Palkitseva työ. Sairaanhoitaja Ahmed Abukar opiskeli ja työskenteli Suomessa ennen kuin lähti Somaliaan töihin Hargeisan kaupungin sairaalaan. – Tämä on minun tapani auttaa kotimaatani, Abukar sanoo.
Suomensomalit Somaliaa parantamassa
Maailman epäonnistuneimman valtion titteliä kantava Somalia saa hoitoapua Suomessa koulutetuilta terveysalan ammattilaisilta. Teksti ja kuva Laura Meriläinen
Pohjois-Somaliassa Hargeisan kaupungissa rukouskutsut ja linnunlaulu herättävät uuteen aamuun. Aamuruuhkaa hidastaa entisestään katua ylittävä kamelilauma ja liikenteen seassa sukkuloivat aasikärryt. Valtion Hargeisa Group -sairaalan kohdalla joukko hunnutettuja naisia hyppää rämisevästä bussista ulos. Potilaiden sukulaiset tuovat sairaalaan ruokaa omaisilleen. He leiriytyvät potilaan sängyn ympärille pitämään tälle seuraa.
– Kun Somaliassa yksi sairastuu, koko suku sairastaa hänen kanssaan, suomensomalialainen sairaanhoitaja Ahmed Abukar selittää.
Abukar on yksi suomensomalialaisista terveydenhuollon ammattilaisista, jotka ovat vapaaehtoistöissä Somaliassa kehittämässä maan terveyssektoria.
– Tämä on minun tapani auttaa kotimaatani, yli kaksikymmentä vuotta sitten pakolaisena Somaliasta Suomeen lähtenyt Abukar sanoo hymyillen.
– Aluksi oli shokki huomata, kuinka vähillä resursseilla täällä on tultava toimeen. Suomessa sairaalassa työskentely on todella helppoa tähän verrattuna.
Suomensomalit työskentelevät alueilla, joilla on suhteellisen turvallista olla. Taistelut jatkuvat eteläisessä Somaliassa. Maan pohjoisosassa, itsenäiseksi julistautuneessa Somalimaassa on jo pitkään rakennettu rauhaa ja järjestetty demokraattiset vaalit. Maa julistautui itsenäiseksi 1990-luvulla. Kansainvälinen yhteisö ei kuitenkaan ole maata tunnustanut. Kehityksestä ja rauhasta huolimatta pitkän sisällissodan arvet näkyvät yhä Somalimaan sairaalan arjessa.
– Tänne tulee potilaita, joilla on sisällissodan aikana jäänyt kehoon luoteja, joita ei ole silloin onnistuttu poistamaan. Nyt me poistamme niitä parhaamme mukaan, Ahmed Abukar kertoo.
Juttelutuokio keskeytyy, kun Abukarin on riennettävä ensiapuosastolle. Vaatimattomalle mutta toimivalle ensiapuosastolle on tuotu koomaan vaipunut viisivuotias tyttö. Näky on surullinen. Diabetesta sairastavan pienen tytön kehossa on kymmeniä pieniä polttomerkkejä. Tytön vanhemmat kertovat noitatohtorin yrittäneen ajaa kipua pois pistelemällä tytön kehoa tulikuumalla teräskangella.
– Somaliassa uskotaan, että kipu ja tuli eivät viihdy samassa paikassa. Perinteisen hoitomenetelmän mukaan uskotaan, että tuli ajaa kivun pois. Tällaisissa tilanteissa tehtävämme on neuvoa vanhempia välttämään perinteisiä hoitomenetelmiä ja hakemaan hoitoa sairaalasta, Abukar selittää.
Erityisesti maaseudulla noitatohtorien apuun luotetaan enemmän kuin moderniin sairaalahoitoon. Somalimaan terveysviranomaiset kampanjoivat radiossa, jotta noitatohtorien aiheuttamilta vahingoilta vältyttäisiin.
– Silti sairaalan tullaan vasta, kun potilas on jo kriittisessä tilassa, Abukar huokaa.
Sairaalan pihan toisella laidalla on vastaperustettu hammaslääkäriyksikkö. Suomensomali, hammashoitajana työskentelevä Ifrah Abdirahman Aidiid selaa potilaspäiväkirjaa.
– Suomessa tietää aina, kuinka paljon potilaita tulee ja mitä tehdään. Täällä ei koskaan tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.
Vastaanotolla on kaksi hammaslääkärituolia, jotka sairaala sai lahjoituksena ulkomailta. Hammashoitoyksikkö perustettiin sairaalaan Suomen rahoittaman hankkeen tuella.
– Tiesin, ettei täällä ole kehittynyttä hammashuoltoa, joten halusin tulla auttamaan. Samalla saan itse kansainvälistä työkokemusta.
Abdirahman Aidiid oli vasta alle 10-vuotias, kun hän lähti Somaliasta perheensä kanssa sisällissotaa pakoon 90-luvun alussa. Moni asia on ehtinyt muuttua kahdessa vuosikymmenessä.
– Ennen vanhaan Somaliassa syötiin terveellisemmin, kun ei ollut niin paljon sokeria tarjolla. Nyt ruokakulttuuri on muuttunut. Kun lapsella on reikä hampaassa, se vedetään pois. Täällä on paljon nuoria, joilla on aika vähän hampaita suussa, hän harmittelee.
Työssään Abdirahman Aidiid joutuu välillä keksimään luovia hoitoratkaisuja resurssipulan takia. Palkitsevimpia ovat hetket, jolloin potilaita voidaan auttaa välinepulasta huolimatta.
– Tänne tuli potilas, joka oli ollut auto-onnettomuudessa. Koko hänen alaleukansa oli rikki. Meillä ei ollut resursseja hoitaa häntä kuten Suomessa. Aluksi ajattelin, että tästä ei tule mitään. Sitten keksimme sitoa hampaat yhteen oikomishoitolangalla. Kahden viikon päästä potilas pystyi puremaan hyvin. Se oli iloinen hetki.
Hammaslääkärin vastaanoton vastapäätä olevasta mielisairaalasta kuuluu huutoa. Kaltereiden takana keikkuvat mielisairaalan miespotilaat kosivat ohi kulkevia naisia. Mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet Somalimaassa amfetamiiniperäisen khat -huumeen takia viime vuosikymmeninä. Sisällissodan aikana ja sen päättymisen jälkeen huumeen avulla on haluttu paeta rankkaa todellisuutta.
– Khatin käyttö näkyy erityisesti miesten hampaissa. Ne ovat ruskeat ja reikiintyneet.
Vastaanotolle lehahtaa joukko miehiä, jotka haluaisivat heti hoitoa. Ifraf Abdirahman Aidiid ohjaa miehet kärsivällisesti ulos odottamaan ja kaivaa potilaspäiväkirjan esiin.
– Joskus kun paikalla ei ole mieslääkäriä, varsinkin miespotilaat kysyvät, että missä se mies oikein on. Kulttuurillisesti täällä ajatellaan yhä, ettei nainen kykene tekemään hoitoja. Sellaisessa tilanteessa sanon, että senkun odotat mieslääkäriä sitten.
Muiltakaan kulttuuritörmäyksiltä Abdirahman Aidiid ei ole välttynyt. Varsinainen kulttuurishokki oli huomata, miten paikallisen tavan mukaan lääkärit ja hoitajat kertovat potilaiden yksityisasioita avoimesti kaikille.
– Kerran olin menossa osastolle katsomaan potilaan hampaita. Joku mies tuli vastaan ja alkoi kysellä: Menetkö katsomaan potilasta? Onko hänellä hammas kipeä? Meinaatko poistaa hampaan? Kysyin, mitä se sinulle kuuluu. Mies suuttui ja sanoi, että halusi vain tietää, että mitäs pahaa siinä on. Paikallinen kollegani meinasi kertoa tälle miehelle potilaan asioita. Sanoin, että älä kerro mitään, potilaan asiat ovat yksityisiä. Hän ihmetteli sitä kovasti.
Hemodialyysihoitajana työskentelevä suomensomali Haddi Ahmed on törmännyt samaan ilmiöön.
– Kun en kerro kaikille kiinnostuneille jonkun potilaan yksityisasioita, he pitävät minua hieman erikoisena. Jotkut ovat jopa vihaisia, Ahmed naurahtaa.
Ahmed on vastuussa uudesta hemodialyysiyksiköstä, jossa hoidetaan munuaisvajaatoiminnasta kärsiviä potilaita. Pienessä huoneessa on kolme potilaspaikkaa, joissa potilaat on kytketty verta puhdistaviin laitteisiin. Arabiemiraattien lahjoittamat laitteet ehtivät pölyttyä sairaalan varastossa kolme vuotta, koska kukaan ei osannut käyttää niitä. Vasta suomensomaleiden avulla laitteet saatiin toimintaan.
– Varastossa on yhä paljon muita länsimaiden lahjoittamia laitteita, joita ei osata käyttää, Ahmed harmittelee.
– Mutta onneksi nyt munuaisten vajaatoiminnasta kärsivät voivat saada hoitoa. Aikaisemmin munuaisvika oli kuolemantuomio. Paitsi niille, joilla on varaa matkustaa Keniaan, Etiopiaan tai Saudi-Arabiaan saamaan hoitoa.
Ahmed on kouluttanut paikallista hoitohenkilökuntaa laitteiden käytöstä ja hemodialyysihoidosta.
– Kun hanke loppuu, osaavat paikalliset työntekijät jatkaa työtä laitteiden avulla.
Ongelma on kuitenkin edelleen laitteiden huolto. Jos laitteisiin tulee vikaa, ei koko Somalimaasta löydy päteviä laitteiden huoltajia.
Puolenpäivän jälkeen sairaala hiljenee huomattavasti, sillä Somaliassa iltapäivät on pyhitetty siestalle. Valtion virastot ja sairaalat hiljenevät iltapäivän kuumimmiksi tunneiksi ja töihin palataan vasta myöhään iltapäivällä. Myös suomensomalit vetäytyvät koteihinsa lepäämään.
Seuraavana päivänä Ahmed Abukar käy tapaamassa noitatohtorin pistelemää nuorta diabetespotilasta. Tiputusletkuissa makaava lapsi on osoittanut toipumisen merkkejä. Tytön äiti kertoo, että lapsi reagoi ääniin ja repii tiputusletkua. Lapsen vanhemmat näyttävät huojentuneilta ja Abukar hymyilee tyytyväisenä.
– Nyt on hyvä päivä, Abukar iloitsee.
Suomen rahoittama hanke päättyy helmikuussa 2014 ja suomensomalit palaavat takaisin Suomeen. Siihen mennessä tietotaitoa on siirretty jo paljon paikallisten käsiin. Maailman epäonnistuneimmaksi valtioksi tituleerattu Somalia on silloin toivon mukaan askeleen lähempänä eheämpää yhteiskuntaa.
Jaa tämä artikkeli: