null Suuret hengelliset kesäjuhlat

Suuret hengelliset kesäjuhlat

Herätysliikkeet pitävät vuosittain hengellisiä kesäjuhliaan. Viime viikonloppuna vuorossa olivat körttiläisten herättäjäjuhlat.

Körttiläiset ovat nykyisin herätysliikkeistä lähimpänä kansankirkon valtavirtaa. Kirkon enemmän tai vähemmän liberaali eliittikin ui heidän kesäkekkereissään kuin omissa rantavesissä.
 
Joidenkin muiden liikkeiden asema kirkossa sen sijaan on hakusessa. Ennen muuta tämä koskee evankelista liikettä eli Sley:tä sekä Kansanlähetystä ja muita niin sanottuja viitoslaisia. Nämä ovat aikansa räksyttäneet muun muassa kirkon maallistumisesta, luopiopiispoista ja oman uskontulkintansa oikeellisuudesta. Samalla ne ovat jyrkillä puheillaan naispappeudesta ja seksuaalivähemmistöistä aiheuttaneet kirkolle kovasti vahinkoa.
 
Nyt näissä liikkeissä ollaan hämmentyneitä, kun seurakunnissa on alettu asettaa kyseenalaiseksi niiden rahoittaminen ja muu tukeminen. Joillakin järjestöillä on samaan aikaan kirkon suuntaan toinen käsi ojossa rahan toivossa, kun toinen käsi huiskii ympäri korvia. Omien joukossa kesäjuhlilla äänensävy on toinen kuin puhuttaessa rahoittajille mielin kielin. Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee.
 
Herätysliikkeiden ja niiden juhlien merkitystä ei pidä väheksyä. Parhaimmillaan niissä koetaan syvää yhteyttä toisiin ihmisiin ja Jumalan läheisyyttä. Niissä mukana olevilla on yleensä elämä järjestyksessä, he ovat kelpo kansalaisia ja aktiivisia seurakuntiensa toimijoita. 
 
 
Kesäjuhlien yhteydessä rehennellään usein suurilla numeroilla. Näin monta kymmentä tuhatta ihmistä osallistui ja noin monta herkullista hernerokka-annosta syötiin. Numeroita on kumminkin aina hyvä myös suhteuttaa. Yhteensä herätysliikkeiden kesäjuhlille osallistuu osapuilleen 100 000 ihmistä.
 
Monin verroin suuremmat kävijämäärät kokoavat seurakunnissa vietetyt hengelliset kesäjuhlat. Kun rippikoululaisia konfirmoidaan vuosittain noin 50 000 ja heillä kullakin on varovasti arvioiden 10–15 vierasta, näihin juhliin osallistuu hyvän matkaa yli puoli miljoonaa ihmistä. Kasteisiin, vihkimisiin ja hautajaisiin osallistuu vuosittain noin neljä miljoonaa ihmistä. Näissä suurissa hengellisissä kesäjuhlissa virtaa kirkon elämän pääuoma.
 

Seppo Simola
päätoimittaja

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.