Starttiviikolla kerätään lippailla ja listoilla
Helsingissä Yhteisvastuun lipaskeräys ja yhteisölliset tempaukset ovat ajaneet ohi perinteisestä listakeräyksestä.
Vuosaaren kirkolla valmistauduttiin viime viikolla Yhteisvastuukeräyksen alkamiseen. Kerääjien ydinjoukko kävi hakemassa yhteisvastuutietoutta vapaaehtoisille järjestetystä koulutusillasta. Tänäkin vuonna odotetaan kerääjiksi pariakymmentä seurakuntalaista.
Yhteisvastuukeräys keskittyy Vuosaaressa monien muiden seurakuntien tavoin ensi viikkoon, joka on keräyksen starttiviikko. Keräys näkyy kauppakeskus Columbuksessa ja metroasemilla, joissa seurakunnan työntekijät sekä vapaaehtoiset liikkuvat keräyslippaiden kanssa keskiviikkona, torstaina ja lauantaina.
– Yhteisvastuukeräykseen annetaan mielellään rahaa, sillä siihen luotetaan. Kerääjän liivi ja lipas ovat ihmisille tuttuja merkkejä takuutuotteesta, pastori Arto Huhdanmäki sanoo.
Myös listakerääjät kiertävät asuinalueilla. Sirkka Nummiranta pistäytyy keräyslistan kanssa vuosaarelaisten ovilla jo viidettä vuotta. Jos aikaa riittää, hän aikoo tulla myös lipaskerääjäksi.
– En pysty antamaan kovin suurta rahallista apua keräykseen, ja sen vuoksi haluan auttaa kerääjänä. Jokainen euro on tärkeä, hän sanoo.
Vuosaaressa talojen rappukäytäviin jätetään etukäteen tiedote, jossa kerrotaan, milloin yhteisvastuukerääjä liikkuu alueella. Osa ovista pysyy kiinni, mutta Nummiranta tietää, että kerääjää myös odotetaan.
– Olen joka vuosi kiertänyt samalla alueella, ja joidenkin yksinäisten vanhusten luona on voinut mennä pitkäkin tovi.
Yhteisvastuukeräys avataan sunnuntain messussa
Sunnuntaina 1. helmikuuta alkava kirkon Yhteisvastuukeräys on Suomen suurin vuosittain toteutettava kansalaiskeräys. Se on järjestetty vuodesta 1950. Keräyksen tuotto on ollut vuosittain noin viisi miljoonaa euroa.
Seurakunnissa vietetään sunnuntaina keräyksen avausmessua. Tietoa keräyksestä jaetaan messun jälkeen kirkkokahveilla. Tilaisuudessa voi myös ilmoittautua kerääjäksi.
Monissa seurakunnissa järjestetään lisäksi erilaisia yhteisvastuutempauksia ja tarjotaan lounasta keräyksen hyväksi. Tulevalla viikolla ja viikonloppuna 7.–8.2. erilaisia yhteisvastuutapahtumia on monin paikoin. Lisätietoa tapahtumista saa tämän lehden Seurakunnissa tapahtuu -osiosta.
Keräyksen tuotto pysynyt tasaisena
Vuosikymmeniä Yhteisvastuukeräyksen tärkeimpänä keräysvälineenä olleilla keräyslistoilla saadaan nykyisin puolet keräyksen valtakunnallisesta tuotosta. Helsingissä vastaava luku jää selvästi alle 50 prosentin.
Helsingin seurakuntayhtymän sisäisen tarkastajan Kari Liinakosken mukaan valtaosassa Helsingin seurakunnista ovat yleistyneet rinnakkaiset keräystavat, kuten lipaskeräykset julkisilla paikoilla sekä myyjäiset, lounaat ja konsertit Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Osa seurakunnista lähettää jäsenilleen kirjeen, jossa on tietoa keräyskohteista sekä keräyksen pankkiyhteystiedot. Jotkut seurakunnat ovat luopuneet listakeräyksestä täysin.
– Listakeräyksen merkitys on laskenut tasaisesti. Seurakuntien on vaikea saada väkeä kiertämään ovelta ovelle, ja lukittuihin rappukäytäviin ei pääse, Liinakoski sanoo.
Keräystapojen moninaistumisella ei hänen mukaansa ole ollut suurta vaikutusta keräyksen tuottoon, joka on viime vuodet pysytellyt Helsingissä 250 000 euron tietämissä.
– Seurakuntien välillä näkyy eroja lähinnä siinä, kuinka paljon keräykseen on panostettu. Tuotto seurakunnan jäsentä kohden vaihtelee noin 60 sentin ja kahden euron välillä.
Yhteisvastuukeräykseen voi lahjoittaa lipas- ja listakeräyksen lisäksi myös osoitteessa www.yhteisvastuu.fitai suoraan keräystileille: Nordea 208918–6775, OKO 500001–20236228
tai Sampo 800016–51651. Soittamalla puhelinkeräyksen numeroon 0600 1 2009 voi lahjoittaa 10,10 euroa (+ pvm).
Jaa tämä artikkeli: