300 kilometriä mummolaan. Henna ja Kari Latva-Käyrä saavat satunnaista lastenhoitoapua omilta vanhemmiltaan. Pitkän välimatkan vuoksi Inkeri-vauva tutustuu isovanhempiinsa myös Skypen kautta.
Sukupolvien apuketju
Vain omillaan ei tarvitse pärjätä. Yhdeksän kymmenestä aikuisesta saa omilta vanhemmiltaan apua. Taloudellinen tuki ja lastenhoitoapu ovat yleisimmät tavat, paljastaa tuore väitöstutkimus.
Apu ja tuki on Suomessa yleistä mutta määrällisesti vähäisempää kuin monissa Euroopan maissa. Keskiluvuiksi muutettuna rahallista tukea annetaan noin 500 euron verran vuodessa ja lastenhoitoapua noin kerran kuukaudessa, tutkijatohtori Karoliina Majamaa sanoo. Hän työskentelee Helsingin yliopistossa.
Aikuisten lasten avustamisessa näkyvät elämäntilanteet. Pian kotoa opiskelemaan muuttanutta 18–24-vuotiasta nuorta aikuista autetaan tukemalla ruoka- ja puhelinkuluissa. Vanhemmat aktivoituvat auttamaan myös oman aikuisen lapsensa saadessa omia lapsia.
– Isovanhemmat toimivat usein hoivaresurssina lasten sairastuessa, vanhempien ylitöiden tai työmatkojen takia, mutta myös sovittamassa sekä vanhempien omia että lasten harrastuksia, Majamaa kertoo.
Yksin asuvat ja etenkin nuoremmat saavat taloudellista tukea enemmän. Summat vaihtelevat yksilötasolla melkoisesti.
Helsinkiläinen luokanopettaja Tuuli Jahkola, 27, lainaa säännöllisesti vanhempiensa autoa yhdessä veljiensä kanssa ja asuu vanhempiensa omistamassa vuokra-asunnossa.
Opiskellessaan Jahkola kävi usein kotona syömässä ja pakkasi jääkaapista eväät mukaan. Samassa kaupungissa asuvien vanhempien apu on yhä luontevaa.
– Koen, että apu on täysin pyyteetöntä. Meille tuli tästä asiasta hiljattain riitaa äitini kanssa, mutta siinä riidan aikana tuli sellainen viesti, että kaikki apu on pyyteetöntä.
– Vanhemmat haluavat olla tällä tavalla mukana meidän lasten elämässä eikä vain niin, että sitten kun ne on jotain raatoja niin sitten me jeesataan heitä, Jahkola kertoo.
Hänen mielestään auttamiseen vaikuttaa eniten se malli, jonka vanhemmat ovat itse omaksuneet.
– Kaikkia ystäviäni ei ole autettu niin paljon kuin minua. Tietysti se on vaikuttanut, että vanhemmat asuvat Helsingissä. Äidilläni on se käsitys, että koska heitä on autettu, niin he myös auttavat. Ajattelutapa on se, että pitää elää säästeliäästi ja muita auttaen.
Latva-Käyrillä totutellaan lapsiperheen kuvioihin. Henna Latva-Käyrä, 35, hoitaa kotona kahdeksan kuukauden ikäistä Inkeriä. Isä Kari Latva-Käyrä, 34, toimii kokkina Santahaminan varuskunnassa.
Isovanhemmat asuvat Kauhajoella ja Seinäjoella. Etäisyyttä Etelä-Pohjanmaalta Helsinkiin on reilut 300 kilometriä. Yhteyttä molempiin isovanhempiin pidetään parin viikon välein puhelimella, Skypellä ja satunnaisilla vierailuilla.
– On haasteellista, kun he ovat niin kaukana. Molemmat isovanhemmat varmasti auttaisivat enemmän lastenhoidossa, jos asuisivat lähempänä. Ainahan sitä lastenhoitoapua olisi mukava saada enemmän, Henna Latva-Käyrä sanoo.
Pariskunnan mukaan on tärkeää, että jo lasta odotettaessa omien vanhempien kanssa puhutaan auki toiveet puolin ja toisin. Latva-Käyrät ovat vakuutelleet vanhemmilleen, että nämä ovat erittäin tervetulleita kylään Helsinkiin. Heidän mukaansa tilanne on samanlainen niillä tutuilla, joiden vanhemmat asuvat kaukana.
– Vanhempien on nyt helpompi tulla Helsinkiin kuin meidän lähteä Pohjanmaalle, koska heillä ei ole pientä lasta. He haluavat kovasti pitää yhteyttä Inkeriin ja tutustua. Toisaalta maatilalla asuville vanhemmille Helsinkiin lähteminen vaatii totuttelua ja uutta ajattelutapaa, Kari Latva-Käyrä sanoo.
Vanhempiaan lähellä asuvien lisäksi lastenhoitoapua saavat tutkijan mukaan useammin ne, joilla on korkeampi koulutus. Karoliina Majamaan mukaan ilmiö liittyy työelämän kasvaneisiin haasteisiin.
– Myös antajan hyvät resurssit vaikuttavat avun antamiseen. Mitä korkeampi koulutus ja paremmat tulot vanhemmalla ovat, sitä todennäköisemmin hän antaa taloudellista tukea aikuiselle lapselleen. Myös vanhemman hyvä terveys ennakoi lastenhoitoavun antamista. Naiset antavat lastenhoitoapua useammin kuin miehet, Majamaa kuvailee.
Kaikkiaan vanhempien aikuisille lapsilleen kohdentama apu on noususuhdanteessa. Jo 1990-luvulta 2000-luvulle tultaessa vanhempien varallisuus oli kasvanut ja keskimääräinen terveys parantunut, mikä näkyi parempina mahdollisuuksina avustaa lapsia. Majamaa pitää todennäköisenä, että Suomessa vanhemmat auttavat jatkossakin omia lapsiaan pitkälle aikuisuuteen.
Joka kymmenes nuori aikuinen ei kuitenkaan saa mitään apua vanhemmiltaan.
– Kaikilla ei edes ole vanhempia, jotka auttavat. Yhteisöjen ja seurakuntien pitää jatkossakin kiinnittää huomiota apua tarvitseviin nuoriin ja lapsiperheisiin, sillä kaikilla ei ole turvaverkkoja omassa elämässään, Majamaa sanoo.
Tutkijan mukaan pelkällä opintorahalla ja asumistuella on vaikea tulla toimeen, erityisesti pääkaupunkiseudulla. Velan ottaminen opiskeluiden aikana ei houkuta epävarmassa työllisyystilanteessa.
– Kun Suomessa ei ole tapana jäädä asumaan vanhempien nurkkiin, niin itsenäistyvän nuoren lähtökohdat ovat hyvin erilaiset riippuen siitä, saako hän vanhemmiltaan taloudellista tukea vai ei. Jos ja kun opintoraha ja työttömyyskorvaus jatkavat heikkenemistään tai niiden saantiehtoja kiristetään, nuorten aikuisten elämään vaikuttaa yhä vahvemmin se, miten kotoa saa apua, Majamaa tiivistää.
Jaa tämä artikkeli: