null Suosikkilauluja perheen pienimmille

Suosikkilauluja perheen pienimmille

Lastenlevyjä kuunnellessa huomaa, miten kauan omasta lapsuudesta on aikaa. Tenavien Suursuosikit -kokoelmalevyn lauluista 80-90-luvun taitteen musiikkiluokkalainen tunnistaa lähinnä ne hengelliset ja maallisempaan traditioon kuuluvat virret ja laulut, joita jo moni sukupolvi on lapsena laulanut.

Kolmen CD-levyn tuhdista levykokoelmasta löytyy muun muassa sellaiset klassikot kuin Jumalan kämmenellä, Ystävä sä lapsien ja Tule kanssani, Herra Jeesus. Maallisempaa perinnettä edustavat mm. Kuninkaan soittoniekat ja Taivas on sininen ja valkoinen. On kuitenkin hyvä, että joukkoon mahtuu myös vähemmän tunnettuja lauluja.

Maallisempien kappaleiden sovitukset vaihtelevat mukavasti. Levyiltä löytyy humoristisia sikermiä sekä tyyleillä ja rytmillä leikittelyä. Näitä kekseliäitä ratkaisuja olisi tänä Hevisaurusten, Metallimessujen ja säestyksettömän a cappella -laulun aikana toivonut enemmän myös kokoelman hengellisiin lauluihin. Nyt niitä esittävät ne tutut jousisoitinten kauniisti säestämä baritoni tai heleä lapsikuoro.

2,5-vuotias sukulaistyttökin tuntui innostuvan kaikkein eniten moniäänisesti lauletuista virsistä ja toisaalta rokkihenkisestä menosta.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.