Sydämestään vapaaehtoinen
Paahtoleipää ja sämpylöitä. Vapaaehtoinen Heikki Vahantaniemi (vas.) tutkailee Jarin kanssa päivän tarjontaa.

Paahtoleipää ja sämpylöitä. Vapaaehtoinen Heikki Vahantaniemi (vas.) tutkailee Jarin kanssa päivän tarjontaa.

Sydämestään vapaaehtoinen

Heikki Vahantaniemi jätti pitkäaikaisen henkilöstöjohtajan työnsä ja toimii nyt kokopäiväisenä vapaaehtoisena.

Teksti Minna-Sisko Mäkinen
Kuva Katri Saarela

Pitkällä, charmikkaalla miehellä on monta rautaa tulessa. Haastattelun tekoon liikenee tunti keskiviikon soppakirkon ja vanhuksen ulkoiluttamisen välissä. Illalla on vuorossa maahanmuuttajamiesten suomen kielen ryhmä Pihlajamäen kirkolla. Seuraavan päivän listalla on lastenhoitoa, auttamista vanhusten palvelutalossa ja poikakerho.

Tällainen kiire on Heikki Vahantaniemelle mielekästä. Alle kolme vuotta sitten hän teki ratkaisun, joka muutti kalenterin sisällön. Haastava henkilöstöjohtajan työ Metsähallituksessa vaihtui vähitellen kokoaikaiseen vapaaehtoistyöhön. Titteli sähköpostin lopussa vaihtui uuteen: vapaaehtoinen. Taakse jäi 33 vuotta työelämää ja säännöllinen kuukausipalkka. Tilalle astui elämän koko kirjo auttamista, tukemista, kuuntelemista, kantamista, hoitamista ja läsnäoloa.

– Minulla oli tarve löytää elämään uutta sisältöä ja kaipasin muutosta. Kävin läpi myös uusia työelämän mahdollisuuksia, mutta vapaaehtoistoiminta alkoi pikkuhiljaa täyttää elämääni. Huomasin, että sille on tilausta, ja että se on minulle paras vaihtoehto, Vahantaniemi sanoo.

Muutos käynnistyi vuonna 2008, kun Heikki Vahantaniemi huomasi lehdestä, että kirkko etsii vapaaehtoisia. Hän otti yhteyttä kotiseurakuntansa Malmin diakoniin ja hänet haastateltiin.

– Ensimmäinen tehtäväni oli soppakirkon ruokatarvikkeiden noutajana, mikä helpotti diakonien työtä. Se jatkuu edelleen. Aloin myös toimia ikäiseni liikuntarajoitteisen naisen tukihenkilönä.

Nyt Vahantaniemen vapaaehtoistehtävät ovat laajentuneet kuuteen eri järjestöön, joista ajallisesti eniten vievät kirkko, HelsinkiMissio ja Suomen Mielenterveysseura. Hän toimii muun muassa kriisipuhelimen päivystäjänä, Yhteisvastuu- ja Nälkäpäivä-kerääjänä, perhekahvilassa, vetoapuna päihdekuntoutujien leireillä ja kylävaarina nuorille. Kahdelle ihmiselle hän on henkilökohtainen tukihenkilö.

Hän on hakeutunut tehtäviin, jotka ovat ihmisläheisiä ja joissa saa konkreettisesti auttaa.

– Olen jo istunut oman kiintiöni kokouksissa. Nyt haluan antaa panokseni yhteiskunnalle tällä tavalla. Henkilöstöjohtajan työ on hyvä pohja erilaisten ihmisten kanssa toimimiseen ja haastaviinkin tilanteisiin, mutta kaikkiin tehtäviin olen saanut myös täsmäkoulutusta.

Koulutus onkin tärkeä väline esimerkiksi ammattityön ja vapaaehtoisuuden rajapintojen hahmottamisessa.

– Jos olen vaikka ulkoiluttamassa ikäihmistä, hän saattaa pyytää myös kodinhoitoapua. Sen antaminen kuitenkin kuuluu ammattitaitoiselle kodinhoitajalle, ellei jostain ole erikseen sovittu, Vahantaniemi selventää.

Hänen vastuunsa sijoittuvat pääosin arkipäiviin. Viikonloput hän pitää yleensä vapaata ja viettää aikaa perhepiirissä. Vapaaehtoispäivät saattavat joskus venyä jopa 14-tuntisiksi, jos ensimmäinen sovittu juttu on aamuyöstä puhelinpäivystäjänä ja viimeinen illalla kerhonvetäjänä.

Vapaaehtoinenkin voi väsyä, jos ei muista pitää huolta omista rajoistaan ja jaksamisestaan.

– Pitää sitoutua siihen, mitä on luvannut, mutta myös harkita, mitä lupaa. Välillä olen kokenut väsymystä, jos vaikka nuoret ovat levottomia eikä homma toimi. Tähänkin auttavat koulutus ja sovitut pelisäännöt, Vahantaniemi sanoo.

Valtaosa kirkon ja eri järjestöjen vapaaehtoistoimintaan osallistuvista on naisia. Keväällä 60 vuotta täyttävä vielä työikäinen Heikki Vahantaniemi kuuluu vähemmistöön, mutta ei ole kokenut itseään outolinnuksi.

– Yksinhuoltajien illassa saattoi joku nuori äiti ensin säikähtää, kun ilmoitin olevani lastenhoitaja. Hyvin se on mennyt, onhan minulla omiakin lapsia. Yleensä ottaen avunpyytäjän toive sukupuolesta on kyllä hyvä ottaa huomioon, hän sanoo.

Oman hyvän kokemuksensa pohjalta Vahantaniemi suosittelee vapaaehtoisuutta myös miehille. Tehtävien kirjoa on mahdollista laajentaa vielä nykyisestä ja saada esimerkiksi eläkkeelle jääneiden tai työttömien miesten osaamista käyttöön. Yhteisöihin voidaan luoda uusia käytäntöjä, tehdä tilaa vapaaehtoisuudelle.

– Tämä antaisi sisältöä monen miehen elämään. Samalla saa yhteisön tuen ja voi saada uusia ystäviäkin. Kokemukseni mukaan miehiä suorastaan kaivataan tälle saralle.

Vahantaniemen mieleen nousee muistikuva tilanteesta, jonka nainen olisi ehkä hoitanut toisin. Eräs vanha mies oli pyytänyt kotiinsa apua verhojen vaihtoon. Kun hän sitten toi kaapista uudet verhot ripustettaviksi, ne eivät olleetkaan ihan mitä piti.

– Totesin, että nämä ovat kyllä pussilakanat, mutta kyllä ne varmaan käyvät verhoistakin. Vaihdoimme ne yhdessä. En tiedä, olisiko kukaan nainen lähtenyt niitä ripustamaan, mutta tämä mies oli kyllä hyvin tyytyväinen.

Jaa tämä artikkeli: