null Suuri näyttelijä teki pienetkin roolit täysillä

Suuri näyttelijä teki pienetkin roolit täysillä

Olin aivan myyty nähtyäni 80-luvun alussa Mika Kaurismäen Arvottomat. Elokuvan perinteisestä Suomi-filmistä poikkeava tyyli iski täysillä tajuntaan.

Lisäksi siinä esiintyi nuoria, kiinnostavia näyttelijöitä, joista Matti Pellonpää teki jo ensi näkemältä suuren vaikutuksen. Aloin odottaa innoissani Kaurismäen veljesten jokaista uutta elokuvaa, joiden tähti hän useimmiten oli.

Pellonpään elämä päättyi vuonna 1995 vasta 44-vuotiaana. Karismaattinen näyttelijä ehti kuitenkin tehdä yllättävän paljon, alkoihan hän esiintyä jo 10-vuotiaana radion lastenohjelmissa. Hän näytteli myöhemminkin erilaisissa kuunnelmissa. Työteliäälle freelancerille oli myös tyypillistä, ettei hän väheksynyt pienimpiäkään elokuva-, teatteri- ja kuunnelmarooleja.

Näyttelijän elämänvaiheet ja työt käydään melko tarkkaan läpi Lauri Timosen kirjassa Lähikuvassa Matti Pellonpää. Kirjasta piirtyy kuva luovasta, sanavalmiista, huumorintajuisesta ja positiivista energiaa levittävästä elämäntaiteilijasta, josta kaikilla on lähes pelkästään hyvää sanottavaa.

Yleisesti ihaillaan Pellonpään eli Peltsin ammattitaitoa, kykyä näytellä niin kuin ei näyttelisi ollenkaan, samoin hänen heittäytymistään esimerkiksi musiikkikuvioihin. Tosin kulttimaineen saaneelle Peltsix-bändille annetaan kirjassa turhan paljon tilaa.

Monet muistelevat lämmöllä kapakassa viihtynyttä boheemia veitikkaa, jolla ei ollut vuosikausiin vakituista asuinpaikkaa ja joka kihlautui ainakin 24 kertaa. Samalla miehestä löytyi syvällinenkin puoli. Pellonpää oli ylpeä työläistaustastaan, eikä voinut sietää minkäänlaista juppimeininkiä. Hän oli kiinnostunut myös henkisistä asioista, buddhalaisuudesta ja sielunvaelluksesta.

Pellonpäällä oli synnynnäinen sydänvika, mutta hän ei suostunut lääkärien ehdottamaan sydämensiirtoon. Loppu tuli varhain, vaikka näyttelijä vakiintui ja vähensi alkoholinkäyttöään.    

Lauri Timonen: Lähikuvassa Matti Pellonpää. Otava 2009. 336 s., 31.90 e.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.