Suonpää: Nykyisin kapinaa on olla Sanni

Suonpää: Nykyisin kapinaa on olla Sanni

Musiikki ja nuorten sanoma eivät ole laimeampia kuin ennen, mutta minä olen. Minä keskityn olemaan huolissani siitä, että lapseni saattavat oppia sanan ”vittu”.


”Missä on nuorison kapina nykyisin?”, kysyi ikäiseni mies Facebookissa muutama päivä sitten. Ja sitä me sedät pohdimme. Miksi nuoret eivät enää käy vastustamaan ”systeemiä”? Ennen nuorisobändit kapinoivat ja haistattelivat, nykyisin Cheek ajaa mersulla ja nuoriso on pilalla. Ennen käytiin sotaa apatiaa vastaan, ja kun Sex Pistols ei saanut maahantulolupaa, Eppu Normaali uskalsi jopa laulaa siitä: Rääväsuita ei haluta Suomeen. Ennen oli kunnollista. Enää ei ole kunnollista. Systeemi haisee.

Nuoruuteni oli hyvää aikaa. Bändit olivat rohkean yhteiskuntakriittisiä: haistakaa paska vaan kaikki. Sitä kelpasi kuunnella, kun möllötin yksin huoneen nurkassa, käsi taskussa nyrkkiin puristettuna. Kapinaa ja säpinää. Anarkiaa! Missä on anarkia nyt ja missä ovat nuoret, jotka yhdenmukaisesti puettuina kokoontuvat julistamaan yhteen ääneen olevansa yksilöitä? Kaikkien maiden individualistit, miksette enää liity yhteen?

Nuoret ovat pilalla, olen minäkin todennut ystävilleni. Kapina on kuollut ja musiikki mitäänsanomatonta. Se ei kuitenkaan ole totta. Minä en vain kuuntele nykyistä nuorisomusiikkia, minä olen jäänyt jumiin omaan nostalgiaani. Minua eivät liikuta Itä-Helsingin räppimuusikot, koska se on huutamista ja muutenkin tylsää. Siitä puuttuu sielu ja melodia ja kosketus sydämeeni – ainakin siitä puuttuvat nuoruusmuistot. Hyvää musiikkia on se, joka soi ensisuudelmani taustalla. Nykyinen musiikki ei sitä ole.
 

Nykyisin ei enää tehdä minun nuoruuteni musiikkia – mutta se on oikeastaan ihan hyvä niin. Minä jo sain omani, nyt on seuraavien vuoro."


Mikä edes olisi se ”systeemi”, johon nuorten pitäisi rääväsuinen kritiikkinsä kohdistaa? Me emme elä enää lapsuuteni konsensus-Suomessa, jossa järjestelmä oli homogeeninen ja jossa kaikkia vallanpitäjiä oli mahdollista ärsyttää samaan aikaan. Jos nuoriso nyt haukkuu hallitusta, se saa heti tukea oppositiolta. Jos puolestaan haukutaan vähemmistöjä, saa heti ymmärrystä hallituspuolueiden suunnalta, pahimmillaan kannustustakin.

Aika kultaa muistot. Ei meidän musiikkimmekaan maailmaa muuttanut eikä kapina tosiasiassa kohdistunut yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen. Se kohdistui vanhempiimme, kotiintuloaikoihin ja muihin sääntöihin. Aivan samoin kuin meidän vanhempiemme kapina kohdistui sodan kokeneeseen sukupolveen – ja ilmeni taistolaislauluina ja punalippuina: ”Isi katso, minä olen kommunisti! Rakastakaa minua!”

Kapina ei ole kuollut. Nykyisin kapinaa on olla Sanni. Kun Sanni laulaa, ”että mitähän vittua”, se nimenomaan on tätä setien kaipaamaa kapinaa – se ärsyttää isiä ja äitejä juuri niin kuin kapinan pitääkin. Musiikki ja nuorten sanoma eivät ole laimeampia kuin ennen, minä olen. Minähän en nimittäin ole vieläkään suostunut kuuntelemaan, mitä tuo nuori nainen laulaa, saati että yrittäisin vastata hänen kysymykseensä. Minä keskityn olemaan huolissani siitä, että lapseni saattavat oppia sanan ”vittu” – vaikka todennäköisesti omaksuvat ruokottomuudet ennemminkin isänsä kuin idoliensa puheesta.

On varmasti totta, että nykyisin ei enää ole yhtä suurta kysyntää musiikille, jossa huudettaisiin, miten ”hallitus on paska” ja että ”nuoret ansaitsevat työtä”. Se ei ole merkki siitä, että nuoret välittäisivät maailmasta ja tulevaisuudesta vähemmän kuin ennen. Nuoret ovat parempia kuin minä olin. He ilmaisevat pettymyksensä ja kapinansa itse. He sanovat sosiaalisessa mediassa itse valtaapitäville – siis minulle ja kavereilleni – mitä maailmalta haluavat. Isät ja äidit kuuntelivat kapinaa levyiltä, nuoret elävät sen todeksi arjessaan.

Ennen ei ollut kunnollista, nyt on.

Kirjoittaja Twitterissä: @suonpaa

Jaa tämä artikkeli: