Risto Räsänen tietää, että miesten kesken surusta on puhuttava suoraan.
Suru seuraa miestä aina
Mies jää surunsa kanssa usein yksin.
Mikko Rissanen, 42. oli töissä saadessaan vastaajaan viestin, että hänen täytyy lähteä terveyskeskukseen. Oriveden terveyskeskuksen pihalla vaimo käveli häntä vastaan ja kertoi Iida-tyttären kuolleen elvytysyrityksistä huolimatta. Tytär oli joutunut kotona kohtalokkaan tapaturman uhriksi.
Alussa Rissanen pakeni suruaan töihin, sillä kotona oleminen tuntui liian raskaalta. Vasta ajan myötä hän koki hyvänä olla myös kotona perheen kanssa.
Rissanen muistaa elävästi, miten hänelle sanottiin Iidan kuoleman jälkeen, että ”nythän sinä voit olla vaimon tukena kotona”. Lausahdus tuntui ironiselta, sillä hän kamppaili itse oman jaksamisensa äärirajoilla. Hän itki paljon ja koki menettävänsä näin osan miehuuttaan.
– Elämä ei kuitenkaan ole suoritus, eikä myöskään lapsen kuolemaa voi suorittaa. Lapsen kuolema ei ole pois hoidettavissa.
Suru vei voimat
Surressaan Rissanen lihoi parikymmentä kiloa ja töiden jälkeen hän makasi sohvalla kaukosäädin kädessä. Surun kanssa yksin jääminen oli pelottava kokemus. Mitä enemmän surua joutui piilottamaan, sitä hankalampaa sen kanssa eläminen oli. Rissanen kysyykin, miten voisimme rohkaista ihmisiä elämään avoimemmin surunsa kanssa ja hakemaan tarvittaessa siihen myös apua. Rissanen sanoo, että suru ei poistu koskaan.
– Miesten sururyhmässä voi kokea, etten ole ainoa isä, joka itkee, kaipaa lastaan ja tietää, ettei häntä saa takaisin.
Rissasen suruprosessiin kuului, että vasta seitsemän vuoden jälkeen hän halusi käydä terveyskeskuksessa läpi tyttärensä kuolemaan liittyneitä tietoja.
Rissanen on Kätkyt- ja lapsikuolemayhdistys Kävyn hallituksen puheenjohtaja. Häntä yhdistystoiminta on auttanut selviytymään oman surun kanssa. Myös perheen kolme muuta lasta ovat tuoneet iloa.
Jos Rissaselta kysytään perheen lasten lukumäärää, hän vastaa ”neljä, mutta yksi on kuollut”.
Mies tukeutuu puolisoon
Äidin surutyötä on tutkittu, mutta isän suru on jäänyt vähemmälle huomiolle. Ymmärtämällä paremmin miehen surua yhteiskunta estää sairaslomien pitkittymisiä ja jopa perheiden hajoamisia.
Surututkija Anna Liisa Ahon mukaan lähes kaikki miehet pitävät surussaan puolisoaan tärkeimpänä tukenaan.
Aho valmistelee väitöstään Tampereen yliopistossa isien selviytymisestä lapsen kuoleman jälkeen. Tutkimus toteutetaan maamme viidessä yliopistollisessa keskussairaalassa. Työllään hän pyrkii vahvistamaan terveydenhuoltohenkilöstön ja vertaistukijoiden yhteistyötä.
– Jo nyt sairaaloihin on muodostunut uusia tapoja toimia lapsen kuoleman jälkeen. Esimerkiksi molempiin vanhempiin on alettu ottaa yhteyttä lapsen kuoleman jälkeen ja kysytty heidän vointiaan, Aho sanoo.
Palaute on ollut hyvää. Aho painottaa, että tuen täytyy olla pitkäkestoista molempien vanhempien kohdalla.
Miehet tarvitsevat erityispäivärahan
Äidillä on oikeus jäädä äitiyspäivärahan turvin kotiin kohtukuoleman tai syntymän lähellä tapahtuneen lapsen kuoleman jälkeen. Isä sen sijaan ei voi jäädä. Isyysrahaa myönnetään vain, jos isä hoitaa lastaan. Ainut tapa saada aikaa surulle on hakea sairaslomaa, jota myönnetään kahden viikon jaksoissa.
Anna Liisa Aho esittää, että kaikille lapsensa menettäneille vanhemmille myönnettäisiin erityispäiväraha, jonka turvin vanhemmilla olisi aikaa suruun kuoleman jälkeen. Raha tulisi osoittaa myös niille vanhemmille, jotka menettävät lapsensa ensimmäisen ikävuoden jälkeen.
Perhe menee oman jaksamisen edelle
Surun kieltäminen ja käsittelemättä jättäminen on miehillä yleistä. Ne voivat johtaa pahimmillaan itsetuhoisuuteen, alkoholin ja lääkkeiden väärinkäyttöön, masennukseen ja muihin mielenterveysongelmiin. Isälle voi olla kova paikka huomata, ettei hän jaksa olla perheen kantava voima. Mies pyrkii pitämään huolta viimeiseen asti siitä, että muu perhe jaksaisi. Isän vastuulle jää usein myös isovanhempien ja muiden sukulaisten tukeminen.
Nainen saattaa elää siinä käsityksessä, ettei mies itke lainkaan. Vertaistukiryhmässä puolisolle saattaa kuitenkin paljastua, että mies on itkenytkin itsekseen tai miesten sururyhmässä.
– Miehen ja naisen surun erilaisuus ei ole vahingollista, jos se ymmärretään perheessä.
”Kaikki menettävät kasvonsa”
Henkirikoksen uhrien läheiset ry:n eli Huoman projektipäällikkö Risto Räsänen on ohjannut miesten sururyhmiä. Hänen mukaansa miesten ryhmille olisi huomattavasti tarjontaa enemmän tarvetta. Haasteena on saada miehet surunsa kanssa liikkeelle ja hakemaan tukea.
– Sururyhmässä miesten ei tarvitse peitellä surua ja hävetä kyyneleitä. Suru on joka ikisessä äijässä. Kun miehet johdatetaan surun äärelle, surun ilmaisun kautta kaikki ikään kuin menettävät kasvonsa, psykoterapeutti Räsänen kertoo.
Ryhmä toimii Räsäsen mukaan miehelle peilinä siitä, missä hän on omassa suruprosessissaan menossa. Ryhmässä oleminen voi saada miehen esimerkiksi huomaamaan, että hänen kannattaisi hakea ammattiapua.
Moni mies pitää surun näyttämistä heikkoutena. Kun mies lopulta uskaltaa näyttää surunsa, hän myös voi paremmin. Miesten sururyhmissä musta huumori tai raisu kielenkäyttökään eivät ole vieraita. Surusta puhutaan suoraan asioiden oikeilla nimillä ja selvänä.
Vaikka miehelle sururyhmään lähteminen voi olla vaikeaa, ryhmään lähteneiden miesten mukaan sinne on kannattanut lähteä. Tapaamisten ohessa miehillä on ollut mahdollisuus vaihtaa ajatuksia sähköpostitse ja suljetuilla verkkosivuilla.
Lisätietoa: www.kapy.fi
”Kaikki menettävät kasvonsa”
Henkirikoksen uhrien läheiset ry:n eli Huoman projektipäällikkö Risto Räsänen on ohjannut miesten sururyhmiä. Hänen mukaansa miesten ryhmille olisi huomattavasti tarjontaa enemmän tarvetta. Haasteena on saada miehet surunsa kanssa liikkeelle ja hakemaan tukea.
– Sururyhmässä miesten ei tarvitse peitellä surua ja hävetä kyyneleitä. Suru on joka ikisessä äijässä. Kun miehet johdatetaan surun äärelle, surun ilmaisun kautta kaikki ikään kuin menettävät kasvonsa, psykoterapeutti Räsänen kertoo.
Ryhmä toimii Räsäsen mukaan miehelle peilinä siitä, missä hän on omassa suruprosessissaan menossa. Ryhmässä oleminen voi saada miehen esimerkiksi huomaamaan, että hänen kannattaisi hakea ammattiapua.
Moni mies pitää surun näyttämistä heikkoutena. Kun mies lopulta uskaltaa näyttää surunsa, hän myös voi paremmin. Miesten sururyhmissä musta huumori tai raisu kielenkäyttökään eivät ole vieraita. Surusta puhutaan suoraan asioiden oikeilla nimillä ja selvänä.
Vaikka miehelle sururyhmään lähteminen voi olla vaikeaa, ryhmään lähteneiden miesten mukaan sinne on kannattanut lähteä. Tapaamisten ohessa miehillä on ollut mahdollisuus vaihtaa ajatuksia sähköpostitse ja suljetuilla verkkosivuilla.
Jaa tämä artikkeli: