null Suomalainen koulu tyhmentää

Suomalainen koulu tyhmentää

Kolmen hengen lautakunta tietää vartissa, kenestä tehdään opettaja. Parikymppinen ilman työkokemusta pääsee sisään, vuosia epäpätevänä opettajana toiminut ei. Valitsijat tietävät paremmin kuin rehtorit, jotka näkevät sijaisen työjäljen arjessa. Sijaisen kesäansiot saa kesällä työskentelevä äitiyslomalainen. Kuntatyönantaja, poliitikot ja ammattiliitto hyväksyvät. Lomat ja lyhyet työpäivät hyödyttävät viranhaltijaa.

Järjestelmän suurin aikaansaannos on turhautuminen. Jos osaa kouluun tullessaan lukea ja laskea, sen oppii heti. Muille tämä selviää vähän myöhemmin. Itsenäistä ajattelua ei tueta. Kaikkihan oppivat samat asiat samassa ajassa samalla tavalla. Puoli vuotta jankataan oppikirjaa, jonka voisi lukea parissa viikossa. Kotiopetusta väheksytään. Opiskelu on pänttäämistä.

Lapsia aliarvioidaan ja heille myös valehdellaan. ”Lause alkaa isolla alkukirjaimella ja päättyy pisteeseen, kysymysmerkkiin tai huutomerkkiin.” Parin vuoden päästä kerrotaan, että se on virke, ja lause aivan muuta. Uskonnossa toistetaan joka vuosi samat tarinat ja opetellaan jopa Palestiinan eläimistöä, mikä kertoo, että aiheet ovat loppuneet kesken. Matematiikassa ei saa edetä omatoimisesti. Läksyjä ei saa tehdä koulussa. Mutta puolet oppitunnista saa käyttää pulpettikirjan lukemiseen tai piirtämiseen.

Kasvatustieteilijät ja poliitikot tehostavat koulua lisäämällä kouluvuosia alku- ja loppupäähän tai vähentämällä oppilaita luokassa. Testeissä menestytään, koska testeissä kysytään vain, mitä on opetettu.

Klaus Kuurinmaa-Myllyniemi

sijaisopettaja
Helsinki

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.