null Suurella sydämellä

Suurella sydämellä

Kansa arvostaa sitä, että kirkko auttaa vaikeuksissa olevia ihmisiä, vanhuksia ja vammaisia. Yli kahdeksalle kymmenestä se on suorastaan yksi keskeisimmistä syistä olla kirkon jäsen.

Kirkon diakonia ei olekaan mitään pientä puuhastelua. Se on kirkon keskeinen ja ihan lakisääteinen tehtävä. Siihen myös panostetaan. Laki määrää, että jokaisessa seurakunnassa on oltava ainakin yksi diakoniatyöntekijä. Kaikissa Helsingin seurakunnissa heitä on vähintään kaksi, yhteensä yli sata. Helsingissä kirkon käyttömenoista yli 20 prosenttia käytetään erilaiseen auttamistoimintaan.

Diakoniatyöntekijät pitävät yleensä varsin matalaa profiilia. He eivät tee isoa numeroa tekemisistään, usein tahtoo olla työn ja tuskan takana saada heistä irti edes jonkin sortin haastattelua. Useimmiten he ovat hyvin kutsumustietoista porukkaa, joka tekee työtään suurella sydämellä, koska haluaa olla auttamassa ihmisiä. Työllä on merkitystä, se on itsessään palkitsevaa eikä sen arvoa tarvitse mitata julkisuudella.

Osittain vaiteliaisuus ja vaatimattomuus johtunevat korkealle viritetystä asiakkaan kunnioittamisesta ja halusta pitää kaikin tavoin kiinni vaitiolovelvollisuudesta. Diakoniatyötä ei tehdä siksi, että sillä saataisiin mainetta ja kunniaa tai että luotaisiin hyvää mielikuvaa kirkosta. Sitä tehdään, koska se on kirkon ja kristillisen elämänmuodon ytimessä, lähimmäisenrakkauden toteuttamista.

Tähän lehteen saimme diakoniatyön käytäntöä avaamaan sekä työntekijän että muutaman asiakkaan näkökulman. Diakoniaa eivät toteuta vain työntekijät, vaan heidän rinnallaan sankka vapaaehtoisten joukko. Suurempi avoimuus julkisuudelle voisi olla tukena diakoniatyölle, jos se auttaa yhä useampia löytämään käytännön tapoja lähimmäisen auttamiseen. Auttamisen haluahan tästä kansasta löytyy.

Kirkon diakoniatyö satoine erilaisine toimintatapoineen on tämän maan laajin vapaaehtoistyön verkosto. Tämän esille tuomisessa ja kehittämisessä on vielä rutkasti kohentamisen varaa. Yksi keino on hyvällä menestyksellä liki 30 paikkakunnalle laajentunut vapaaehtoistyön verkkopalvelu Suurellasydamella.fi. Sitäkin Helsingin seurakunnat ja helsinkiläiset voisivat hyödyntää paremmin.

Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.