1995 sairastama syöpä. Noustuaan vuoteesta leikkauksen jälkeen hän löysi sairaalan porraskäytävästä kaksi hakaristiä. Hän pyysi sairaanhoitajilta asetonia ja pyyhki ne pois.
– Siitä hetkestä lähtien tiesin, että paranen, vaikka syövän ennuste oli huono ja olin hoitojen jäljiltä heikossa kunnossa. En osaa selittää tätä. Minusta tuntuu, että vihan vastainen työ pelasti minut.
Spraymaalipullon kanssa heiluva eläkeläisrouva on siinä määrin epätavallinen näky, että ohikulkijat pysähtyvät usein juttelemaan. Jotkut kehuvat ja ylistävät, toiset tokaisevat jotakin sen tapaista kuin että ”natsit olivat oikeassa”.
– En ole profeetta omalla maallani. Useamman kerran on sattunut, että poliisi on pitänyt minua ilkivallan tekijänä tai ei ole puuttunut natsiporukoiden uhkailuihin.
Jaa tämä artikkeli: