Härkäslider kevätauringossa. Bloggaaja Timo Hämäläinen osallistui maaliskuun lopussa Streat Helsinki -katuruokatapahtumaan, jonka suosio yllätti kaikki mukana olleet.
Suurkaupungin pulssi
Helsinki ei ole miljoonakaupunki, mutta suurkaupungin luonnetta löytyy. Paljasjalkainen helsinkiläinen kertoo, milloin uusi asukas voi tuntea itsensä stadilaiseksi.
Teksti Antti Möller
Kuva Sirpa Päivinen
Kotikutoinen Helsinkimme on pieni kaupunki moniin maailman metropoleihin verrattuna. Ikää on kylläkin kertynyt lähemmäs viisisataa vuotta, mutta 100 000 asukkaan rajapyykki ylittyi vasta 1900-luvun alussa. Edes tänä päivänä Helsinki ei yllä metropolin vaatimaan miljoonaan asukkaaseen, mutta silti pääkaupungista taitaa löytyä metropolin syke.
Näin ainakin annetaan ymmärtää. Kulttuurimaantieteen tutkija Salla Jokela on tuoreessa väitöskirjassaan selvittänyt, millainen Helsinki on matkaoppaiden ja -esitteiden mainoskuvissa.
– Kuvista voi päätellä, että Helsinki yrittää luoda suurkaupungin imagoa. Helsinki esiintyy avoimena ja luovana kaupunkina, joka tarjoaa kiinnostavia kohteita ja palveluita niin trenditietoisille kuin boheemeillekin matkaajille.
Vielä sotien jälkeen etualalla olivat kaupungin historialliset monumentit. Tuolloin uutena ilmiönä kuviin ilmaantuivat lähiöt, joita rakennettiin kaikkialla länsimaissa.
2000-luvulla ihanteet ovat toisenlaiset. Lähiöt ovat poistuneet esitteiden kuvista, ja tilalle on tullut uusi urbanismi.
– Nyt korostuu kaupunkitilassa hengailu ja fiilistely, eräänlainen hipster-kulttuuri. Helsinki näyttäytyy vapaan kuljeskelun kaupunkina, Jokela kuvailee.
Helsinki haluaa siis sanoa, että täällä voi tehdä samoja asioita kuin Euroopan suuremmissakin metropoleissa. Onko tämä todellisuutta vai ainoastaan toiveajattelua?
Kansainvälistä tunnustusta The Guardian -lehdessä saanut bloggaaja ja kaupunkiaktiivi Timo Hämäläinen, 32, on asunut elämänsä aikana lukuisissa miljoonakaupungeissa Lähi-itää ja Pohjois-Amerikkaa myöten. Hänen mielestään Helsinki on suurkaupunki, jolla on oma persoonallinen luonteensa.
– Tapahtumien kirjo on niin valtava, että kukaan ei ehdi käydä kaikissa kiinnostavissa tilaisuuksissa. Kaupungista löytyy myös useita asuinalueita, joilla on omat erityiset identiteettinsä. Tällaista ei esimerkiksi Tampereella juuri ole, Hämäläinen pohtii.
Yleinen suvaitsevaisuus ja erilaisten elämäntapojen sietäminen ovat myös merkkejä metropolin mentaliteetista.
– Helsingissä jokainen saa kulkea omana itsenään ja pukeutua miten haluaa. Se ei hämmästytä ketään. Erilaisuudesta ollaan jopa onnellisia ja sitä osataan arvostaa, kuten vaikkapa Berliinissä tai New Yorkissa.
Tutkija Jokela kaipaisi lisää rohkeutta ja yllätyksellisyyttä Helsingin palveluihin. Hän pitää silti Helsinkiä luonteeltaan ja arkkitehtuuriltaan kansainvälisenä suurkaupunkina.
– Asema idän ja lännen rajalla tekee Helsingistä kulttuurisesti monimuotoisen ja omalaatuisen kaupungin. Äärimmäisen kiinnostavaa on se, että Helsingin luonnetta voi tulkita niin monella tavalla.
Kasvava Helsinki vetää uusia asukkaita puoleensa kuin magneetti, niin ulkomailta kuin muualta kotimaasta. Kestääkö kaupungin oma murre eli Stadin slangi tämän jatkuvan murroksen?
Stadin Slangi ry ei ole asiasta huolissaan.
– Slangia eivät puhu vain ne, jotka ovat eläneet sotien aikaan. Slangi, kuten kaikki kielet, elää ja muuttuu koko ajan, toteaa ykskantaan Stadin Slangi ry:n puheenjohtaja Pekka Kurvinen, 55.
Kolmannen polven helsinkiläiselle slangi on oleellinen osa identiteettiä. Vuosikymmenien saatossa slangi on kuitenkin kulkenut pitkän matkan. Sen syntyaikoina 1800-luvun loppupuolella 75 prosenttia sanoista pohjautui ruotsin kieleen, mutta nykyään on toisin.
– Englannin kieli valtaa alaa. Myös etniset vähemmistöt, kuten somalit, tuovat puhumaansa slangiin omia sanojaan.
Kurvinen ei lankea nurkkakuntaisuuden tai kielitestien ansaan vaan toivottaa uudet helsinkiläiset tervetulleeksi.
– Stadilaiseksi ei synnytä, vaan jokainen kehittyy sellaiseksi omaa tahtiaan. Oleellista on vilpitön halu kuulua helsinkiläisten jengiin ja oivaltaa, että Helsinki on mun juttu!
Jaa tämä artikkeli: