Suvi Kaikkonen sanoo olevansa nuorille "arjen takiainen", sillä häneen saattaa viikon varrella törmätä mitä erilaisimmissa tilanteissa. Kuva: Olarin seurakunta
Suvi Kaikkonen on arjen takiainen
"Eikö susta pääse missään eroon", puuskahti olarilainen nuori, kun seurakunnan erityisnuorisotyöntekijä Suvi Kaikkonen tuli kolmatta kertaa saman viikon aikana vastaan eri tilanteissa.
"Eipä taida päästä. Työtäni on olla sellainen arjen takiainen", Kaikkonen virnistää.
Erkkari eli erityisnuorisotyöntekijä voi ja saa olla monessa mukana. Hän liikkuu siellä missä nuoret ovat, niin fyysisesti kuin virtuaalisestikin. Kohtaamisia tapahtuu muun muassa sosiaalisessa mediassa.
"Suuri joustavuus on tämän työn parhaita puolia. Voin kurkottaa kättäni niin usein ja niin pitkälle, että nuori ylettyy siihen."
Kaikkonen puhui työstään kirkkohallituksen ja hiippakuntien järjestämän Nyt on henki päällä -kiertueen päätapahtumassa Espoon Korpilammella. Nuorten syrjäytymistä ehkäisevään toimintaan on etsitty kaikkien hiippakuntien alueilla lisää käytännön keinoja. Pohdintaa on tehty laajalla yhteistyöllä kirkon, valtiovallan ja järjestöjen kesken, nuoria kuunnellen.
Idean isä, kirkkohallituksen työalasihteeri Mikko Mäkelä painottaa, että kirkolla on syrjäytymisen vastaiseen työhön halun lisäksi hyvät edellytykset. Asiaan sitoutunutta, osaavaa henkilökuntaa on nelisen tuhatta ja lisäksi runsaasti vapaaehtoisia.
"Vertailun vuoksi kannattaa huomata, että kulttuuriministeriön nuorisotyön budjetti on 70 miljoonaa euroa, kirkko käyttää vuodessa lapsi- ja nuorisotyöhön 332 miljoonaa."
Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimusten mukaan nuorten kokemus siitä, että heitä ei aidosti kuunnella ja oteta vakavasti, on hyvin yleinen. MLL:n pääsihteeri Mirjam Kalland kertoo, ettei nuorille myöskään ole välttämättä selvää, mitä mikäkin auttava taho käytännössä tekee.
”Nämä viestit meidän on otettava vakavissamme, sillä yksikin vastuuta kantava, myötämielisesti nuoreen suhtautuva aikuinen voi muuttaa hänen elämänsä suunnan”, Kalland painottaa.
Rinnalla kulkija voi olla kuka tahansa, mutta toisaalta viranomaisia tai edes omia vanhempiaan ei voi itse valita. Suvi Kaikkonen on oivaltanut asemansa nuoren elämässä.
”Erkkari saattaa olla ainoa sellainen aikuinen, jota nuoren ei ole pakko tavata. Sitä nuoren itsemääräämisoikeutta puolustan. Suhteen vahvuus on, että nuori saa itse päättää, millä tavalla ja kuinka pitkään hän on kanssani tekemisissä”, Kaikkonen painottaa.
Seurakunnan erityisnuorisotyöntekijä on Kaikkosen mielestä nuoren neuvoja, puolustaja ja edunvalvoja. Hän on myös yhteiskunnan kummallisuuksien sanoittaja ja nuoren kysymyksiin vastaaja. On kuunneltava herkällä korvalla, sillä kysymykset eivät aina ala kysymyssanalla ja pääty kysymysmerkkiin.
”Hiljaisuus, pään aukominen tai ei-toivottu toiminta voivat kaikki olla perimmiltään kysymyksiä”, Kaikkonen huomauttaa.
Rap-artisti Palefacen mukaan ei ole ihme, että nuoret ovat ymmällään. Maailma jossa he kasvavat, on täysin toinen kuin heidän kasvattajiensa nuoruusmaisema. Sodanjälkeinen puute ja jälleenrakennus patistivat yhteishenkeen ja ahkeruuteen.
”Nyt materian keskellä yhteiskunnan arvomaailmassa jyräävät ahneus, oman edun tavoittelu ja röyhkeys. Nopeat syövät hitaat, eikä ole soveliasta olla heikko. ’Paska peli, en pelaa’ on tässä ilmapiirissä monen nuoren johtopäätös”, Paleface kiteyttää.
Peliin mukaan haluaminen ja pääseminen eivät välttämättä vaadi suuria operaatioita. Yksin ei tarvitse jäädä – suvaitsevia, toimivia ryhmiä voi tietoisesti rakentaa. Lähes kolme vuosikymmentä nuorisotyötä tehnyt Heikki Turkka Aseman lapset ry:stä kehuu Espoon seurakuntia erityisesti ryhmäyttämistyöstä, jota ne ovat tehneet kouluissa järjestelmällisesti. Ohjatun toiminnan tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat toisiinsa nimen muistamista syvemmin.
”Opettajilla on ryhmäyttämisessä vielä opittavaa. Koululuokista on mahdollista saada hyviä laumoja, mutta jokainen lauma tarvitsee myös johtajan. Opettajan on oltava porukassa mukana”, Turkka yllyttää.
Ryhmässä tekeminen lisää keskinäistä ymmärrystä ja kunnioitusta ja ehkäisee tehokkaasti syrjäytymistä. Presidentti Niinistön aloittaman Ihan tavallisia asioita -hankkeen koordinaattori Sakari Huovinen kertoo esimerkkinä Helsingin Jakomäen koulun tilanteen. Koulu oli muutama vuosi sitten rikottu, töherrelty, roskainen paikka. Uusi rehtori otti tiloista valokuvia, kutsui koolle oppilaat, opettajat, vanhemmat sekä seurakunnan ja järjestöjen väkeä. Hän näytti kuvat ja kysyi, mitä tilanteelle voitaisiin yhdessä tehdä. Siitä alkoi innostus, jonka tuloksena remonttitarvikkeet hankittiin ja yhdessä nuoret ja aikuiset korjasivat ja maalasivat koulun yhden viikonlopun aikana.
"Katse yhteiseen ympäristöön ja toimeen tarttuminen luovat yhteistä vastuuta ja hyvää mieltä. Nuorille on annettava mahdollisuus osallistumiseen. Erityisesti on huolehdittava siitä, että kaikki kelpaavat mukaan. Tämä ajatus on ominaista myös kirkon toiminnassa", Huovinen kannustaa.
Suvi Kaikkonen haastaa kaikkien mukaan ottamisessa itsensä ja kollegansa.
"On pohdittava, ovatko seurakunnan ovet aidosti auki vain hyväntuoksuisille, mukavasti käyttäytyville nuorille vai toivotammeko iloisesti tervetulleeksi myös röökinhajuisen rentun."
Jaa tämä artikkeli: