Pysyviä symboleita. Lähihoitaja Marko Mykkäsen iholta löytyvät ankkuri, rukousnauha ja Jeesuksen pyhä sydän. Sormissa lukee ”God’s Gift”, Jumalan lahja.
Symbolit silmiemme alla
Kristillinen kuvasto on yhä vahvasti läsnä Helsingin katukuvassa. Korujen ja tatuointien lisäksi myös graffiteista löytyy uskonnollisia symboleita, mutta merkitykset ovat aikojen saatossa muuttuneet.
Kohtaamme päivittäin tuhansia visuaalisia ärsykkeitä hyvin erilaisissa muodoissa. Kaupunkikulttuuri ja itseilmaisu on yhä sallivampaa, minkä huomaa myös eteemme tulvivista uskonnollisista kuvista.
Tämän päivän Helsingin symboliikkaa voi ihmetellä esimerkiksi bussin tai raitiovaunun ikkunasta, sillä hip hop -kulttuuriin kuuluva graffiti on vahva osa kaupunkimme ilmettä. Varsinkin isoja ja näyttäviä maalauksia näkee yhä enemmän, koska kaupungin suhtautuminen tähän katutaiteeseen teki neljä vuotta sitten täyskäännöksen. Nyt luvallisia graffitipaikkoja on Helsingissä jo useita, ja viime kesänä niitä avattiin jälleen kaksi lisää.
Graffitien voidaan katsoa olevan jatkumoa seinäkirjoituksien traditiolle, joka on kukoistanut myös kristinuskon sisällä. Esimerkiksi pyhiinvaelluskohteiden seiniin oli tapana jättää oma puumerkki.
Niin ikään hip hop -kulttuuriin kuuluvassa rap-musiikissa uskonto on näkyvästi läsnä. Monet ulkomaiset rap-tähdet ovat avoimen kristittyjä ja kantavat suuriakin ristikoruja musiikkivideoillaan. Kotimaisista räppäreistä Ruudolf ja uusi tulokas Immanuel tunnetaan uskonnollisesta vakaumuksestaan.
Sen sijaan uskonnollista kuvastoa käyttäviä graffiteja oli aluksi hyvin vaikea löytää. Monet vuosikymmeniä kotimaista graffititaidetta seuranneet eivät osanneet nimetä ainuttakaan teosta, jossa tematiikka olisi ollut läsnä.
Syynä taisi olla näkökulman vieraus. Lopulta paljastui, että vastaus oli melkein liian ilmeinen.
– Kun joku toinen maalari tai maalarin tuttu kuolee, on yleisenä tapana tehdä hänelle muistomaalaus. Kuvituksena käytetään usein hautausmaan ilmettä, kertoo nuorisoasiainkeskuksen mediatuottaja Antti Salminen.
RIP- eli Rest In Peace -maalaukset ovat perua Yhdysvalloista, josta koko graffitikulttuuri kantautuu. 1990-luvun alusta lähtien graffitimaalausta harrastanut ja 15 vuotta nuorisotyötä tehnyt Salminen on itsekin ihmeissään siitä, miksi muistokirjoitusten rooli on niin keskeinen.
– Muistomaalauksia tekevät aivan kaikki. Mistä se oikein mahtaa kummuta, kun graffitipiirien yleinen ajatusmaailma on aika anarkistinen. Uskonnon suhteen nuoret yleensä puhuvat vain kirkosta eroamisesta, Salminen pohtii.
Ristien lisäksi katutaiteessa törmää joskus myös piruun sekä enkelihahmoihin. Daavidintähti tai pentagrammi, jolla on myös kristillinen merkitys, eivät ole tavattomia. Salminen kuitenkin korostaa, että uskonnollista latausta maalauksiin tuskin liittyy.
Graffitimaalareilla on valtavasti kirjoittamattomia sääntöjä. Esimerkiksi rasismia ei hyväksytä lainkaan, eikä kirkkoja saa töhriä.
– Muistan 1990-luvun puolivälistä tapauksen, jossa joku oli maalannut Tuomiokirkon seinään. Siitä nousi maalareiden keskuudessa aivan hirveä haloo. Nuorisotyössä olen miettinyt, menettääkö kirkko jossain vaiheessa täysin otteen nuorista. Tällöin kirkkorakennuksen pyhyys saattaisi myös kadota, Salminen pelkää.
Vaikka uskonto ja graffiti kumpuavat hyvin erilaisista maailmoista, on niiden välillä Suomessa yllättäen vahva yhteys. Temppeliaukion kirkon käytävään vuonna 1969 maalattua Biafra-sanaa pidetään yleisesti Suomen ensimmäisenä graffitina.
– Maalaus on ilmeisesti yhä tallessa kirkon huoltokäytävässä. Olisi hienoa nähdä se, Salminen toteaa.
Kenties perinteisin tapa kantaa uskonnollisia kuvia ovat korut. Erilaisiin, joskus hyvin erikoistakin symboliikkaa edustaviin, koruihin törmää katukuvassa jatkuvasti helsinkiläinen muodin asiantuntija, tyylibloggaaja Outi Pyy.
Pyylle symboliikka ei ole vain pintaa. Hänelle on erittäin tärkeää tietää, mistä ihmisten käyttämät visuaaliset tunnukset juontavat juurensa. Tämä vaatii taustatyötä.
– Minua kiinnostaa tyylien alkuperä kuten se, miksi vaatteita tai koruja on käytetty tietyllä tavalla. Pengon taiteen historiaa, jotta opin ymmärtämään muotia syvemmin.
Pyyn mukaan 1980-luvun Suomessa käytettiin enemmän koruja kuin tänä päivänä. Laman lannistava vaikutus tuntui pitkään, mutta 2000-luvulla erityisesti rannekorujen ja sormusten käyttö on jälleen lisääntynyt.
Korujen uskonnollisista symboleista yleisin on luonnollisesti risti. Suosittu on myös kolmio, jonka kulttuurinen tausta on moninainen mutta myös kristinuskoon linkittyvä. Alkukristilliseen Iktys-kalaan sen sijaan törmää harvemmin.
Ihmisten käyttämien korujen taustalla on monenlaisia, joskus henkilökohtaisiakin tarinoita. Jos Pyy huomaa korun, jonka symboliikkaa hän ei tunne, hän usein tiedustelee asiaa. Yleensä tieto kylläkin kulkee toiseen suuntaan.
– Koru on monessa mielessä painava asia. Mikäli käy ilmi, että henkilö ei tunne kantamansa symbolin taustaa, kerron sen hänelle. Haluan, että korun käyttäminen olisi keskustelun jälkeen tietoista.
Vaikuttaa siltä, että yhä useammat ihmiset eivät tutustu kuvien ja merkkien maailmaan. Uskonnolliset korut eivät ole tässä suhteessa poikkeus.
– Ihmiset ovat käyttäneet talismaaneja ja hengellisiä koruja läpi historian. Ennen uskonnolliset referenssit ovat kertoneet siitä, kenen riveissä seisoo, mutta tänä päivänä on toisin. Olen jutellut ristiä kantaneiden ihmisten kanssa, ja joskus on tullut ilmi, että henkilö onkin ateisti, Pyy havainnollistaa.
Ei ole lainkaan tavatonta nähdä nuoria, joilla ristikorut roikkuvat esillä hyvin näyttävästikin. Esimerkiksi 16-vuotias kuvapalvelu Instagramin tähti Benjamin Peltonen ei kuvissaan ristiriipusta piilottele.
Tästä ei silti voi vetää suoraa johtopäätöstä, että koru viittaisi syvempään hengelliseen vakaumukseen. Se on noteerattu myös koruliikkeissä.
– Väittäisin, että nuorisolle ristikorut eivät ole niinkään uskonnollinen juttu, vaan perinne, sanoo myymäläpäällikkö Sari Kirtola Citykäytävän Timanttiset-liikkeestä.
Ristikoruja kuitenkin ostetaan yhä entiseen tapaan. Kirtola on ollut alalla parikymmentä vuotta, ja sinä aikana ristien myynti on pysynyt hyvin tasaisena. Risteistä leijonanosa myydään rippijuhliin.
Sen sijaan kummilusikoita ei enää osteta aivan entiseen tahtiin. Yhä yleisempiin nimiäisjuhliin on tapana ostaa tavallisempia lahjoja.
Vaikka suurelle osalle uskonnollisten korujen kantajista tunnuksella on vissi perä, tyylibloggaaja Pyy väittää, että rististä olisi tullut jo eräänlainen hipster-symboli.
– Mitä enemmän ihmisille antaa vapauksia, sitä enemmän symbolit menettävät merkityksiään.
Tunnuskuvia voi kantaa hyvin monella tavalla. Koru voi olla huomiota herättävä, mutta sen voi aina riisua, mikäli mieli muuttuu. Graffitimaalauskin yleensä korvautuu toisella teoksella varsin nopeasti.
Tatuointien kanssa on toisin. Ne lienevät se kaikkein pysyvin ja intiimein ilmaisumuoto.
Ihmiskunta on maalannut ihoaan jo vuosituhansien ajan. Jo jäämies Ötzillä oli tatuointeja. Pitkään ne liitettiin tiettyjen erityisryhmien kuten vankien ja merimiesten tapakulttuuriin, mutta 2000-luvulla tatuoinnit ovat kokeneet uudenlaisen nosteen ja yleistyneet.
Uskonnollisia tatuointeja ei ole kovin vaikea löytää. Lähihoitajana Helsingissä työskentelevällä Marko Mykkäsellä sellaisia on useita.
– Kädestäni löytyy Jeesuksen pyhä sydän. Sitten minulla on rukousnauha sekä kristillisten symbolien klassikko ankkuri. Lisäksi sormissani on myös teksti God’s Gift, joka ei viittaa omahyväisyyteen, vaan koen olevani hyvän tekijä, Mykkänen kertoo.
Ensimmäiset tatuoinnit Kalliossa asuva Mykkänen otti 18-vuotiaana. Tuolloin niissä ei ollut sen syvempää ajatusta. Vasta myöhemmin tatuointeihin on alkanut liittyä suurempia merkityksiä.
Uskoon Mykkänen tuli pikkuhiljaa kymmenisen vuotta sitten eikä tätä peittele.
– Tatuoinnit kuvastavat kantajaansa ja kertovat, mitä hän edustaa. Tavallaan ne ovat peilikuva henkilön sisimmästä.
Yhteensä Mykkäsen kehossa on noin 25 tatuointia, joista osa on varsin näkyvissä. Työssään hän saa niistä enimmäkseen positiivisia kommentteja, ja varsinkin vanhemmat ihmiset saattavat ne noteerata. Lisää on suunnitteilla, myös yksi varsin monitahoinen uskonnollinen kuva.
Mykkänen ei kadu ottamiaan ihomaalauksia.
– Heti tatuoinnin ottamisen jälkeen iskee eräänlainen krapula. Sitä miettii, oliko tämä nyt fiksua. Parin päivän pienen katumuksen jälkeen tatuointi alkaa olla osa minua. Kaikki ottamani kuvat ovat merkkejä elämästäni.
Jaa tämä artikkeli: