Suvivirsi puhuttaa vielä elokuussakin
Taas kerran putkahti esille keskustelu suvivirren symbolisesta merkityksestä. Anna Koppanen tunsi mielipahaa, kun suvivirren ensi tahtien kajahtaessa ilmoille espoolaisen koulun kevätjuhlassa osa muslimilapsista poistui juhlatilasta (K&k 18.7.).
Olen matkustanut useassa islamilaisessa maassa ja pyrkinyt toimimaan maassa maan tavalla. En ole kulkenut shortseissa tai muissa kevyissä vetimissä, vaikka lämpötila on kivunnut lähelle 40 celsiusastetta.
Esimerkiksi Damaskoksessa olen moskeijaan mennessäni kuuliaisesti vetänyt ylleni mustan, pääni ja koko vartaloni peittävän kaavun, vaikka pidän sitä naisen itsemääräämisoikeutta ja tasa-arvoa loukkaavana vaatekappaleena. Jerusalemissa olen sietänyt varsin kyseenalaisen ruumiintarkastuksen ennen moskeijaan menoa.
Vastavuoroisesti ehdotankin, että seuraavassa kevätjuhlassa kaikki lapset kuuntelevat suvivirren ilman mitään suurempia mielenosoituksia, kunnioittaen tämän maan kauniita, kevätjuhlaan liittyviä perinteitä. En usko, että kukaan saa tästä kovin suurta vahinkoa sielulleen. Vai onko niin, että vain kristityiltä edellytetään suvaitsevaisuutta?
Maija-Kaarina Saloranta
Tiina Miettinen kirjoittaa mielenkiintoisesti Genos-lehdessä 2/2012 Suvivirrestä ja sen syntyhistoriasta. Perimätiedon mukaan virren runoili Visbyn piispa Israel Kolmodin ja sen käännös painettiin suomalaiseen virsikirjaan 1701. Melodiaksi valikoitui vanha ruotsalainen kansansävelmä.
Näihin aikoihin Suomea koettelivat kenties historiansa tuhoisimmat nälkävuodet, joita seurasi suuri Pohjan sota ja isoviha. Voi vain kuvitella, miltä henkiinjääneistä tuntui, kun aurinko alkoi taas paistaa ja luonto vihannoida. Tätä tunnetta Suvivirsi ilmaisi varmasti mitä parhaiten.
Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että vaikka Suvivirren kristillinen sanoma ei sopisikaan omaan arvomaailmaan, voi sitä silti laulaa omien esivanhempien muistolle. Jumalan armo ja suojelus olivat heidän maailmankuvansa mukaisia, jota he eivät voineet valita.
Suvivirsi muistuttaa meille myös raskaista koettelemuksista, joihin esivanhempamme tahtomattaan joutuivat ja joista osa heistä selviytyi suurin menetyksin ja ponnistuksin. Heidän ansiostaan mekin olemme tässä.
Päivi Väisänen
Suvivirsi on puhuttanut pitkään mielipidesivulla. Kaikki kirjoitukset eivät edes mahtuneet lehteen. Koska vuosi on kääntynyt elokuuhun ja suvivirsi on ajankohtainen jälleen ensi keväänä, päätämme keskustelun tältä erää tähän. Kiitos kaikille monisyisestä keskustelusta!
Toimitus
Jaa tämä artikkeli: